Todellisuutta lampaille sekä vuohille

Tämän kertainen teksti löytyy Matteuksen evankeliumin loppu puolelta, ja on osa kokonaisuutta, jossa Jeesus keskustelee lopun merkeistä, toisesta tulemuksestaan, sekä viisaista ja tyhmistä neitsyistä. Tekstimme on seuraava:
"Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.' Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?' Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
(Matt 25:31-46).
Luin, tai paremminkin kuuntelin äänikirjana joitain aikoja sitten C. S. Lewisin Narnian Viimeinen Taistelu kirjan. Kirjan lopulta löytyy kohtaus, joka niin suuresti muistuttaa tätä, että otan sen tähän mukaan:
"Mutta heidän ehtiessä Aslanin luokse heille tapahtui jompikumpi kahdesta vaihtoehdosta. He kaikki katsoivat Häntä suoraan kasvoihin; luultavasti heillä ei ollu muuta vaihtoehtoa. Kun toiset katsoivat, heidän kasvojensa ilme muuttui hirvittäväksi--se oli pelkoa ja vihaa; tosin puhuvien eläinten kasvoilla pelko ja viha ehti kestää vain sekunnin murto-osan. Saattoi havaita, että ne lakkasivat äkisti olemasta puhuvia eläimiä. Ne olivat enää vain tavallisia eläimiä." Ne joutuivat "vasemmalle Aslanista ja ne nielaisi Aslanin musta varjo. Mutta toiset katsoivat Aslania kasvoihin silmissään rakkaus, vaikka jotkut heistä samalla näyttivät pelokkailta."
Jeesuksen omat sanat tulemuksestaan kirkkaudesta, ovat jotakin, minkä edessä sanat kompuroivat pahasti. Hän tulee, ja istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Johannes näki näyssään Patmoksella saman asian. Hän kirjoitti: "Ja minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja taivas ja maa pakeni.." (Ilm 20:11). Kun Ihmisen Poika (Jeesuksen Vanhatestamentillista perua oleva nimi) tulee; eli kun verhot vedetään sivuun ja paljastuu todellisuus niiden takana; kun pilvipeite lopulta repeää ja aurinko paistaa täydeltä terältä--meille. Silloin usko vaihtuu näkemiseen ja näkeminen sinetöi sen, mitä me olemme. Tällöin emme voi kuin paljastaa sen, mikä on suhteemme Kristukseen, aivan kuten Lewisin kertomuksessakin eläimien kasvot ilmaisivat joko rakkautta tai vihaa siinä samassa, kun ne näkivät Aslanin.
Kun taivas ja maa pakenevat Hänen kasvojaan, on kuvaus, jonka kääntöpuoli tuntuu olevan se, ette meidät vedetään magneetin tavoin Hänen kasvojensa eteen; kun näkyväinen väistyy pois tieltä, emme voi kuin nähdä Hänet, ja Hän istuu silloin valtaistuimella kuninkaana ja tuomarina. Lewisin kuvauksessa pelko oli totta kummassakin ryhmässä; sekä niissä, jotka rakastivat, että niissä, jotka vihasivat. Mutta on ero pelon ja pelon välillä. Niillä, jotka rakastavat Kristusta, se on kunnioituksen sekaista pelkoa. Niillä taas, jotka Häntä vihaavat, se on kauhun sekaista pelkoa.
Tämä hetki, kun seisomme Kristuksen edessä, tulee olemaan se hetki, kun kaikki valhetodellisuudet romahtavat, tyhjät kuvitelmat nähdään tyhjiksi ja viimeinenkin järjenpäätelmä tulee sokeaksi Kristuksen kirkkauden valossa. Kun totuus paljastuu, käy ilmi, ettei ole muuta todellisuutta, kuin Hänen todellisuutensa; ja jokainen ihminen on Hänen luomansa, Hänen luomassaan todellisuudessa. Jobin kirjaa siteeraava laulu kertoo, että "Hän sanoo viimeisen sanan, päällä maan.." Hän istuu valtaistuimelleen, emmekä pääse pakoon (mutta jos rakastamme Häntä, emme haluakaan mennä). Kontrastina tälle taivas ja maa pakenevat--ne eivät olleet ikuisia kuten me olemme. "Iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämeensä.." kirjoittaa Salomo.
