Marian kiitosvirsi
Tänään olemme sen äärellä, kun Maria sai kuulla ihmeellisen sanoman Jumalalta; hän tuli temmatuksi osaksi suuria tapahtumia, ja näinhän myös aina suuret kertomukset alkavat. Yksi kysymyksistämme on, miten Maria tässä tilanteessa toimi ja mitä voimme oppia siitä, eikä vain oppia, vaan toivon ja rukoilen, että tämä muovaisi meitä ja vaikuttaisi meihin syvästi.
Maria oli kuullut suurista ja ihmeellisistä asioista; niin suurista, että Hän kysyi: "Kuinka tämä voi tapahtua?" Hän ei kuitenkaan pitänyt omaa ymmärrystä ja käsityskykyä mittarina sille, mitä Jumala voi tehdä, vaikka ihmettelikin, ja niin hän sanoi: "Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Usko ei ole ehdollistettu ymmärtämiseen, vaan usko päinvastoin on avain ymmärtämiseen! Usko on ojentautumista sitä kohti, mitä ei vielä näe. Meidänkään ei tarvitse ymmärtää ensin, jotta meidän kohdalla voisi täyttyä nuo sanat, jotka Elisabet sanoi: "autuas se, joka uskoi." Maria ei saanut vain sanomaa siitä, mihin hänet oli valittu mukaan, vaan myös sanan sukulaisensa onnesta; Jumala oli liikkeellä ja Jumalalla on tapana tehdä hedelmättömistä hedelmällisiä--sitä on vaikeaa selittää, mutta sen voi uskoa ja sitten myös nähdä!
Kun Maria sitten meni tervehtimään sukulaistaan Elisabetia, täyttyi tämä Hengellä ja "puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani. Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta" (Luuk 1:42-45).
Ensin haluan kysyä, kenelle Jumala valitsi ilmoittaa ensin näin omista suurista teoistaan? Ketkä valittiin olemaan ensimmäisiä ja merkittävimpiä hahmoja tän kaiken toteutumisessa? Kaksi naista.
Toiseksi, miten ihmeellistä mennä kylään ja heti huomata toisen täyttyvän Pyhällä Hengellä. Koin itse aavistuksen verran tätä äskettäin avioliittoleirillä, kun eräs mies siellä oli saanut heti Herralta viisauden sanat miulle kun oli miut nähnyt. Kun itku kurkussa sitten myöhemmin pyysin esirukousta, hän jakoi myös nuo sanat. Se, että jollekulle oli annettu niinkin tarkka ymmärrys miun tilanteesta, vahvisti sitä kokemusta, että Jumala hallitsee ja tekee työtä ja vie eteenpäin, miut on otettu mukaan siihen, mitä Jumala tekee; eikä jätä kesken työtään, jonka on jo aloittanut. "Autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta." Kysymys meille kaikille kuuluu, mitä Jumala haluaa synnyttää meissä ja meidän elämässämme ja meidän kauttamme? Eikä unohdeta, miten valtava merkitys on sillä, että puhutaan toistemme ylle Jumalan sanaa ja jaetaan myös sanomat, mitkä koetaan Herralta saaneemme!
Ennenkuin mennään siihen, miten Maria reagoi tähän Elisabetin sanomaan, pysähdytään erääseen yksityiskohtaan; mitä on olla Pyhällä Hengellä täytetty? Miltä se näyttää? Ajatelkaa; Johannes oli sitä äitinsä kohdusta saakka ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen--ajattelen että se tarkoittaa Marian kuulumisia eli todistusta siitä, mitä Jumala oli tekemässä--hypähti 6kk ikäinen Johannes Kastaja äitinsä kohdussa. Johanneksen myöhempi todistus itsestään oli se, että hän on "Yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee Häntä, iloitsee suuresti Yljän äänestä" (Joh 3:29). Jo äitinsä kohdussa hän oli innoissaan kun kuuli Jeesuksesta! Mekin voidaan olla ja saadaan olla ihan täysillä innoissamme Jeesuksesta.
