Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Jumalan äärettömyys

A.W.Tozer, Äärettömyys, Iankaikkisuus, Jumalan attribuutit, Rajattomuus

Teksti on suomennokseni A. W. Tozerin kirjasta, Knowledge of the Holy, sen kahdeksannesta kappaleesta

Taivaallinen Isämme: Anna meidän nähdä kirkkautesi, jos niin täytyy, kallion rotkon turvista, Sinun peittävän kätesi suojasta. Minkälaisen menetyksen tämän pyynnön täyttyminen sitten toisikaan mukanansa, ystävien, asioiden tai päivien pituuden menetyksenä, anna meidän tuntea Sinut sellaisena kuin Sinä olet, että palvoisimme Sinua arvollisellasi tavalla. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, Aamen.

Maailma on paha, ajat liian myöhäiset, ja Jumalan kirkkaus on jättänyt seurakunnan, kuten tulinen pilvi aikoinaan Temppelin, profeetta Hesekielin näyssä.

Aabrahamin Jumala on vetänyt tiedostettavan läsnäolonsa keskuudestamme, ja toinen, jota isämme eivät tunteneet, on tekemässä oloaan kotoisaksi luonamme. Tämä Jumala on oma luomuksemme, ja koska olemme hänet tehneet, voimme me häntä ymmärtää. Me olemme hänet tehneet ja siksi hän ei voi meitä yllättää, ei häkellyttää, hämmästyttää tai olla ulottumattomissamme.

Jumalan kirkkaus on ajoittain ilmestynyt kuin lämmin, siunaava aurinko. Useimmin se on kuitenkin ensin ilmestynyt häkellyttävänä ja musertavana, jopa sokaisevana valona, ja vasta sitten parantavana ja kestävän näön lahjoittavana. Tämä isiemme Jumala haluaa edelleen olla Jumala seuraaville sukupolville. Meidän vain täytyy valmistaa Hänelle asuinsija rakkaudessa, uskossa ja nöyryydessä. Meidän täytyy vain haluta Häntä tarpeeksi epätoivoisesti, ja niin Hän tulee ja ilmaisee itsensä meille.

Sallisimmeko pyhän ja ajattelevaisen miehen kehottaa meitä? Kuulkaamme Anselmia, tai paremminkin hänen sanojaan:

Ylös nyt, heikko ihminen! Pakene hetkeksi toimiasi, piiloudu toviksi häiritseviä ajatuksiasi. Heitä syrjään raskaat huolesi ja uuvuttavat hankkeesi. Raivaa tilaa ja vähän aikaa Jumalalle, ja lepää pieni hetki Hänessä. Astu sisälle mielesi sisimpään kammioon, sulje ovet muilta ajatuksilta paitsi Jumalaan kohdistuvilta, ja etsi Häntä niinkuin vain voit! Puhu nyt, koko sydämeni! Puhu nyt Jumalalle, sanoen, Minä etsin kasvojasi; Sinun kasvojasi Minä etsin Herra.

Kaikesta siitä, mitä Jumalasta voidaan sanoa tai ajatella, on Hänen äärettömyytensä kaikista vaikein ymmärtää. Jopa yritys sen kuvittelemiseksi vaikuttaa itsensä kanssa ristiriidassa olevalta hankkeelta, sillä moinen konseptin rakennus yritys vaatii meiltä ryhtymistä sellaiseen, joista heti ensi metreillä tiedämme, ettemme voi siinä onnistua. Silti meidän täytyy yrittää, sillä Pyhät Kirjoitukset opettavat meille, että Jumala on ääretön, ja mikäli aiomme hyväksyä muutkin Hänen luonteensa piirteet, täytyy meidän hyväksyä tämäkin.

