Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Pääsy todelliseen lepoon Armon Talossa

Johanneksen evankeliumi · Elämä, Jeesuksen ihmeet, Lepo, Luominen, Sapatti, Tunnusteko, Vaino

Tämän opetuksen teksti löytyy Johanneksen evankeliumista, luvusta 5, jakeista 1-18. Aiheena on ramman miehen parantuminen Betesdan äärellä (nimi merkitsee Armon Taloa), joka johtaa konfliktiin juutalaisten ja Jeesuksen välillä, sillä Jeesus parantaa miehen sapattina. Konflikti, joka tästä syntyy, antaa tilaisuuden Jeesukselle ilmoittaa joitakin syvällisiä totuuksia itsestään, lähtien siitä, että sitä mitä Isä Jumala tekee, sitä myös Hän Poikana tekee, ja jatkaen heidän yhteiseen valtaansa ja itseolevaisuuteensa. Tässä keskustelussa todentuvat prologin sanat siitä, miten Hänessä valkeus loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsitä. Hänen sanansa, ja juutalaisten reaktio niihin paljastavat sen, että lankeemuksen seurauksena, tehty ei tuntenut tekijäänsä, ja niin: vaikka "Hän tuli omiensa tykö.. Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan" (Joh 1:11).

Evankeliumissa sanotaan: "Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta" (Joh 5:1-3,5).

Mikä oli tuonut nämä kaikki sairaat, rammat, näivetystautiset ja sokeat yhteen näihin viiteen pylväskäytävään? Toivo parantumisesta. Neljäs jae, joka puuttuu varhaisimmista käsikirjoituksista, ja joka siksi on pois jätetty myös joistakin suomalaisista versioista, kertoo meille vähintäänkin sen, mitä nämä sairaat ajattelivat ja mihin he olivat toivonsa laittaneet. "Ajoittain astui näet enkeli alas lammikkoon ja kuohutti veden. Joka silloin veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä siihen astui, se tuli terveeksi, sairastipa mitä tautia tahansa." Kaikilla pylväskäytävään kokoontuneilla oli siis se käsitys, että joka heistä ansioituisi nopeudessa ja itse parantumisen välineen luo menemisessä, saisi palkaksi terveyden vaivoistaan. Voimme vain kuvitella sitä sekasortoa ja kaaosta, minkä ajoittainen veden kuohunta sai aikaan. Sairaat, rammat, näivettyneet ja sokeat, lähtivät toisiaan epätoivon vimmalla tuuppien vyörymään kohti allasta. Liekö joku aina ajoittain tallautunut tai hukkunutkin näissä para olympialaisissa, joissa vain yksi saattoi voittaa. Jos olemme sillä kannalla, että enkelin laskeutuminen alas oli vain ihmisten uskomus, niin yleinen sekasorto veden kuohunnan yhteydessä sai varmasti aikaan sen, että usko siitä, että joku aina oli parantunut, pysyi vahvana sairaiden parissa.

Mutta nyt parantuminen ei tapahdu siten, että jo 38 vuotta sairastanut olisi itse onnistunut raahaamaan itsensä muita nopeammin parantumisen lähteen luokse oikealla hetkellä. Nyt parantumisen lähde tulee juuri hänen luoksensa: "Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: "Tahdotko tulla terveeksi?" Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua" (Joh 5:6‭-‬7).

Osalla sairaista ja köyhistä ehkä oli ystäviä, jotka koittivat auttaa heitä veteen, ja jotka ajoittain ehkä myös kantoivat heidät johonkin kadunkulmaan kerjäämään rahaa. Sosiaalihuoltoa ei ollut ja nämä yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet ihmiset olivat toisten laupeuden, hyväntahtoisuuden ja almujen varassa. Mutta tämä 38 vuotta sairastanut oli aivan yksin; ilmaus "hänellä ei ollut ketään" soi omaa raadollista sointiaan. Sitä, kuinka kauan mies oli ollut Betesdan äärellä, ja kuinka monesti hän oli joutunut pettymään, kun ei ehtinytkään ensin kuohutettuun veteen, emme tiedä. Hän ei vielä ollut kuitenkaan niin toivoton, että olisi luopunut yrityksestä. Oli kuitenkin Yksi, joka valvoi hänen asiaansa ja tiesi sen tarkalleen. Oli Yksi, joka tunsi nuo 38 vuotta kyyneleen tarkkuudella. Jeesuksen kysymys vihjaa miehelle, että tervehtyminen olisi mahdollista, ja Jeesuksen olemuksesta syntyvä vaikutelma vakuuttaa miehelle, että Jeesus on tosissaan. Kuitenkaan Jeesus ei vielä tällä kysymyksellään osoita miehelle, miten tuo tervehtyminen olisi mahdollista. Niinpä mies vastaa ja kertoo, minkä varassa hänen toivonsa on ollut.

