Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Kunnioita isääsi ja äitiäsi ja mitä vielä?

Kristillinen kasvatus, Kasvatus, Kristillinen kasvatus kunnioitus, Vanhemmuus

Tämä opetus löytyy myös youtube kanavaltani: https://youtu.be/vM-nQqH4Lhg?si=e_5keNa7ixlJsmvq

Ennen aiheen pariin sukeltamista haluan tehdä sen tarkennuksen, että minulla on kolme lasta, joista vanhin on tällä hetkellä 7v. Lisäksi työskentelen päiväkodissa, joten mielessäni on vahvasti alle kouluikäiset lapset, kun näitä asioita olen pähkäillyt. Tietysti Jumalan Sana on sama myös kouluikäisille, mutta sen sovellus voi hieman poiketa siitä, mitä se on alle kouluikäiselle. Ajattelen esimerkiksi, että alle kouluikäistä vanhemman ei juuri kannata vielä laittaa tietoisesti oppimaan kantapään kautta, mutta kouluikäisen kanssa tätä voi jo tarvittaessa käyttää enemmän.

Nappaamme tämän päivän keskusteluun aiheen Efesolaiskirjeen kuudennesta luvusta: "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein" (Ef6:1). Ilmaisu 'olla kuuliainen' on englanniksi 'obey' eli noudattaa, totella, tehdä niinkuin on sanottu ja käsketty tehdä. Kreikaksi sana on "hupakouo" minkä suora merkitys on 'kuunnella, antaa huomionsa.' Sana rakentuu sanoista "hypo" eli "alla, alaisuudessa" ja "akouo" eli "kuuntelemisen." Treenaajilla näkee "under armour" logoisia vaatteita, mutta tämän opetuksen mukaan lapsien yllä tulisi olla hengelliset vaatteet joissa lukee "under hearing." Sanan merkityksen voisi kuvailla myös vertauksella ovivahdista, portinvartijasta, jonka tehtävä on olla kuulolla, ja kun oveen kolkutetaan, tulla kuuntelemaan ja tarkastamaan kuka se on. Ovivahti on, sanoisinko, virittäytynyt sille taajuudelle, sellaiseen mielentilaan, että hän odottaa kuunneltavaa ja heti toimii, kun kuulee kolkutuksen.

Se kuuliaisuus, josta tässä puhutaan, ei siis ole vain tottelemista ja ulkoista käskyihin ja ohjeisiin suostumista; oikein voi tehdä murjottaen ja valittaenkin. Oikein voin tehdä farisealaisesti palkinnon toivossa. Mutta tässä ihanteeksi asetetaan kunnioituksesta kumpuava sydämen asenne, ja siihen täytyy myös sisältyä luottamuksellinen ja rakkaudellinen suhde, jossa lapselle on tullut runsaasti kokemuksia kuuliaisuuden siunauksesta; on voitu perästäpäin palata tunteita herättäneeseen tilanteeseen ja todeta, että harmista huolimatta kuuliaisuuden valinta toi siunauksen. Oikea kuuliaisuus on siis sydämen asenne ja vanhemmat eivät saisi tyytyä ulkoiseen kuuliaisuuteen, sillä mitä se on muuta kuin farisealaisuutta. Emmehän halua lapsistamme fariseuksia, tekopyhiä ja ulkokultaisia. Oikea asenne ilmenee tietysti myös vanhempien pyyntöihin ja käskyihin suostumisena. Merkittävää tekstissä on myös se, että mitaksi ei todellakaan aseteta sitä, huvittaako, vaan mittana on "Herrassa." "Olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa." Toisinsanoen olkaa kuuliaiset aina, kun se ei mene vastoin Herran tahtoa.

