Keskenkasvuisuudesta
Paavali kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään korinttolaiselle luonnollisen ihmisen ja hengellisen ihmisen tilasta ja näiden eroista. Hän päättää ajatusta sanoen, että "meillä on Kristuksen mieli" (1Kor 2:16). Mikä tätä seuraa, pitää sisällään voimakkaan nuhtee ja on kuin isku korinttolaisten kasvoille. Paavali jatkaa: "Niinpä, veljet.." eli, kun asia siis on näin, että meillä on Kristuksen mieli ja Hengellinen ihminen tutkistelee kaiken ja ottaa vastaan sen, mikä Jumalan Hengen on.. Siispä veljet, en voinut puhua teille, kuin tämä olisi totta teissä. "Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niikuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia.. " (1Kor 3:1-3).
Paavali ei voinut puhua korinttolaisille niinkuin olisi halunnut ja toivonut voivansa puhua. Hänen täytyi puhua heille jopa niin, kuin he olisivat kokonaan ulkopuolisia ja uskosta osattomia; aivan kuin he olisivat "luonnollisia ihmisiä, jotka eivät ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on" (1Kor 2:14). Se, mistä Paavali olisi halunnut heille puhua, näyttäytyi heille kuin hulluutena, eivätkä he sitä ymmärtäneet. He eivät toisinsanoen olleet opetettavia. He eivät voineet eivätkä kyenneet ottamaan vastaan. He olivat kuin vauva, joka kyllä laittaa kiinteän ruuan suuhunsa ja pyörittelee sitä siellä, mutta joka sitten puklaa sen pois suustansa kohta, kun ei osaa sitä pureskella tai niellä.
Mikä oli näiden korinttolaisten oikea tila? He olivat kuitenkin uskoneet Jeesukseen. He olivat ottaneet evankeliumin vastaan. He olivat uudestisyntynyt, mutta syntymänsä jälkeen he eivät olleet kasvaneet. He olivat yhä vauva-asteella. He eivät kestäneet kiinteää ruokaa. He olivat kaksi, viisi, jopa kymmenvuotisia vauvoja, jotka yhä olivat maidon tarpeessa. Niinpä Paavali saarnasi heille evankeliumia:
"Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan" (1. Kor 2:1-5).
Vaikuttaa siltä, että uskova voi olla "lihallinen." Mitä tämä tarkoittaa? Raamattu sanoo selvästi, että jos Jumalan Henki asuu ihmisessä, ei tämä enää ole lihan vallassa (Room 8:9). Valta sydämessä on vaihtunut, eikä sinne yht'aikaa mahdu Pyhä Henki sekä liha valtaistuimelle, se on mahdottomuus. Jos uskovaa siis sanotaan lihalliseksi, ei hän silti ole tyystin lihan vallassa. Muuten takeita hänen uskovaisuudestaan ei ole. Uskoon tulossa on kyse radikaalista vallan vaihdosta. Se on kuin Luvatun Maan valloitus.
Mutta, vaikka Kristus nyt Henkensä kautta asuisi ihmisen sydämessä, niin jos tämä ihminen ei tuomitse lihaansa ristille Kristuksen kanssa; jos hän ei elä todeksi sitä, mitä on olla liitetty Kristuksen kuolemaan; jos hän ei tuomitse itsessään kaikkea synnillistä kuten kateutta ja riitaa, mitkä tässä mainitaan, vaan jättää ne elämään niin Sana sanoo: "jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman" (Room 8;13). Jos siis tämä kuvitteellinen ihminen, tai jos minä Kristuksen seuraaja, en Hengellä kuoleta lihani tekoja, ovat ne esteenä Jumalan elämän ilmentymiselle sekä hengelliselle kasvulleni--ne suorastaan estävät sen. Se, että antaa lihan tekojen olla rauhassa, on kuolemasta kiinni pitämistä. Se on sitä, ettei karkoita kanaanilaisia Luvatusta Maasta ja niin jälkipolvet luisuvat heidän hapattaminaan epäjumalanpalvelukseen.