Johanneksella oli kuitenkin pitkä matka kuljettavana; Hän varttui aikuiseksi ja oli erämaassa, kunnes hänelle sinne tuli Herran sana (Luuk 3:2). Paljon täytyi tapahtua hiljaisuudessa ja taustalla, ilman että kukaan juuri edes tiesi Johanneksesta ja hänen syntymäänsä liittyneet ihmeetkin olivat jo lähes unohtuneet. Se, että on Hengellä täytetty, ei suinkaan vie heti meitä valokeilaan näyttämölle, vaikka senkin aika voi tulla. Mutta kun suuret tilanteet ja tapahtumat kohtaavat meitä, emme siinä samassa muodosta vain jumalista luonnetta ja moraalisesti suoraselkäistä karakteria. Vaikeudet ja suuret tilanteet eivät suoraan vain tee meistä parempia vaan ne paljastavat meille, mitä me olemme. Paljon oli tapahtunut Johanneksessa, että hän kuusi kuukautisen ilosta tuli siihen iloon, että Kristus saa kasvaa suureksi ja olla kaikki kaikessa. Vasta silloin hän oli valmis. Johanneksen ilo ei ollut hänen oman työnsä menestymisessä vaan siinä, että sai katsella ja kuunnella Jeesusta. Johannes sanoi: "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä" (Joh 3:30). Johanneksen oma ministry kuivui kasaan; Hän oli tehtävänsä tehnyt ja tarkoituksensa täyttänyt; hän oli ojentanut kapulan Jeesukselle ja Jeesusta kaikkien tuli seurata. Se, oliko Hänen ilonsa todella Herrassa, joutui sitten vielä kovalle koetukselle, kun Herodes heitti hänet vankilaan.
Haluan kysyä, olemmeko me tänä päivänä kuin ilosta hypähtävä Johannes, jos saamme kuulla Kristuksen syntyneen jonkun sydämessä? Iloitsemmeko siitä, kun joku kaikkein vähäisin ja ulkoisesti mitättömin saa tämän ihmeen kokea, vai odotammeko Kristuksen syntyvän maalliseen palatsiin? Onko meille iso juttu vain jos joku julkkis tulee uskoon? Jouluevankeliumin sanoma on, että palatseissa harjoitettu usko on aika epävarmaa, jopa kyseenalaista. Herodeskin tosin sanoi haluavansa tulla Jeesusta kumartamaan, mutta…
Ja Kristuksen syntymästä puheenollen; kyllä sydämen täytyy kääntyä pois olemasta ylpeä ja itseriittoinen. Sydämen täytyy ensin parannuksen teossa tulla köyhäksi talliksi, jotta Kristus sinne syntyisi! Tätähän Jeesus sitten julisti, sanoessaan "autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" Kristus ei syntynyt sinne, tullut lihaksi siellä, missä rakastettiin maallista loistoa ja kunniaa, valtaa ja rikkautta--Herodeksen palatsiin, eikä Hän myöskään varttunut siellä tai elänyt siellä. Rikkaatkin saivat tosin tulla lahjojaan Hänelle tuomaan, mutta heidän täytyi ensin nöyrtyä voidakseen lähestyä Hänen köyhää hahmoaan. Eikä Kristus syntynyt myöskään viisaiden ja oppineiden luo, joskin jo nuorena poikana väitteli näiden kanssa ja voitti heidät kaikki viisaudessa. Miten suuresti vauva Johanneksen reaktio erosikaan Herodeksen, kirjanoppineiden ja muiden mahtavien reaktiosta, kun he kuulivat sanoman Kristuksesta! Totta on, mitä Sana sanoo: "Lasten ja imeväisten suusta Sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen."
Nyt sitten käymme katsomaan sitä, kuinka Maria toimi ja reagoi tässä tilanteessa. Hänen sukulaisensa Elisabetin Hengessä lausumat sanat vaikuttivat Häneen vahvasti ja liikuttivat koko hänen olemustansa, ja niin hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Luetaan tuo "Marian kiitosvirsi" kokonaan. Ylistyksessä Maria lähtee liikkeelle omasta itsestään; sielustaan sekä hengestään ja näin on koko olemuksellaan siinä mukana. Tästä hän etenee Jumalan tekoihin hänen omassa elämässään ja sitten unohtaa kokonaan oman itsensä Jumalan suuruuden ja Jumalan tekojen äärellä. Ylistys johtaa hänet palvomaan Jumalaa ja julistamaan Hänen suuria tekoja! Palvoja unohtaa itsensä ja keskittyy kokonaan palvontansa kohteeseen! Tämä ei ole Raamatussa ainoa tapaus laatuaan ja toimii meille erinomaisena mallina, jota seurata.