Kristus siis istuu valtaistuimelleen ja tuomitsee; Hän sanoo, kuinka asiat todellisuudessa ovat, eikä mikään valhe tai petos kestä Hänen edessään. Voi kumpa saisimme jo nyt asioiden oikean laidan selville, sillä nyt vielä on mahdollisuus tehdä parannus, tuolloin ei enää ole, sillä kuten paimen erottaa lampaat vuohista, niin Hän samoin erottaa ihmisen ihmisestä. Kristus ei tässä hetkessä jotenkin salaisesti tee toisista vuohia, toisista lampaita; Hän näkee jo päältäpäin mikä on mikä ja kuka on kuka. Lampailla ja vuohilla on toisistaan poikkeava ulkonäkö sekä karakteri. Täällä ajassa me tosin vielä kuvittelimme, että neutraalius olisi mahdollista, mutta kun asioiden oikea laita tulee valoon, paljastuu todellisuus Jeesuksen sanojen mukaiseksi: "joka ei ole Minun puolellani, se on Minua vastaan."
"Silloin Kuningas sanoo.." Nyt paljastuu se, että Hän on kuningasten Kuningas ja herrain Herra. Hänen valtansa ulottuu ylitse kaiken. Tämä Kuningas on myös se Hyvä Paimen, ja Hänen lampaansa kuulevat Hänen äänensä. Mutta nyt Hän ei puhu ensisijaisesti Paimenena, vaan Kuninkana. Hän sanoo: Tulkaa! Ja jos Hän ei näin kutsuisi tai käskisi, niin tuskin kukaan uskaltaisi tuossa tilanteessa tulla, vaikka paikalla onkin koko tuo "suuri todistajien pilvi" (Hepr 12:1), jossa seisovat Haanok, Aabraham, Daavid, Paavali, Pietari ja monet monet muut. Ja siinä joukossa on myös viimeisinä pidettyjä, mutta paljastuukin, että he ovat ensimmäisiä. Ehkä Kristus kutsuu heidät, joille olisimme antaneet pitojen huonoimmat paikat, istumaan parhaille paikoille lähelleen.
Kuningas puhuttelee tässä lampaita "Minun Isäni siunatut" nimellä. Lampaat ovat jo Isän siunaamia; siunaus--kaikki hengellinen siunaus Kristuksessa Jeesuksessa (Ef 1:3) on tullut jo tätä ennen heidän osakseen, mutta nyt vasta todella paljastuu, kuin siunattuja he ovatkaan! Nyt he saavat omistaa sen valtakunnan, jonka he olivat kaukaa nähneet, sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa outoja, muukalaisia ja vieraita maan päällä (Hepr 11:13). He saavat nyt omistaa valtakunnan, joka on ollut heille--Jumalan lampaille, jotka nyt uskossa kaiken omistavat--valmistettuna jo maailman perustamisesta. He saavat olla niitä laupeuden astioita, jotka ovat edeltävalmistetut kirkkauteen (Room 9:23).
