Lyhyt ajatus taivaasta
Oletko sinä onnellinen? Entä olisitko onnellinen, mikäli saisit asua sellaisessa paikassa, jonka keskitse virtaa kaikkein ihmeellisin ja kaunein joki kirkkaana kuin kristalli? Entä jos tämän lisäksi tuossa paikassa olisivat kadut tehdyt kullasta niin kiiltävästä, että näkisit niistä oman peilikuvasi? Entä jos siellä olisi puu, joka kaikkina kuukausina kantaisi hedelmää ja jonka lehdet olisivat kansojen terveyhtymiseksi? Entä jos mitään kirousta ei enää olisi, ei sairautta, ei kyyneleitäkään eli surua ja murhetta? Ja jos sinä saisit asua ja elää täällä näin, ei vain sata vuotta, eikä vain tuhat vuotta, vaan määrättömän määrän vuosia; jos saisit elää moisessa paikassa ikuisesti, niin olisitko onnellinen?
Aasaf kirjoittaa: "Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun Sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli, " eli rinnallesi en muuta tarvitse, sillä Sinä niin tyydytät sydämeni. Mitä kokemuksemme meille kertovat? Sananlaskuissa sanotaan, että "täyttynyt halu on elämän puu, " mutta miten pitkään tämän aiheuttana tyydytys ja kestää? On helppo iloita ja riemuita, kun paranee tai pääsee jostakin pitkäaikaisesta vaivasta eroon. Mutta miten äkkiä tuo, mistä hetken osasit olla niin kiitollinen, muuttuukin taas itsestäänselvyydeksi sinulle. Sydämesi sai sen, mitä halusi, mutta nyt on tilalla jo uusi halu, johon tyytyväisyys tuntuu ehdollistuneen. Edellisen halun kohteen täyttymys ei kyennyt tuomaan kestävää ja loputonta tyytyväisyyttä sisimpääsi. Matka, jonka kulkemisen jälkeen Aasaf päätyi todistukseensa, oli ulkopuolelle jäämisen ja vaille jäämisen matka, jonka aikana hän kamppaili niin kateuden kuin katkeruudenkin kanssa. Se oli matka, jonka lopuksi hän ymmärsi, ettei mikään ihmissydäntä lopulta voisikaan tyydyttää tai täyttää kuin sen Luoja, kuin Jumala, joka loi ihmisen, että ihminen eläisi Hänelle.
Meillä on monia tarpeita, jotka ovat hyviä ja oikeita, kuten nälkä ja jano. Nämä yhdessä monen muun kanssa, kuitenkin todistavat siitä, että me ihmiset emme ole itseolevaisia, eli täysin itsemme ulkopuolisista tekijöistä riippumattomia. Ehkä haluaisimme olla ja ehkä ajattelemme, että juuri riippumattomuus olisi vapautta. Ehkä kaipaisimme halun täyttymistä juuri siinä. Mutta mitä tapahtuu? Me syömme ja meidän tulee uudelleen nälkä. Me juomme ja meidän tulee uudelleen jano. Tyydytys jonka näiden tarpeittemme täyttämisestä koimme ei ollut kovin kestävää, ja pitkän ajatuksen lopuksi voimme todeta, ettei mikään luotu voi niin tyydyttää toista luotua, että tämä lakkaisi haluamasta. Tämä johtuu siitä, että meissä oleva halu ja kaipaus on ikuista ja ääretöntä, kun taas luodun kyky vastata tähän on äärellistä ja rajallista. Iankaikkisuuden on Jumala laittanut ihmissydämeen, mikä merkitsee, että Hän loi meidät itseään varten, Hän loi meidät, että saisimme elämällämme ja kokemuksellamme todistaa siitä, että Hän on ylin hyvä, ja jos Hän olisi luonut meidät jotakin muuta varten, olisi Hän vähemmän rakastava. Suurin rakkaus antaa aina parastaan ja Jumalalla ei ole mitään parempaa kuin Hän itse. Kaikki luotu kantaa väistämättä rajallisuuden leimaa, niin hyvää ja kaunista kuin se voikin olla. Silti kaikki tuo hyvä ja kaunis siinä on ainoastaan heijastus Jumalasta, joka sen on luonut.
Tästä syystä Johanneksen näyn elämän veden virta, elämän puu, terveys; kyynelten ja kivun puuttuminen sekä kultaiset kadut eivät mitkään riitä, siitäkään huolimatta että puhutaan uudesta luomakunnasta, jonne mitään syntiä tai sairautta ei ole päästetty sisälle, eikä päästetä. Edelleen pätee kuitenkin se, ettei luotu voi tyydyttää luodun sydäntä; vain Luoja voi sen tehdä. Siksi Johanneksenkin todistuksen ytimessä on se, että "Hänen palvelijansa palvelevat Häntä ja näkevät Hänen kasvonsa, ja Hänen nimensä on heidän otsissansa." Ilman Jumalaa, Ikuinen elämä paratiisissa päättyisi lopulta kyllästymiseen turhautumiseen. Tästä syystä oli armoa Jumalalta, että Hän esti langennutta ihmistä syömästä elämän puusta. Olisi ollut helvettiä joutua elämään siinä tilassa ikuisesti. On helvettiä elää ikuisesti ilman Jumalaa, olipa paikka mikä tahansa.
"Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh 17:3). Tästä taivaassakin lopulta on kyse, Jumalan tuntemisesta, joka johtaa Hänen palvomiseensa ja Hänen palvomisesta, joka johtaa Hänen tuntemiseensa ja kaikki tämä tapahtuu ympäristössä, joka on täynnä sanoinkuvaamatonta hyvyyttä, kauneutta ja ihanuutta. Mutta ilman Häntä taivas ei olisi taivas.