Tätähän Raamattu opettaa myös suhteessa esivaltaan. Kun vanhemmat toimivat sillä auktoriteetilla, mikä heillä on Herralta, ja kun esivalta toimii Jumalalta saamallaan valtuutuksella ja pysyy sille annetussa tehtävässä, tulee näitä molempia niiden alaisuudessa olevan kunnioittaa ja totella. Mutta jos vanhemmat vaativat lapseltaan esimerkiksi yhteisen salaisuuden pitämistä valheen keinoin, eivät lapset saisi totella vanhempiaan, vaan Herraa, joka käskee: "Älä valehtele" ellei sitten kyseessä ole sen asian saalaminen gestapolta, että meillä on juutalaisia kätkettynä salahuoneeseen. Ja jos esivalta alkaisi määräillä, kuka saa osallistua jumalanpalveluksiin esimerkiksi rokotepassia käyttämällä, niin tällästä käskyä ei tulisi totella, sillä esivallalla ei ole Jumalalta saatua oikeutta puuttua tälle alueelle. Jeesuksen sanojen mukaan, keisarille tulee antaa se, mikä keisarin on–missä on hänen kuvansa. Jumalalle tukee antaa se, mikä Jumalan on–missä on Jumalan kuva. Tähän jälkimmäiseen ei keisari eli esivalta saa puuttua. Yksin Jumala saa määrittää, kuka ja miten Häntä tulee palvoa ja palvella. Tässä maalliset hallitsijat ovat usein ylittäneet valtuutensa ja tehneet räikeääkin syntiä.

Lapsilla on usein tapana kysyä 'miksi'? ja lapsen kasvuun kuuluvat erityiset kysely kaudet. Mutta vanhemman tehtävänä on tunnistaa, milloin kyseessä on oikea kyseleminen, ja milloin lapsi vain verhoaa haluttomuutensa totella tähän kysymykseen 'miii' iksiiii?' Mutta käsittelemämme jae antaa hauskasti vanhemmille mallin vastata tälläseen lapsen protestiin. Kun lapsi vaikka valittaa että miksi pitää syödä ruoka, miksi pukea vaatteet päälle jne, voit tämän jakeen perusteella vastata vain, että koska se on oikein. Sinun ei tarvitse vastata yhtään enempää. Raamattu ei opeta että "Lapset olkaa kuuliaiset vanhemmillenne, silloin kun omasta mielestänne ymmärrätte miksi, tai kun se käy järkeen." Ei myöskään vanhempien kuuliaisuuden Jumalan Sanalle tule perustua asian järjelliseen ymmärtämiseen. Raamatussa on myös käsky välttää mielettömiä riitelyitä ja väittelyitä ja tässä on yksi näyttämö, johon tuo sana hyvin sopii. Lapselle, joka silkkaa tottelemattomuuttaan ja kunnioituksen puutetta valittaa ja penää perusteita sille, että miksi pitää; hänelle ei kannata, eikä edes pidä aikuisen alkaa perustelemaan. Lapsen sydän ei ole siinä asennossa, että hän ottaisi opetusta vastaan ja Jeesus on sanonut että ei pidä heittää helmiä sellaisen eteen, joka ne maahan vain tallaisi..

Huikeiden lastenkirjojen kirjoittaja George MacDonald on sanonut, että "obedience is the great opener of eyes" eli kuuliaisuus on suuri silmien avaaja. Tämä tarkoittaa konkretiassa sitä, että vaadi lastasi ensin syömään tai ensin pukemaan toppavaatteet pihalle talvella, ja vasta kun hänen vatsansa on täysi ja vasta kun hän on ulkona kovassa pakkasessa ja sanoo, että silti on vähän kylmä; vasta silloin palaat taaksepäin ja opetat, että miksi piti pukea toppavaatteet. Tällöin on myös hyvä palata miettimään, että mitä seurauksia tottelemattomuudella olisi ollut, ja näin korostaa kuuliaisuuden siunausta lapsen mieleen. Olemalla kuuliainen voi osoittaa olevansa opetettava. Eli vanhemman tulee paljoa ennemmin tavoitella kuuliaisuuden ja opetettavuuden syntymistä lapsissaan, kuin ymmärryksen kartuttamista. Ilman oikeaa asennetta ja sydäntä, voi lapsi helposti kasvaa käyttämään sitä mitä hänellä on pahaan. Pääntieto ei tee autuaaksi. Tässä on myös mahdollisuus kertoa omista kantapään kautta kokemuksista. "En ymmärtänyt enkä siksi totellut vaikka jälkikäteen tajusin, että olisi pitänyt." Näin vanhempana tulen syntisenä ja langenneen luonnon omistajana lapseni rinnalle ja voin korostaa sitä, kuinka me yhdessä tarvitsemme Jumalan armoa.