Väärät evankeliumit, self-help oppaat ja pelasta itsesi filosofiat sekä -uskomusjärjestelmät sanovat kaikki: "kävele, jotta parantuisit; pidä käskyt, jotta eläisit." Mutta oikeassa evankeliumissa kohtaamme ensin Jeesuksen ja Hänen sanansa, joka voi kutsua olemattomatkin olevaisuuteen. Kun uskomme sanan, voimme parantua. Edellistä ajatusta mukaillen on kuitenkin tärkeää tehdä se huomio, ettei usko ole meidän tekomme, vaan Jumalan lahja meille.

"Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy". Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti. Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta". Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'" (Joh 5:8‭-‬11). On nimenomaan merkityksellistä, että miehen parantuminen tapahtui sapattina. Mies pääsi fyysisen parantumisensa kautta elämässään lepoon vaivoistaan, mutta heti häntä oltiin syyttämässä siitä, ettei hän ulkoisesti toiminut siten, kuin näyttäisi lepäävän ts. pitävän sapattia. Vaikka häntä näin arvioitiinkin ja tuomittiin, oli hänen sydämessään käynnissä ilo juhla; ilo Jumalan luomisvoimasta, jolla Jeesus oli uudeksi tehnyt hänen raajansa. Sapatin pitäminen perustui siihen, että Jumala itse oli seitsemäntenä päivänä levännyt. Jumalan lepo oli ollut sitä, että Hän iloitsi omista teoistaan, omasta työstään. Miehen lepo tässä oli sitä, että hän iloitsi Jeesuksen työstä omassa elämässään.

Juutalaiset sanoivat miehelle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta." Mutta, vaikka ulkoisesti noudattaisikin kaikkia sapatti sääntöjä ja näyttäisi olevan levossa, voisi sisimmän tila olla kaikkea muuta. Järjestämällä itse elämänsä ulkoisesti levon näköiseksi, ei jotain pientä hyötyä lukuunottamatta todellista lepoa näin voi saavuttaa; ei ilman Jeesuksen kohtaamista! Jos mietimme luomakuntaa kokonaisuutena, niin luomisen perusteella siinä vallitsi lepo. Esimerkiksi vihollisuutta luontokappaleiden välillä ei vielä ollut. Sairautta ei vielä ollut. Nyt tiedämme Jeesuksen olevan uuden luomakunnan pään. Hänen tekonsa siis antavat meille välähdyksiä ja esimakua tulevasta; siitä levosta, jota koko luomakunta katoavaisuuteen alistettuna huokaillen ikävöi!

Tämä lepo, mikä kerran vielä tulee täysin todeksi uudessa luomakunnassa, ei tarkoita sitä, ettemme tekisi ollenkaan työtä. Jumala ennen syntiinlankeemusta opetti ihmiselle työn ja levon vuorottelun tärkeyttä (1Moos 2:3) ja tuolloin kaikki oli vielä hyvää. Kun siis lankeemus ja sen seuraukset ovat täydellisesti tulleet poistetuiksi näyttämöltä, ei työn teko kuitenkaan lakkaa. On kuitenkin suuri ero siinä, tekeekö työtä ilman lepoa sisimmässä, vai tekeekö työtä "levosta käsin." Levosta käsin työskentely ei kuitenkaan tarkoita laiskuutta ja velttoutta, mitkä ovat syntiä. Lepo, jonka Jumala antaa, ei johda syntiin (Jeesushan sanoi miehelle: "Älä enää syntiä tee" (Joh 5:14)), vaan todellinen lepo johtaa iloon ja työn tekemiseen.