Meidän ei tule luopua yrityksestämme ymmärtää, vaikka tie onkin vaikea, eikä mekaanista apua ole kapuavalle tarjolla. Näköala vain paranee ylempänä, eikä matka ole tarkoitettu jaloille, vaan sydämelle. Etsikäämme, sentähden moisia "ajatuksen transseja sekä mielen kohoutumisia" (Tozer viittaa tässä William Wordsworthin sanoihin. Suomentajan huomio), joiden lahjoittaminen voi hyvinkin olla Jumalan mieleen, sillä usein Hän antaa nään sokeisiin silmiin, ja kuiskaa lasten ja imeväisten korviin totuuksia, joiden tuntemisesta viisaat ja oppineet voivat vain haaveilla. Mutta nyt sokean täytyy nähdä ja kuuron kuulla. Nyt meidän täytyy odottaa, että saamme aarteet pimeyden peitosta ja kalleudet kätköistänsä.

Äärettömyys, tietysti, tarkoittaa rajattomuutta, ja ilmeistä on, että rajallinen mieli ei voi käsittää Rajoittamatonta. En voi muuta, kuin olla ajatuksissani yhden askelen jäljessä siitä, mistä nyt kirjoitan. Myös lukija jää välttämättä asteen verran sen alapuolelle, mitä hän nyt yrittää ajatella. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

Syytä tälle dilemmalle on jo ehdotettu aikaisemmin. Yritämme nähdä mielessämme sellaista olennon muotoa, joka on meille täydellisen vieras, täysin jotakin muuta, kuin mitä tunnemme tutussa aineesta, avaruudesta ja ajasta koostuvassa maailmassamme.

"Tässä, kuten kaikissa yrityksissämme mietiskellä Jumalan olemusta ja substanssia," kirjoittaa Novatianus, "kuljemme konseptin muodostus kykyjemme tuolle puolen. Mikään taito ei sisällä sellaista voimaa, että se voisi tyydyttävästi kuvata Hänen suuruutensa. Hänen majesteettisuutensa mietiskelyssä on kaikki puhetaito tyhmää ja mielen ponnistelut voimattomia. Sillä Jumala on suurempi kuin mieli itse. Hänen suuruuttansa ei voi käsittää. Ei, mikäli voisimme käsittää, olisi Hän Hänestä konseptin luonutta ihmismieltä vähäisempi. Hän on suurempi kaikkea kieltä, eikä mikään voi Häntä tyydyttävästi ilmaista. Tosiaan, jos joku esitys voisi Hänet ilmaista, olisi Hän vähäisempi kuin ihmispuhe, joka lausunnossaan käsittäisi ja sovittaisi yhteen kaiken sen, mitä Hän on. Kaikki ajatuksemme Hänestä tulevat olemaan vähäisemmät kuin Hän itse on, ja korkeimmatkin tasot joille puheemme yltää, ovat vain turhuutta Hänen rinnallaan."

Valitettavasti ääretön sanaa ei ole aina pidetty sille kuuluvassa arvossa, eikä käytetty sen tarkan merkityksen mukaisesti. Sitä on käytetty huolimattomasti tarkoittamaan vain jotakin suurta määrää. Sanomme, että artisti on ollut äärimmäisissä ponnisteluissa teoksensa kanssa, tai että opettaja osoittaa ääretöntä kärsivällisyyttä luokkansa kanssa. Sanaa ei asiallisesti voi kuitenkaan käyttää kuvaamaan mitään luotua asiaa, vaan pelkästään Jumalaa. Näin ollen väittely siitä, onko avaruus ääretön, on silkkaa sanaleikkiä. Äärettömyys voi kuulua vain Jumalalle. Hänen rinnallaan ei voi olla toista Ääretöntä.

Kun sanomme Jumalan olevan ääretön, tarkoitamme ettei Hän tunne rajoja. Mitä ikinä Jumala on ja kaikki mitä Hän on, sitä Hän on vailla rajoitteita. Tässä meidän jälleen täytyy tehdä pesäero sanan tavanomaiseen käyttöön. "Ääretön rikkaus" ja "loputon energia" ovat esimerkkejä tästä sanojen väärinkäytöstä. Tietenkään mikään rikkaus ei ole ääretöntä tai energia loputonta, ellemme sitten puhu Jumalan rikkauksista tai energiasta.

