Jeesuksen toinen tunnusteko (Joh 4:43-54)
Jeesus oli ollut matkalla Juudeasta Galileaan, mutta matkalla Hänen täytyi poiketa Samariaan, sillä Hänen ohjelmaan kuului siellä merkittävä tapaaminen, jonka seurauksena ei vain yksi nainen, vaan "paljoa useammat uskoivat" (Joh 4:41) Häneen. Jeesus oli viipynyt Samariassa, Sykar nimisessä kaupungissa kaksi päivää, "Mutta näiden kahden päivän kuluttua Hän lähti sieltä Galileaan" (Joh 4:43). Merkillistä on, kuinka Johannes sanansa tässä asettelee; Jeesus lähti Galileaan, "Sillä Jeesus itse todisti, ettei profeetalla ole arvoa omassa isiensä maassa" (j. 44). Tämä kuulostaa perin merkilliseltä tavoitteelta!
Ehkä siis odottaisimme kertomuksen jatkuvan siten, että galilealaiset eivät ottaisi Jeesusta vastaan. Luemme kuitenkin, että "Kun Hän siis tuli Galileaan, ottivat galilealaiset Hänet vastaan, koska olivat nähneet kaikki, mitä Hän oli tehnyt Jerusalemissa juhlan aikana; sillä hekin olivat tulleet juhlille" Tässä yhteydessä asia jää ehkä hieman irralleen ja selittämättä, mutta Matteus (13:56-57) avaa tapahtumia enemmän. Galilealaiset loukkaantuivat Jeesukseen, koska he tiesivät Hänen taustansa Marian ja Joosefin perheessä, mutta eivät voineet tätä yhteensovittaa se kanssa, että "mistä Hänellä sitten on tämä kaikki." Nyt Johannes kuitenkin kertoo, että galilealaiset ottivat Hänet vastaan koska.. Miksi? Koska olivat nähneet kaikki mitä Jeesus oli aiemmin Jerusalemissa tehnyt juhlilla. He ottivat Jeesuksen vastaan, kuitenkaan ottamatta Häntä vastaan sydämen uskolla. Heihin kohdistuvat nuo sanat, jotka Jeesus sitten Hänen luokseen tulleelle kuninkaan virkamiehelle sanoi: "Ellette näe ihmeitä ja merkkejä, te ette usko" (Joh 4:48). Ja Matteus jatkaa, että juuri galilealaisten epäuskon tähden ei Jeesus tehnyt siellä monta voimallista tekoa. Kuitenkin, sekä ensimmäisen, että toisen seitsemästä tunnusteostaan Hän teki siellä! Tämä evankeliumin kohta käsittelee siis uskon, näkemisen ja epäuskon suhdetta.
Varsinainen ihme, se toinen tunnusteko, jonka Jeesus sitten tekee Galileassa, kuvataan hyvin lyhyesti. Kuninkaan virkamies tulee Jeesuksen luokse ja pyytää tätä tulemaan ja parantamaan hänen kuolon kielissä olevan poikansa. Tähän Jeesus vastaa nuo jo mainitut sanat: "ellette näe ihmeitä ja merkkejä, te ette usko." Virkamies ei luovuta, vaan pyytää: "tule, ennenkuin lapseni kuolee." Tähän Jeesus vastaa: "Mene, sinun poikasi elää." "Ja mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle ja meni."
Heprealaiskirjeen määritelmä uskosta pätee tässäkin kohtaa, koska "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ja ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" (Hepr 11:1). Kuninkaan virkamies oli varmasti kuullut Jeesuksesta ja Hänen teoistaan. Tuliko hän Jeesuksen luo uskossa--sitä teksti ei sano--mutta hän lähti Jeesuksen luota uskoen, eli lujasti luottaen siihen sanaan, minkä Jeesus oli sanonut pojan tervehtymisestä, sekä ojentautuen sen mukaan, että pojan sairaus on nyt hoidettu ja hän voi mennä kotiin. Lisä apua ei tarvitse enää hakea. Usko saa liikkeelle.