Mietimme vielä hetken Jumalan lepoa luomisviikon seitsemäntenä päivänä. Silloin Jumala oli levännyt luomistyöstään--ei siksi, että olisi ollut väsynyt--vaan siksi, että pysähtyi iloitsemaan luomastaan kauneudesta. Mutta mitä me opimme Jumalan levosta? Oliko se täydellistä deismin passiivisuutta? Tarkoittiko se, että Jumala täydellisen kellosepän tavoin oli kuuden päivän aikana virittänyt kellonsa, eli luomansa todellisuuden, ja laittanut sen liikkeelle kulkemaan rataansa, niin että se loppuun asti jatkaisi kulkuansa itsekseen ilman avun tai puuttumisen tarvetta? Deistit nimittäin argumentoivat, että jos Jumalan pitää jatkuvasti puuttua maailman menoon, niin maailma on vähemmän kuin täydellinen. Tästä luodusta liikkeelle lähtevästä järkeilystä he sitten järkeilevät, että Jumala, joka ei luo täydellistä maailmaa, on itsekin vähemmän kuin täydellinen. Ongelma tässä ajattelussa on se, että se tekee luodusta Luojansa mitan ja jättää toki myös syntiinlankeemuksen seurauksineen huomioimatta. Mutta näinhän me ajattelemme; jos minussa on vika, on se jonkun muun vika. Tai että, minussa olevat viat eivät voi olla todella vikoja, koska muutoin Se, kenessä ei voi vikaa olla, olisi myös viallinen. Tämä kaikki on kuitenkin väärää päättelyä.

Jumala loi maailman kaikkine luonnonlakeineen ehyeksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi ja antoi eläville olennoille uskomattoman adaptaatio kyvyn. Mutta Paratiisista sanotaan, että Jumala istutti sen Eedeniin, itään, ja ihmisen Hän asetti sitä hallitsemaan. Näin Jumala kutsui ihmisen mukaan työhönsä, viljelemään ja varjelemaan; tekemään koko maan itselleen alamaiseksi, eli laajentamaan Paratiisin ulottumaan koko maanpiirin yli. Tämä oli ja on Jumalan päämäärä tälle maapallollemme. Tämä oli ja on meille annettu tehtävä. Mutta tietyssä mielessä Jumala siis loi kyllä täydellisen, mutta kuitenkin keskeneräisen maailman; maailman, jossa oli työtä tehtävänä, oli paratiisia laajennettavana!

Ennen syntiinlankeemusta Jumala siis lepäsi. Lepopäivänä Hän ei luonut uutta, vaan ihaili jo luomaansa; Hän nautti "kättensä työstä." Mutta kuten Hän par'aikaa tekee, niin Hän tuolloinkin levätessään kuitenkin samalla kantoi kaiken voimansa sanalla. Tämä Heprealaiskirjeen alusta löytyvä ajatus tarkoittaa sitä, että ilman Hänen jatkuvaa, ylläpitävää ja luotua kannattelevat läsnäoloaan maailmassa, alkaisi tyhjyydestä luotu maailma luisua takaisin kohti tyhjyyttä ja tyhjäksi tulemista. Tämä dynamiikka näkyy myös synnissä, eli ihmisen kääntymisessä pois Jumalasta. Tällöin alamme kulkea samalla myös pois todellisesta ihmisyydestä, hyvyydestä, lempeydestä, laupeudesta, kärsivällisyydestä jne ja saamme tilalle vääristynyttä ihmisyyttä, eli synnin seurauksia. Näin ihmiskunta myös kokonaisuudessaan langenneena, on joutunut syömään lankeemuksen hedelmiä, kuten tuo 38 vuotta sairastanut mieskin joutui.

Mutta Jumala toimii maailmassa aktiivisesti lankeemuksen seurauksia vastaan, valitsemillaan työkaluilla ja tavoilla. Hän yhä haluaa kutsua ihmisiä mukaan työhönsä, muuttamalla ensin heidän sydämensä ja ajatusmaailmansa, johtaen heidät sitten kanssaan taistelemaan lankeemuksen seurauksia vastaan. Todellinen elämä on elämää Jumalan yhteydessä, eheytyvänä Jumalan kuvana enemmän Häntä maailmaan heijastaen sekä enemmän Hänen tekojaan imitoiden.