Vielä, sen sanominen, että Jumala on ääretön, tarkoittaa että Hän on mittaamaton. Mittaaminen on tapa, jolla luodut voivat tehdä tiliä itsestään. Se kuvaa rajoitteita ja epätäydellisyyksiä eikä siksi ole sovellettavissa Jumalaan. Paino taas kuvaa kappaleisiin kohdistuvaa maan vetovoimaa; etäisyys välimatkaa kappaleiden välillä tilassa; pituus ulottuvuutta avaruudessa. On myös muita meille tuttuja mittayksiköitä, joita sovelletaan nesteen, äänen, energian ja valon mittaamiseen, ja on numeroita lukumääriin. Yritämme myös mitata abstrakteja käsitteitä puhuessamme suuresta tai vähemmästä uskosta, korkeasta tai matalasta älykkyydestä tai useammista tai harvemmista talenteista.

Eikö se olekin aivan selvää, että tätä ei tule, eikä voi soveltaa Jumalaan. Mitaten näemme Hänen kättensä teot, mutta emme Häntä. Hän on kaiken tämän yläpuolella, sen ulko-, tai tuollapuolen. Konseptimme mittaamisesta syleilevät kyllä vuoria ja ihmisiä, atomeja sekä tähtiä, painovoimaa, energiaa, numeroita, nopeutta, mut'ei ikinä Jumalaa. Emme saata Jumalasta puhuessamme yht'aikaisesti puhua mitasta, määrästä, koosta ja painosta, sillä nämä ovat määrästä kertovia mittayksiköitä eikä niitä voi soveltaa Jumalaan. Kaikki se, mitä Hän on, sitä Hän on ilman kasvua, lisäystä tai kehitystä. Mikään Jumalassa ei ole vähäisempää tai enempää, pientä tai suurta. Hän on sitä mitä Hän itsessään on, ilman määrittelevää sanaa tai ajatusta. Hän yksinkertaisesti on Jumala.

Jumalan ihmeellisen olemuksen syvyyksissä voi olla sellaisia ominaisuuksia ja piirteitä, joista me emme mitään tiedä, ja jolla ei saat olla meille mitään merkitystä, samoin kuin ei armolla ja laupeudella ole henkilökohtaista merkitystä serafeille ja kerubeille. Nämä pyhät olennot kyllä voivat tietää nämä laadulliset tekijät Jumalasta, mutta he eivät saata kokea niitä sympaattisesti siitä syystä, että he eivät ole tehneet syntiä. Joten voi siis hyvin olla, ja uskon että näin varmasti on, että Jumalan varsinaiseen olemukseen kätkeytyy sellaisia piirteitä, joita Hän ei ole ilmoittanut edes lapsillensa, jotka Hän on lunastanut ja valaissut Hengellään. Nämä salatut tahot Jumalan luonteesta koskevat Hänen suhdettaan Häneen itseensä. Ne ovat kuin kuun pimeä puoli, jonka olemassa olosta me tiedämme, mutta jota emme ikinä ole vielä tutkineet, ja jolla ei myöskään ole mitään välitöntä merkitystä ihmisille maapallolla. Ei ole olemassa syytä, miksi yrittäisimme selvittää sellaista, mitä ei ole meille ilmoitettu. Riittää kun tiedämme Jumalan olevan Jumala.

Sinun oma Itsesi iankaiken täyttyy,
Itsestäsi syttyvällä liekillä
Itsessäsi olet täynnä,
Töitä vailla nimiä!
Luotujenkin ylistystä vailla,
Kasvopiirteittesi verhousta vailla,
Jumala, sama aina!
-Frederick W. Faber

Mutta Jumalan Äärettömyys kuuluu meille, ja on tehty meille tiettäväksi, ikuiseksi autuudeksemme. Ja silti, mitä se meille tarkoittaa pelkän ihmettelevän ajattelemisen lisäksi? Paljon ja monella tapaa. Merkitys myös kasvaa kun opimme paremmin tuntemaan sekä itseämme että Jumalaa.