Jumalan asettamassa perhe järjestyksessä isän ja äidin tulisi palvella Herraa kasvattaessaan lapsiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat pyrkivät ensisijaisesti olemaan Jumalalle mieliksi–vasta toissijaisesti lapsille. Enkä ole ollenkaan varma, onko hyvin sanottu, että vanhempien tulisi pyrkiä olemaan lapsille mieliksi; vanhempien kuuluu lapsiaan arvostaen rakastaa heitä ja etsiä heidän tosi parastaan. Tällöin myös miellyttäminen sisältyy kokonaisuuteen sopivassa suhteessa. Vanhemmat ovat auktoriteetti asemassa lapsiensa ylitse. Lapsen tunteet eivät siis saa johtaa perhettä. Isän tulee johtaa perhettä ja vaimon tulee johtaa yhdessä mieheensä liittyneenä–ja kun vanhemmat ovat näin yhtenä rintamana, on sillä valtava siunaus. Lapset nimittäin tuppaavat toimia siten, että Isän kieltäessä he menevät äidin luo kokeilemaan, josko äiti olisi lepsumpi ja antaisi luvan. Kaikki vanhempien välinen katkeruus, missä äiti esimerkiksi käyttäisi tätä hyväkseen kostaakseen miehellensä tämän mahdollisia laiminlyöntejä, olisi tosi vanhingollista lapsille ja toki myös avioliitolle, mutta myös vaimolle itselleen hengellisesti. Sana vaimolle tässä olisi: "älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle."

Raamatun ihanne nähdäkseni on se, että jos sinun yläpuolelle auktoriteetti asemassa oleva tekee sinulle vääryyttä, sinun ei tietysti tule hyväksyä tuota vääryyttä tai suostua siihen. Jumala ei kuitenkaan halua johdattaa vääryyttä tekevän auktoriteetin alla olevaa kapinaan. Löydämme Raamatusta tuon juuri mainitun kehotuksen antaa tilaa Jumalan vihalle. Tällöin esimerkiksi uskova vaimo turvaa Herraan, eikä yritä omalla voimalla eikä varsinkaan manipuloimalla muuttaa miestänsä, ja Herra palkitsee hänen uskonsa. Tällöin esimerkiksi uskova lapsi rukoilee, että "Herra auta miun isiä, ettei hän olisi niin kiukkuinen" ja Jumala näkee lapsen uskon ja ottaa isää niskasta kiinni. Tai tällöin vanhemmat eivät itse nouse kapinaan sortavaa esivaltaa vastaan (vaikka siis jättäisivätkin tottelematta sen jumalattomia säädöksiä), vaan rukoillen turvaavat siihen, että Jumalan viha jumalattomasti hallitsevia kohtaan tekee tehtävänsä. Kristuksen jalanjäljissä joudumme välillä kärsimään. Edellinen perustuu järjestykseen, minkä Jumala luomaansa maailmaan on asettanut ja säätänyt. Esivalta ei ole suvereeni, vaan sen tulee olla kuuliainen suvereenille Herrallemme Jeesukselle. Kuninkaan ja hallitsijan tulee itse olla lain palvelijoita. Tästä syystä esim. Israelissa muinoin valtaan astuvan kuninkaan tuli itse kirjoittaa itselleen jäljennös Jumalan laista. Vanhemmatkaan eivät ole suvereeneja, vaan mies on vaimon pää ja Kristus on miehen pää. Jokaisen tulee olla alamainen omalle päälleen, mutta ennenkaikkea kaiken päälle, eli Kristukselle. Tähän liittyen, koen tärkeäksi sanoittaa erinäisissä tilanteissa lapsille sitä, että me perheenä olemme auktoriteetin alla. Tai että, isin täytyy toimia näin, koska isi vastaa teoistaan Jumalalle; samalla lailla kuin lapsen tottelemattomuus, uhma tai kapina johtaisi seuraamuksiin oman isän kanssa, samoin isän tottelemattomuus ym johtaisi isällä seuraamuksiin Jumalan, Taivaallisen Isän kanssa.