Sapatin vietto käsky ei koskenut Jumalaa itseään vaan ihmistä. Tästä syystä Jeesus ei jumaluutensa puolesta levännyt, vaan Betlehemin tallissakin Jumalana kannatteli koko luotua todellisuutta, samalla kun ihmisyytensä puolesta oli avuton vastasyntynyt. Ihmisenä Jeesus tietysti täytti kaiken lain; sapatinkin Hän piti, mutta ei kirjaimen, vaan lain hengen mukaan. Mutta kun Jeesus vastaa Häntä vainoamaan ryhtyneille juutalaisille, että "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja Minä myös teen työtä" identifioi Hän itsensä samaan kategoriaan Jumalan kanssa. Tämä on lähes sama, kuin jos Hän olisi vain suoraan sanonut olevansa Jumala. Ja Jumalan sapatti ohjelmaan kuului tuon 38vuotta sairastaneen miehen parantaminen, aivan kuten fariseuskin olisi oman lampaana ojasta sapattina nostanut ja pelastanut.

"Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina. Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä". Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi (Joh 5:16‭-‬18).

Oli tapahtunut jotain, mikä ei sopinut yleiseen konsensukseen. Tässä on jotain samaa, kuin taannoin Yle Areenassa esitetyssä dokumentissa Lasse Nyberghistä, joka oli tullut "väärällä tavalla terveeksi." Lassen tarve käyttää diabeteslääkkeitä poistui ruokavalio muutoksilla. Virallisen terveystieto opin mukaan näin ei voi tapahtua, ja jos joku tuntuu kyseenalaistavan tätä ehdotonta opinkohtaa, pitää sen ääni vaientaa. Ei puhettakaan asian uudelleen arvioimisesta rehellisesti ja nöyrästi. Uskon, että tämä havainto kertoo jotain meistä langenneista ihmisistä. Juutalaisten käsitys ja oppi sapatista oli sellainen, ettei siihen mahtunut se, mitä Jeesus teki. Rampa käveli, mutta hän ei olisi saanut kävellä, sillä oli sapatti. Rampa pääsi fyysisessä mielessä todelliseen lepoon, mutta sitä ei olisi saanut tapahtua, sillä se rikkoi sapatti päivän näennäisen levon. Näin ulkokohtaista pidettiin sisäistä tärkeämpänä. Tästä vallalla olleesta farisealaisuudesta Jeesus lausui ankaria sanoja: he olivat kuin valkeksi kalkittuja hautoja; päältä kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita. Jeesuksessa "elämä ilmestyi" (1Joh 1:2), ja hänen valossaan elämän nimeä kantava kuolema paljastui. Mutta sensijaan, että juutalaiset tässäkään olisivat tulleet Hänen luokseen, alkoivat he vainota Häntä. Hän häikäisi heidän silmiään ja oli vaarallinen. He "vainosivat Häntä." Vainota sanan takana oleva kreikan sana pitää sisällään kuvan metsästäjästä, joka aggressiivisesti jahtaa saalista, saadakseen sen kiinni. Tämä halu ottaa Jeesus kiinni, paisui suuremmaksi ja muuttui jo murhaavaksi tässä, Jeesuksen kolmannen tunnusteon yhteydessä. Jeesuksen vastustajien kiihko tulisi kuitenkin vielä entisestäänkin kasvamaan ja saavuttamaan huippunsa vasta paljon myöhemmin. Vielä ei ollut Jeesuksen hetki koittanut.

Lopetamme lyhyeen ajatukseen parannetusta miehestä. Hän oli tullut terveeksi, mutta ei ensin vielä tiennyt, kuka hänet oli parantanut. Myöhemmin--ilmeisesti samana päivänä--Jeesus sitten kohtaa miehen pyhäkössä ja sanoo tälle: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotain pahempaa tapahtuisi" (Joh 5:14). On olemassa kohtalo, jonka rinnalla 38 vuoden rampuus ei ole mitään; kohtalo, johon synnissä kiinni pysyminen väistämättä vie. Mutta on olemassa parantaja, joka voi parantaa paljon pahemmasta, kuin vain 38v kestäneestä rampuudesta. Hän voi parantaa synnistä sairaan sydämen, joka ei itse voi Hänen, parannuksen lähteen luokse tulla, mutta Hän tulee luoksemme ja parantaa meidät. Huuda siis Häntä avuksesi! Hänessä on elämä, ja Hän on elämän antaja jokaiselle, joka Häneen uskoo! Hänessä ja Hänen luonaan on todellinen lepo! Tuon levon Hän haluaa antaa omilleen lahjaksi ja opettaa meitä työskentelemään siitä käsin. Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).