Jeesukselle oli jo tässä vaiheessa julkista toimintaansa ongelma se, miten ihmiset suhtautuivat ihmeisiin ja merkkeihin. Hän ei suhtaudu myönteisesti, että ihmisten usko olisi ikäänkuin niiden varassa. Lauserakenne jättää mielestäni myös avoimeksi sen, että miten paljon niitä merkkejä ja ihmeitä sitten tulisi nähdä, vai olisivatko ne tässä suhteessa kuin bensiini, jota tarvitaan auton tankkiin aina vain lisää, jotta auto kulkisi? Ihmeet ja merkit, tai kertomukset niistä, olivat tosin kantautuneet varmasti kuninkaan virkamiehenkin korviin ja herättäneet hänessä toivon. Mutta on eri asia koettaa perustautua ihmeisiin ja merkkeihin tai kuulopuheisiin että joskus Jeesus teki näin (galilealaiset), ja on eri asia tulla ihmeiden ja merkkien houkuttelemana Jeesuksen luokse kuulemaan Jeesuksen sanoja, joihin uskon tulee tarttua ja joissa uskon tulee riippua kiinni (kuninkaan virkamies).
Tässä Jeesuksen toisen tunnusteon yhteydessä siis puhutaan kolmesti uskosta: 1.Uskosta, joka tarvitsee ihmeitä ja merkkejä, ja perustuu siis näkemiseen. 2.Uskosta, joka virkamiehessä syntyi, kun hän kuuli Jeesuksen sanan. 3.Uskosta, joka miehessä vahvistui, kun hän näki ja koki uskomiensa Jeesuksen sanojen tulevan todeksi.
Itseasiassa Jeesus tässä nuhtelee niitä, jotka haluaisivat näkemisen edeltävän uskoa. Tunnusteollaan Hän osoittaa ja vahvistaa sen, että uskon tulee edeltää näkemistä, mutta että oikea usko myös johtaa näkemiseen. Kun poika parani, sai mies uskolleen vahvistuksen ja myös muu perhe uskoi. Varmasti he tiesivät kenen luokse isä oli lähtenyt apua hakemaan, ja varmasti isä todisti perheelleen, joka "eilen seitsemännellä hetkellä" oli parantumista todistanut. Juuri samalla, seitsemännellä hetkellä, oli Jeesus sanonut että poika eläisi. Näin myös perheen usko saattoi kohdistua Jeesuksen henkilöön sekä sanoihin--pelkkä parantuminen ilman Jeesuksen sanoja joihin uskoa, olisi luultavasti johtanut vain luonnollisen selityksen järkeilyyn.
Tässä esiintyvät teemat, on hyvä pitää mielessä, kun olemme Johanneksen evankeliumin äärellä. Johannes kertoo kahdenlaisesta vastaanotosta; osa otti Jeesuksen vastaan vain ulkoisesti, ja heihin pätee prologin sanat: "Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan." Mutta osa otti Jeesuksen vastaan uskolla, ja juuri sitä Jeesus tavoitteli, ja juuri se myös ohjasi Hänen toimintaansa. Johanneksen evankeliumi myös kertoo kahdenlaisesta uskosta; on niitä, jotka "uskovat" Häneen, mutta eivät kuitenkaan tunnusta Häntä ihmispelon tähden, ja sitten on niitä, jotka uskovat ja tunnustavat. Johannes puhuu myös kahdenlaisesta näkemisestä; moni näki Jeesuksen kuitenkaan todella näkemättä sitä, kuka Hän todella on. Toinen näkeminen on siis näkemistä maallisin silmin ja toinen on näkemistä uskon silmin, sillä vain uskoen saattoi nähdä Jeesuksen olevan sitä, mitä Hän oli; vain uskoen saattoi katsella Hänen, lihaksi tuleen Jumalan Sanan kirkkautta ja vain aidon uskon Hän palkitsee oikealla näkemisellä. Näiden esimerkkien avulla huomaamme, että Johanneksen evankeliumi toimii ikäänkuin kahdella tasolla. Tämä on hyvä pitää mielessä kun jatkamme eteenpäin.