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" oli yksi kymmenestä kivitauluissa israelilaisille annetusta käskystä. Jumala oli vienyt heidät ulos Egyptin orjuudesta ja teki liittonsa heidän kanssansa; heidän tuli erottautua muista kansoista ja elää Jumalan tahdon mukaan. Tähän samaan käskyyn Paavali nyt tarttuu, kirjoittaessaan Efeson seurakunnalle lapsista. Jumalan tahto suhteessa kasvatukseen ei ollut muuttunut, ja tänäkin päivänä se on sama. Mitä pakana kansat tekevätkään, ja mitä psykologit ja kasvatustieteilijät sanovatkaan; mitä vauva.fi keskustelupalstoilla kirjoitetaankaan; kristittyjen perheiden lasten tärkeimpänä ohjeena ja käskynä pysyy se, että "Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Tätä käskyä seuraa lupaus, että sen noudattajalle käy elämässä hyvin: "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä."

Lapsi, joka näin kunnioittaa vanhempiaan, ei toki ole täydellinen, vaan tekee virheitä ja näyttää tunteitaan epärakentavasti. Mutta kunnioitus silti näkyy ja kuuluu, ihan vaikka uudelleen ja uudelleen parannuksen tekemisessä ja nöyrtymisessä. Tämän tulisi muutenkin olla kristillistä perhettä leimaava piirre, ja elleivät vanhemmat lastensa edessä julkisesti itse nöyrry–mikäli ovat tehneet heitä vastaan tai heidän nähtensä syntiä– ja tee parannusta, niin mistä lapset sitten saisivat siihen mallin? Kaikki isyys on lähtöisin Jumalasta joka on täynnä armoa ja totuutta. Vaikka siis vaadimmekin lapsiltamme paljon, tulisi meidän yhtäpaljon armahtaa heitä kaikessa heidän vajavaisuudessaan. Ratkaisevan tärkeää sille, mikä ilmapiiri perheessä vallitsee, on se, että onko Jumalan armo Jeesuksessa todella avautunut perheen vanhemmille?

"Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus- 'että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä'" (Ef 6:1-3). Tämän käskyn ja sitä seuraavan lupauksen pohjalta voimme sanoa, että lapsi, jolla on tämä kunnioittava asenne vanhempiaan kohtaan, on turvassa; hänelle on käymässä hyvin. Mutta se lapsi, joka ei kunnioita vanhempiaan, on vaarassa; hän on vaarassa, että hänelle ei käy hyvin, ja että hän ei elä kauan maan päällä, eikä saavuta todellista ruumiin, sielun ja hengen menestystä.

Uskon, että lapset luonnostaan kunnioittavat vanhempiaan, mutta että he luonnostaan ovat myös epäkunnioittavia. Heissä näkyy sekä Jumalan hyvän luomistyön että syntiinlankeemuksen jälki. Kunnioitus ei kuitenkaan pysy tai vahvistu itsestään, vaan vanhemmalla on suuri rooli sen varjelemisessa ja kasvattamisessa. Vanhemman tulee ensinnäkin vaatia sitä lapsiltaan, ja se on tärkeä tarkennus, mitä Paavali kirjoittaa Timoteukselle miehestä, joka olisi sovelias myös kaitsemaan Jumalan perhettä, seurakuntaa. Hänen tulee kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisena. Isällä ja äidillä ei ole oikeutta vaatia lapsilta kunnioitusta, elleivät he itse toimi kunniallisesti, tai sanoisinko jopa, kunnioita Jumalaa. Jumalaa taas ei voi kunnioittaa, mikäli ylenkatsoo Hänen Sanansa.

