Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Se oli vahinko

Kasvatus, Lapset, Sananlaskujen kirja, Vanhemmuus

"Vahinko, vahinko, se oli vahinko. Vahinko vahinko, se oli vahinko" kuuluvat erään lastenlaulun sanat. Vahinkoja sattuukin meistä jokaiselle, mutta entä jos tilanne on seuraavanlainen: kuvitellaan, että lapsi tahallaan veisi toiselta lelun kädestä, heittäisi hiekkaa toisen päälle, tönisi, roiskisi rannalla vettä, hajottaisi toisen leikin, ihan vain härnätäkseen, tai kenties jostakin muusta syystä. Ja kuvitellaan, että lapsen vanhempi–näkipä hän tapahtuneen tai ei–tarjoaa lapselle tätä: "Se taisi olla vahinko eikö niin?" Ja lapsi vastaa tähän: "Joo, se oli vahinko" ja jatkaa leikkiä, kohta mahdollisesti härnäten taas uudelleen tovereitaan. Tavoista tulee tottumuksia ja tottumukset sulautuvat luonteeseen. Minkälaista lasta tällä metodilla kasvatetaan? Entä puhuuko Raamattu tästä?

Mitä tulee tähän, ja muihin kasvatukseen liittyviin asioihin, on Sananlaskujen kirja oikea aarreaitta! Niinpä sukellamme nytkin erästä sananlaskua pähkäilemään.

"Kuin mieletön, joka ammuskelee tulisia surmannuolia, on mies, joka pettää lähimmäisensä ja sanoo: 'Leikillähän minä sen tein'" (Snl 26:18-19). Ennen, kuin aloin tätä sananlaskua mietiskellä, en vielä saanut kiinni siitä, mikä tuossa "Se oli vahinko" asiassa on pahinta–silloin siis, kun kyseessä ei ole vahinko! Pahinta siinä on lähimmäisen pettäminen, eli valehtelu. Metodi opettaa ja kasvattaa lasta siihen, että voi tehdä vääryyttä toisille jos huvittaa, ja siitä selviää tekemällä lisää vääryyttä, eli pettämällä ja valehtelemalla sille, jolle vääryyttä teki. Riittää, kun sanoo vain: "Se oli vahinkooo!" Tästä ei ole pitkä matka enään siihen, että tavasta tulee vallankäytön väline. Lapsi oppii pelaamaan vanhempansa kanssa, tietää voivansa tehdä mitä vain ilman seurauksia, ja voi alkaa pystyttämään omaa "nokkimisjärjestystä" hiekkalaatikolle. Tämä metodi on paha myös siinä, että sen avulla uhrilta viedään oikeus vihan tunteeseen, minkä avulla hän voisi puolustautua. Eihän vahingosta nimittäin saa suuttua, vaan se pitää antaa anteeksi! Mutta kun se ei ollutkaan vahinko, eikä sitä siis pidä suvaita! Uhri tarvitsee muita selviytymiskeinoja. Miksei muuten kukaan muu aikuinen puutu tilanteeseen?

Mutta miten siis tuo: "Se oli vahinko", kasvattaa? Se kasvattaa, että on ok pettää, johtaa harhaan ja toimia epärehellisesti päästäkseen pinteestä; päästäkseen haluamaansa määränpäähän. Tälläisiä ihmisiä on maailma täynnä, eikä heitä tarvita yhtään enempää!

"Se oli vain leikkiä", "En tarkoittanut" ja "Se oli vahinko" ilmaisujen käyttö–silloin kun kyse ei ollutkaan yhdessä sovitusta leikistä; silloin kun teki tarkoituksella pahaa; ja silloin kun kyse ei ollut vahingosta–ovat tehokkaita keinoja väistää oma syyllisyys. Se, joka teki toiselle väärin, nimittäin on syyllinen tuohon väärin tekoon ja myös suhteen rikkomiseen. Jos väärin tehtyään pettää lähimmäisensä, silloin ei myöskään ota vastuuta omasta tekemisestään; vastuuta itsestään ja teoistaan. Tällöin myös pilaa mahdollisuutensa saada osakseen todellisen armon, koska armon voi saada vain tulemalla valkeuteen; armo toimii totuudessa. Tällöin myös pilaa mahdollisuuden todelliseen ystävyyteen, koska ystävyys elää ja kukoistaa vain rehellisyydessä!

Vanhemman tehtävänä on sanoa lapselleen taikasanat: "Ei!" ja "Tuo oli väärin!" Jos lapsi näistä menee solmuun, ja alkaa parkua, on tärkeää vanhempana muistaa, etteivät lapsen tunteet ole mittari sille, toimitko juuri oikein. Jos lapsesi ei itse selviä syyllisyyden aiheuttamista tunteista, ota hänet syliin, mutta älä harhauta häntä pois siitä, että väärinteolla on ikävät seuraukset hänelle itselleen. Älä sinä aikuisena petä lastasi opettamalla hänelle, että ei haittaa, jos tahallaan tekee toiselle vääryyttä. Jumalan luomassa ja järjestämässä maailmassa se haittaa, ja joka pahaa kylvää, se pahaa tulee niittämään.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).