Koitetaan asettaa itsemme tässä nyt samaan asemaan Marian kanssa: Maria oli kuullut suurista teoista, mitä Jumala oli aikeissa tehdä ja toteuttaa. Kaikki tämä valtasi hänet voimakkaasti. Hän puhkesi ylistämään Jumalaa ja näin vastasi koko olemuksellaan siihen, mitä Jumala oli tekemässä. Tulevaisuus oli häneltä kuitenkin vielä verhottu. Hän ei vielä nähnyt tai tiennyt sitä, että hänenkin sielun lävitse oli miekka menevä (Luuk 2:35), eikä hänen kuulunutkaan sitä tietää. Hän ei voinut aavistaa sitä kaikkea tuskaa ja murhetta, mitä Jeesus hänelle tulisi tuomaan; Hänen ajatuksensa oli vain siinä, että häntä tullaan ylistämään autuaaksi. Autuas hän toki olikin eivätkä vaikeudet ottaneet siitä mitään pois.
Hurskaana israelilaisena Maria tunsi historiansa ja myös nyt Jumalaa ylistäessään sitä muistelee tai siihen nojaa. Tämä on siinäkin mielessä totta, että Marian kiitosvirsi muistuttaa Hannan, profeetta Samuelin äidin kiitosvirttä (kts. 1Sam 2). Maria saattoi Jumalan muuttumattomuuden tähden odottaa jotain samankaltaista. Jumala oli kukistanut ylpeän ja Häntä vastustamaan nousseen faaraon, Israelin ja Juudan ylpeät ja jumalattomat kuninkaat olivat kukistuneet ja kansan ollessa pakkosiirtolaisuudessa, oli ylpeä maailmanhallitsija Nebukadnessar nöyryytetty. Lopulta hän nosti katseensa taivaaseen--mitä syvyyksiä nämä sanat pitävätkään sisällään--ja parani. Hulluudesta parantuneena Nebukadnessar sitten julisti: "Hän voi nöyryyttää ne, jotka ylpeydessä vaeltavat" (Dan 4:34).
Yksi merkille laitettava asia on, että vaikka Jumala näin ihmeellisin tavoin ilmaisikin hallintavaltansa ja voimansa, tarvitsivat Hänen omansa näiden tilanteiden keskellä suurestikin kärsivällisyyttä, ja sitä muuten tarvitsi Mariakin, kun vaikuttaa siltä, ettei Hän ollenkaan ymmärtänyt Jeesusta tämän aloitettua palvelustyönsä. Maria olisi halunnut ottaa Jeesuksen myöhemmin huostaankin, sillä koki tämän olevan tyystin pois tolaltaan. Toki hän tarvitsi sitten kärsivällisyyttä vielä siinäkin, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Mutta näin myös historiassa Marian kohdalta katsottuna oli ollut. Egyptissä jouduttiin olemaan yli 400 vuotta. Jumalattomat kuninkaat hallitsivat kansaa joskus vuosikymmenien ajan. Pakkosiirtolaisuus Babyloniassa kesti 70 vuotta. Ja entä sitten nyt? Nyt kun Jumala astuisi sisälle historiaan pelastajana; nyt kun Jumalan rajaton voima ilmestyisi, ei olisi vielä se hetki, että alkuaineet kuumuudesta sulaisivat. Vaikka Jumala oli sama ja Hänen päämääränsä yhä samat, ilmestyisi Hänen voimansa heikkouteen ja avuttomuuteen verhoutuneena; Hänen ylhäisyyytensä ilmestyisi alhaisuudessa. Tämä oli totta Jeesuksen syntymässä mutta myös silloin, kun ristillä rinnalla ryövärin Hän nukuin kuoleman uneen. Nytkin Jumalan aikeena oli hajottaa ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään ja Hän hajotti koko ylpeän ja Hänet torjuneen kansan 70vuoden päästä Kristuksen syntymästä maailman neljään tuuleen ja maa joutui pakanain tallattavaksi. Jumala oli ja on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Roomankin valtakunta, jonka sorron alla Israel eli, sai osansa. Apostolien ajasta eteenpäin seurakunnan kokema vaino vaihteli brutaalin ja miedon välillä, kunnes v. 313 kristinusko julistettiin Rooman viralliseksi uskonnoksi.. Mitä se sitten tarkoitti, ei mennä siihen. Kärsivällisyyttä kuitenkin tarvittiin. Ja lopulta roomankin valtakunta mureni ja hajosi.