Miun perheessä kunnioittamisen opettelu on ollut mm. sitä, että mie olen sanonut tytöilleni: "ette saa puhua äidille noin epäkunnioittavasti." Näin samalla olen opettanut lapsilleni, mikä on epäkunnioittavaa käytöstä, mutta myös samalla olen käyttänyt ns. 'sydän kieltä' eli nimeltä maininnut pieleen menneen käytöksen juurisyyn; olen nimennyt sydämessä olleen synnin. Mutta koska taivaallinen Isä aina valmistaa lapsilleen ulospääsyn koetuksista, niin tulee miunkin maallisena isänä jatkaa tästä pidemmälle. Pelkkä "ei" ei riitä, vaan heti perään tulee myös opettaa "kyllä." Eli kun olen sanonut että "noin epäkunnioittavasti ette saa puhua äidillenne" olen heti perään sanonut, että tässä tein tulee sensijaan sanoa näin..Sitten sitä on harjoiteltu, eli on ikäänkuin kelattu taaksepäin ja otettu näytös uudelleen. Tämä on voinut esimerkiksi olla sitä, että isää ja äitiä ei saa komentaa "anna maitoa" vaan tulee pyytää: "saisinko maitoa." Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta ja tätä joutuu teroittamaan lasten mieleen jatkuvasti, mutta yksi tärkeä Raamatun kasvatus periaate on se, että "totuta poikanen varhain tiensä suuntaan niin hän ei siltä vanhanakaan poikkea." Teroittaminen taas on toistoa toiston perään, ja ihanteellisesti se tapahtuu keskellä elämää, ja lapsi saa kokemuksia siitä, että Sana pätee tähän ja tähänkin tilanteeseen ja asiaan. Kasvatus ei ole ydintiedettä vaan alkaa nimenomaan ruokapöydästä ja arjen perus askareista. Kasvatus tapahtuu kotona istuessa, tietä käydessä, maata pannessa sekä ylös noustessa. Johdonmukaisuus näissä tulee tuomaan ihanan siunauksen perheelle, jonka yhteyttä synnin suvaitseminen rikkoisi ja jäytäisi. Jos vanhemmat ovat ottaneet sen hyvän tavan käyttöön, että eivät anna lapselle esimerkiksi ruokapöydässä mitään, ellei tämä sitä pyydä, niin on todella tärkeä pitää siitä kiinni ja olla antamatta sitä maitoa, jos lapsi itsepäisesti ei suostu pyytämään kun olet asiasta sanonut. Lapsesi ei kuole eikä saa traumoja, vaikka olisi viikon maidotta. Ei siitä osteoporoosiakaan vielä saa. "Teillä ei ole, koska ette ano" kirjoittaa Jaakob. Mutta tätä tulee tasapainottaa sillä periaatteella, minkä myös saamme Jaakobin kirjeestä. Meillä on Jumala, valkeuksien isä, joka antaa hyviä lahjojaan. Vanhempien tulee siis myös antaa lapsilleen hyvää ja hyviä lahjoja, edes odottamatta että nämä pyytävät ja antaa, vaikka lapsi ei sitä ansaitsisikaan, ja lisäisin, että antaa yllin kyllin. Ennen kaikkea Kristusta seuraten antaa itsensä. Lahjat tulevat vasta tämän jälkeen. Näin kasvatuksessa sekä laki ja rakkaus, totuus ja armo tulevat periaatteina sovelletuiksi.

Olemme siis tulleet näiden aiheiden äärelle lukemalla Efesolaiskirjettä, ja Paavali haluaa vielä tarkentaa isälle, perheen päälle jotakin tärkeää, mikä koskettaa myös sitä, mitä on tuo jo mainittu kunniallisuus, jota isän ja myös äidin tulisi vanhemmuudessaan toteuttaa. Paavali kirjoittaa: "Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa" (Ef 6:4). Mitä muuta voimme todeta, kuin että millaisen vastuun se vanhemmille antaakaan, kun lapset ovat heidän auktoriteettinsa alle uskotut. Ennen kaikkea tämä koskee isää, joka Jumalan edessä vastaa perheestään. Uskon että tästä nimenomaisesta jakeesta voimme nähdä perherakenteesta sen, että isällä ja lapsilla on erilaiset vastuut, roolit ja erilainen asema. Tulee olla selvä raja sen välillä, kuka on lapsi, ja kuka on isä, joka johtaa. Jumala on myös antanut selvät ohjeet siitä, kuinka kussakin asemassa tulee suhtautua toiseen: isien tulee kasvattaa ja lasten tulee kunnioittaa ja olla vanhemmillensa alamaiset.

