Kuva kristitystä johtajasta
Tämä teksti ei ole tyhjentävä kuvaus aiheesta, mutta toimii kuin luonnoksena ja hahmotelmana. Haluan tekstissä tiivistää Tiituskirjeestä nousevia teemoja, jotka sitten voivat toimia meille suuntaviittoina tässä aiheessa. En myöskään poikkea sen syvemmin tässä siihen, että kristinuskon opetus ja johtajuus on hyvin patriarkaalista. Tiituksen tuli asettaa valvomiinsa seurakuntiin vanhimmistot ja näiden tuli olla ihmisiä, joihin sopi mm. kuvaus "yhden vaimon mies."
Sitten itse tiivistykseen: Tiituksen tuli järjestää asiat kuntoon seurakunnissa. Hänen tuli katsoa, että niiden johtajisto olisi koeteltu uskossa raitis sekä kypsä (Tiit 1:5-9). Tiituksen itse tuli tukkia suu tietyiltä ihmisiltä (Tiit 1:11) sekä nuhdella joitakuita ankarasti (Tiit 1:13). Hänen tuli punnita ihmisten puheet heidän elämänsä todistuksen kautta (Tiit 1:16). Hänen tuli tuntea terve oppi ja puhua sen mukaan, sekä siihen nojautuen kumota vastaansanojien väitteet Raamatun opetuksella (Tiit 1:9& 2:1). Opetuksessaan hänen tuli huomioida eri ihmisryhmät ja kohdentaa opetusta kunkin ryhmän tarpeisiin. Huomioitavia ryhmiä olivat: Vanhat miehet ja nuoret miehet. Vanhat naiset ja nuoret naiset. Palvelijat ja isännät (Tiit 2:2-10). Näiden eri ryhmien opettamisessa tuli huomioida miesten ja naisten erilaisuus, sekä erilaiset sukupuoleen sidotut tehtävät, mutta myös itse kunkin ryhmän heikkoudet ja ominaiset tai yleiset synnit. On syntejä, joihin nuoret miehet ovat taipuvaisempia kuin nuoret naiset. Ja taas, on syntejä, joihin nuoret naiset ovat alttiimpia lankeamaan kuin miehet.
Tiituksen tuli opetuksellaan johtaa ihmiset rakastamaan evankeliumin sanomaa ja Kristusta itseään, niin että he teoillaan ja sanoillaan myös haluaisivat olla linjassa sen kanssa, mitä tunnustavat uskovansa (Tiit 2:10). Hänen tuli teroittaa kuulijoilleen--eli toistuvasti nostaa tätä esille, sekä uudelleen ja uudelleen osoittaa tämä eri konkreettisissa tilanteissa--ettei Jumalan armo ollut saamaton vätys, vaan ihmistä todella muuttava ja kasvattava voima (Tiit 2:12). Tiituksen tuli puhua, kehoittaa ja nuhdella kaikella käskyvallalla (Tiit 2:15). Hänen tuli olla kuin kenraali, jolla oli ajantasainen tilannekuva ja hänen tuli järjestää joukkonsa tuon tilanteen mukaiseen tai tilanteen vaatimaan järjestykseen. Puhumista kaikella käskyvallalla täydentää vielä se, että hänen opetuksensa tuli olla puhdasta eli täysin vapaata kaikesta turmeltuneesta ja korruptiosta. Hänen puheensa tuli myös olla arvokasta; sellaista, että siinä on paino ja painoarvo, kuten myös kypsän kristityn kakakterissa on. Opetuksen ei siis tullut olla kevytmielistä, kevyttä tai viihdyttämiseen pyrkivää (Tiit 2:7).
Tiituksen tuli muistuttaa kuulijoitaan olemaan alamaisia kaikelle inhimilliselle järjestykselle. Tämä kosketti niin perheen sisäisen alamaisuuden (Tiit 2:5) kuin yleisen esivaltaa kohtaan osoitettavan alamaisuuden (Tiit 3:1). Hänen tuli saarnata synti synniksi ja nimeltä mainita syntejä, joita karttaa ja varoa (Tiit 1:6,10-16; 2:3,10; 3:3,11). Tiituksen tuli opetuksellaan johtaa kuulijansa ahkeruuteen hyvissä teoissa. Hänen tuli kuitenkin varmistua, että kaikki hyvät teot ja niissä osoitettava ahkeruus perustuvat armon evankeliumiin ja ovat siksi täysin vapaita lakihenkisestä suorittamisesta. Hänen rakentajana tuli siis olla huolellinen perustuksien laskemisen kanssa (Tiit 2:11-15; 3:4-8). Tiituksen tuli tämän ohella myös varoittaa epäterveestä opista; hänen tuli varoittaa ihmisiä poikkeamasta juutalaisiin taruihin ja sukuluetteloihin ja totuudesta pois kääntyvien ihmisten opettamiin käskyihin. Hänen itse tuli välttää puuttumista mielettömiin riitakysymyksiin ja kiistoihin, tai sukuluetteloihin, ja lisäksi hänen tuli karttaa harhaoppisia, mikäli nämä eivät tehneet parannusta eli pysyivät harhassaan (Tiit 1:14; 3:9-10). Kaikki tämä hänen tuli tehdä myös siinä valossa, että hän johtajana toimi esikuvana ja hänen tuli mallintaa itse elämällään se, mitä hän opetti (Tiit 2:7).