Maria kiitti, ylisti ja palvoi Jumalaa Pyhässä Hengessä ja juuri siihen meidätkin on kutsuttu, missä hetkessä ja ajassa sitten elämmekään ja millaisia maisemia katselemmekaan; onko vapautuksemme oven takana vai meneekö siihen vielä vuosisata? Pyhässä Hengessä Maria puhui monesta asiasta, jonka konkreettinen toteutuminen oli häneltä salassa. Mutta usko ja palvonta eivät ole tietämistä vaan luottamista. Esim. j. 51; miten Jumala osoittaisi ja osoitti voimansa Kristuksen syntymässä ja kuinka Hän sitä kautta hajotti ja hajottaa ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään!? Ja sehän on kuolinisku tämän maailman mahtaville, sillä se on Jumalan valitsemaan hulluutta (1Kor 1), eikä heillä ole mitään valtaa, paitsi se, mikä on heille taivaasta sallittu (Jeesus ja Pilatus).
Mutta saarnauttamansa hullutuksen kautta Jumala haluaa saattaa häpeään sen, mikä on jotakin, ja korottaa sen, mikä ei mitään ole. Jeesus maanpäällä eläessään oli tämän ruumiillistuma! Jeesus hiljaisena ja nöyränä oli vastakohta kaikelle ylpeydelle, mutta toisaalta on ajateltava, miten suuresta voimasta se kertookaan, että Hän salasi voimansa, kirkkautensa ja kuninkuutensa. Jeesuksen hahmo kutsuu meitä kaikkia nöyrtymään ja tulemaan alas oman ylpeytemme korokkeilta. Jokainen kuningas ja hallitsija, jokainen vallankäyttäjä tulee kerran notkistamaan polvensa ja tunnustamaan Isän Jumalan kunniaksi: Jeesus Kristus on Herra! Jeesuksen valtakunta ei ollut eikä ole tästä maailmasta, mutta se tulee olemaan Nebukadnessarin unen suuri järkäle, mikä murskaa vielä kaikki maan mahtavat valtakunnat: Babylon murskaantui, Aleksanteri Suuri murskaantui, Kreikka murskaantui ja Rooma murskaantui. Myös monet muut, kuten Tsingis Kaani, Napoleon ja Hitler murskaantuivat ja näin tulee olemaan loppuun asti, kunnes Jumalan valtakunta lopulta yksin jää jäljelle.
Syntymästänsä asti Jeesus koettiinkin uhkaksi maalliselle vallalle. Hän oli uhka Herodekselle. Hän oli uhka järjestäytyneelle uskonnollisuudelle; ylipapeille ja fariseuksille ja saddukeuksille. Hän oli uhka Pilatuksellekin. Ja jossain lukee, ettei opetuslapsen osa ole opettajaansa suurempi. Mutta vaikka Kristusta ja Hänen asiaansa on vastustettu läpi historian, niin tulee käymään, kuten kävi Jeesuksen elämän kohdalla. Tämä on kiteytetty niin valtavalla tavalla Apostolien teoissa, että luemme sieltä, ja lopetamme sitten. Huomaa myös, mikä on Apostolien reaktio; miten he toimivat vaikeassa tilanteessaan! He palvovat! Siihen meidätkin on kutsuttu!
"Ja päästyään vapaiksi (vankilasta) he menivät omiensa tykö ja kertoivat kaiken, mitä ylipapit ja vanhimmat olivat heille sanoneet. Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on! Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: 'Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.' Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta." Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi"
(Apt 4:23-35). Miten selkeästi tässä on kirjoitettuna myös meille toimintaohjelma ja suunnitelma!