Mutta isiä myös erityisesti varoitetaan, että he eivät kiihottaisi lapsiaan vihaan. Vuoden 92 käännös sanoo: "älkää herättäkö lapsissanne vihaa." Tämä on nähdäkseni turhan laaja ilmaus, koska lapset kapinallisen tahtonsa kanssa voivat hyvin vihastua siihen, kun isä johdonmukaisesti pitää kiinni sovitusta ja vaatii lasta tottelemaan. On tärkeä pitää mielessä, että lapsen tunteet eivät ole se peili, josta vanhempi saa objektiivisen palautteen siitä, onko hän toiminut oikein ja hyvin. Amplified käännöstä mukaillen, että "Älkää ärsyttääkö, provosoiko ja ajako lapsianne siihen, että he närkästyvät, kokevat mielipahaa tai jopa katkeroituvat ja siksi kovettuvat." Isät eivät siis saa vaatia lapsiltaan turhia, jopa järjettömiä asioita. Isät eivät saa asettaa lapsilleen nöyryyttäviä ja jopa hyväksikäyttäviä vaatimuksia. Tähän mahtuu mukaan myös ylipäätään nöyryyttäminen ja naurunalaiseksi saattaminen, ihan vain sen kustannuksella, että toinen on yksinkertainen ja vilpitön lapsi. Tämä on meillä Suomessa isiltä peritty turha vaellus ja Jeesus vihaa sitä. Isien tulee toimissaan siis itse olla kaikessa Sanalle alamaiset. Isät eivät myöskään saa olla kuin Jaakob, joka lelli ja hemmotteli yhtä lapsistaan ja jätti muut ilman. Ei ollut yllättävää, että paitsi jääneet alkoivat vihata Joosefia. Merkittävää on huomata myös se, että isä voi välinpitämättömyydellään ja passiivisuudellaankin provosoida lapsensa vihaan, ja ihan sekin, millä sävyllä ja mitä sanoja käyttäen isä puhuu omista lapsistaan muille, kun nämä sen kuulevat, on valtavan merkityksellinen ja vaikuttava asia. Jos isä saa lapsen julkisesti kokemaan häpeää, herättää se lapsessa vihaa ehkä isää kohtaan, mutta varmasti myös itseään kohtaan. Isille osoitettu kaita tie on osoitettu näissä sanoissa: "vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa."

Kuri tulee sanasta paidea, mikä merkitsee lasten kouluttamista, kasvattamista ja harjoittamista, päämääränä kasvu ja kypsyys kristittynä. Paidea pitää sisällään myös ojentamisen, nuhteen, rangaistuksen ja kurin. Huomionarvoista on se, että isiä ei ohjeisteta vain puuttumaan siihen huonoon ja väärään käytökseen, mitä hän lapsissaan huomaa. Synnit, joihin omat lapset ovat taipuvaisia, on toki hyvä tuntea, mutta Jumalan kutsu, tehtävä ja vastuu isille on kasvattaa, jopa kouluttaa omia lapsiaan, ennen kaikkea Jumalan tuntemiseen mutta myös henkilökohtaiseen kasvuun! Tätä ei saa ulkoistaa. Nuhde tulee sanasta nouthesia, ja merkitsee lempeää tai sävyisää varoittamista ja oikeaan neuvomista.

Se, mihin haluaisin tämän keskustelun johtaa ja päättää, löytyy viidennen Mooseksen kirjan "Shema Israel" kohdasta. Ennen kuin edes alat miettiä kasvatusta tai sitä uudistusta, jonka haluaisit metodeissasi ja arjessasi kokea, kiinnitä katseesi tähän ja pysähdy tähän: "Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi." Ei tule odottaa täydellisyyttä, mutta lasten kasvattamista tärkeämpää on ensin itse rakastaa Jumalaa ja sitten Hänen Sanansa sinussa runsaana asua; Sanan painua sydämeesi. Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).