Ajatuksia kasvatuksesta ja perheestä Johanneksen evankeliumin viidennen mukaan
"Isä, joka on Minut lähettänyt, Hän on todistanut Minusta" (Joh 5:37). Isän puhe pojasta on se, minkä varassa poika etenee omaan missionsa maailmassa; miten isä puhuu ja todistaa pojastaan, antaa leiman kaikelle pojan tekemiselle, hyvässä tai pahassa.
"Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä Hän näkee Isän tekevän" (Joh 5:19), ja "Isä rakasta Poikaa ja näyttää Hänelle kaikki, mitä Hän itse tekee" (Joh 5:20). Mitä poika näkee isänsä tekevän, vaikuttaa Häneen suuresti ja muovaa vahvasti sitä, mitä ja miten poika tulee tekemään. Hyvä isä ottaa pojan vierelleen, omaan elämäänsä joka askelmalle mukaan ja näin avaa oman elämänsä pojalleen katseltavaksi ja imitoitavaksi; on kuin jokainen teko sanoisi pojalle: tee näin. Tästä tulee mieleen myös Keski-aikainen mestari-kisälli suhde.
"Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä" (Joh 5:19) & "En minä voi itsestäni mitään tehdä" (Joh 5:30). Onko meillä vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa ylipäänsä "me teemme" yhdessä mentaliteettia? Onko meillä perheissämme yhtään vastavirtaan kulkemista aikamme individualismille, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oma dieetti, omat harrastukset ja oma huoneensa. Onko meillä mitään siitä, että "poika ei voi itsestänsä mitään tehdä?"
"Niinkuin Minä kuulen, niin Minä tuomitsen" (Joh 5:30). Onko meillä perheissämme yhteistä, jäsenten keskenään jakamaa vakaumusta asioista; onko meillä yhteistä tuomiota siitä, mikä on hyvää, kaunista ja tavoittelemisen arvoista elämässä jne?
"Te tutkitte Kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat Minusta" (Joh 5:39). Onko perhe yhteytemme suoritus, vai onko se elämää?