Siirrymme jakeeseen 35, ja tartumme sen ensimmäiseen sanaan: "Sillä." Monesti nämä ja samankaltaiset ovat lähes tärkeimpiä sanoja. Luemme siis näin: "Te olitte Minun lampaitani, Isäni siunattuja, sillä" se tuli ilmi jo ajassa, vaikkei se monesti saanutkaan totuuden mukaista tuomiota osakseen (ehkä tuomio sanan käytöstä olet jo ymmärtänyt, että se merkitsee sen sanomista, mikä on totta, ja oikeudellisten seurausten todentumista). Se, miten suhtaudumme viimeisellä tuomiolla Kristukseen, paljastaa sen, mitä me olemme: vuohia vai lampaita. Mutta se, miten olemme suhtautuneet Häneen jo ajallisen elämämme aikana, paljastaa sen myös. Ajallinen suhtautumisemme Häneen taas on sidottu siihen, miten olemme suhtautuneet Hänen palvelijoihinsa; miten olemme kohdelleet Hänen ruumistaan, Hänen ruumiinsa jäseniä (Paavali vertaa seurakuntaa Kristuksen ruumiiseen 1Korinttolaiskirjeessä). Tästä puhuu myös Matteuksen evankeliumin luvun 24 jakeet 45-51.
Kun siis Kristuksen seurakunnalla oli tarpeita, kuten nälkä tai jano; tai kun joku Jeesuksen oma oli outo, tai suuressa puutteessa, jopa vailla vaatteita. Tai kun joku Jeesuksen oma oli sairas tai vankilassa--ehkä vankilassa sairaana. Mitä me teimme? Vanhurskautimmeko itsemme sillä, että onhan etsivänuorisotyö, sossu ja kelan korvaukset--onhan meillä äiti yhteiskunta, joten minä voin sulkea sydämeni.
Me emme käsitä, että Kristus on todella näin voimakkaasti astunut alas ja näin läheisesti samaistuu omiinsa. Hänen omiensa tarpeet ovat Hänenkin tarpeitaan ja Hänen omiensa tarpeiden laiminlyönti on Hänen tarpeidensa laiminlyömistä. Johannes kiteyttää kirjeessään tämän kristalliksi: "Joka ei rakasta veljeään, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota Hän ei ole nähnyt" (1Joh 4:20). Kun Saulus vainosi seurakuntaa vankilaan heittäen ja tappaen, ilmestyi hänelle Kristus Emmauksen tiellä sanoen: "Miksi vainoat Minua?" Se, kenen olemassaoloon Saul ei uskonut, sitä Hän kuitenkin vainosi. Jeesus sanoo: "Minkä te olette tehneet yhdelle näistä Minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet Minulle." Tekeminen on selvää, mutta entäs sitten, kun tekemättömyyskin on tekoja, ja puhumattomuus puhetta, kuten Dietrich Bonhoeffer asian aikoinaan muotoili Kolmannen valtakunnan hirveyksien keskellä. Jeesus sanoo:" "Kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä Minulle" (Matt 25:45).
Monessa kohden on hyödyllistä pohtia tekstiä sekä lain, että evankeliumin valossa, jopa lakina tai evankeliumina. Edellinen (jae 45) tuomitsisi meidät ja tekemättä jättämiaemme taatusti helvettiin ikuisiksi ajoiksi. Mutta evankeliumina se kiinnittää katseemme Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa; omat tekemättä jättämiseni Hän peittää täydellisellä vanhurskaudellaan, joka uskon kautta Häneen on osakseni tullut. Ja näin voi asemani Jumalan edessä olla se, että Hän Kristuksen tähden näkee minut sellaisena, kuin jos en ikinä olisi jättänyt tekemättä mitään yhdellekään näistä vähimmistä veljistä.. Tästä lähtökohdasta uskallan sitten kohdata totuuden itsestäni, ja nyt puhutaan elämän vanhurskaudesta. Jos minulta puuttuu rakkautta, niin Jumala tahtoo kyllä tehdä minusta sellaista, joka enemmän täyttää lampaan tuntomerkit. Pelastus tulee yksin uskosta, muta usko ei tule yksin eikä jää yksin. Rukoillaan, että näkisimme Kristuksen jo nyt vähimmissä veljissämme, niinkuin tulemme tuolloin näkemään. Rukoillaan siis uskoa, jonka avulla nähdä jo nyt sitä, mikä toisilta on vielä salattua. Ja eletään sen valossa, se muistaen, että kerran seisomme Kristuksen tuomioistuimen edessä. Aamen.