Koska Jumala on luonteeltaan ääretön, siksi kaikki Hänessä on ääretöntä. Me köyhinä ihmis olentoina joudumme jatkuvasti turhautumaan niihin rajoitteisiin, joita kohtaamme niin ulkoa kuin sisältäkin päin. Vuosiemme päivät ovat vähät, ja nopeammat kuin sukkula kutojan käsissä. Elämä on kuin lyhyt ja kuumeinen harjoitus konserttia varten, jota emme pääse ikinä esittämään. Juuri kun näyttää, että olemme oppineet jotakin, täytyy meidän laskea soittimet käsistämme. Ei yksinkertaisesti ole riittävästi aikaa ajatella, kasvaa tai tehdä sellaista, johon luonteemme perustus kuitenkin osoittaisi meidät kykeneviksi.

Kuinka täydellisen tyydyttävää siis onkaan kääntyä omista rajoituksistamme Hänen puoleensa, kenellä ei niitä ole. Ikuiset vuodet ovat Hänen sydämessään. Hänelle aika ei kulu,vaan pysyy; ja ne, jotka ovat Kristuksessa saavat Hänen kanssaan jakaa määrättömän ajan ja loputtomien vuosien rikkaudet. Jumalalla ei ikinä ole kiire. Hänen työtään eivät aikarajat määrää. Jo tämän tietäminen rauhoittaa henkeämme ja rentouttaa hermomme. Mutta niille, jotka eivät ole Kristuksessa, on aika kaiken nielevä peto. Uuden luomisen lapsien edessä aika taas kyyristelee ja kehrää ja nuolee heidän käsiään. Vanhan ihmiskunnan vihollisesta tulee ystävä uudelle ihmiskunnalle, ja tähdet radoillaan taistelevat ihmisen puolesta, jota Jumala on mieltynyt kunnioittamaan. Tämän kaiken voimme oppia jumalallisesta äärettömyydestä.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Luonnossa esiintyvillä Jumalan lahjoilla on rajoituksensa. Ne ovat rajallisia, koska ne ovat luotuja, mutta iankaikkisen elämän lahja Kristuksessa on rajaton niinkuin Jumalakin on. Kristityllä on Jumalan elämä lahjaksi saatuna ja hän näin saa jakaa äärettömyyden Jumalan kanssa. Jumalassa on elämää riittävästi kaikille ja kaikki tarvittava aika elämästä nauttimiseen. Kaikki luonnossa esiintyvä elämä juoksee rataansa syntymästä kuolemaan ja sitten lakkaa olemasta, mutta Jumalan elämä palaa vain itseensä eikä ikinä lakkaa. Ja tämä on iankaikkinen elämä: tuntea ainoa tosi Jumala ja Jeesus Kristus kenet Hän on lähettänyt.

Jumalan laupeus on myös ääretöntä. Se, joka on tuntenut sisällisen syyllisyyden murskaavan painon tietää, että tämä on muutakin kuin vain teoriaa. "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi." Suureksi tullut synti on maailman tuhoaja, mutta ylenpalttinen armo ihmiskunnan toivo. Kuinka suureksi synti onkaan tullut, on sillä silti rajansa, sillä se on rajallisten mielten ja sydänten tuotos, Jumalan "ylenpalttisuuden" esitellessä meille äärettömyyden. Syvää sairauttamme vastassa seisoo Jumalan ääretön kyky parantaa.

Kristillinen todistus halki vuosisatojen on ollut, että "niin on Jumala maailmaa rakastanut.." ja meille jää tuon rakkauden näkeminen Jumalan äärettömyyden valossa. Hänen rakkautensa on mittaamatonta. Se on jopa enemmän; se on rajatonta. Sillä ei ole rajoja, koska se ei ole asia vaan taho Jumalan varsinaisessa olemuksessa. Hänen rakkautensa on jotakin, mitä Hän on, ja Hänen äärettömyytensä tähden tuo rakkaus voi mahduttaa itseensä koko luodun todellisuuden, ja yhä sen sisälle mahtuisi vielä lisäksi kymmenentuhatta kertaa kymmenen tuhatta maailmaa.

Tämä, tämä on Jumala jota palvomme,
Uskollinen, muuttumaton Ystävämme,
Rakkautensa Hänen, on suuri kuin voimansa,
Ei tunne mittaa kumpikaan eikä loppua.

Se on Jeesus, ensimmäinen ja viimeinen,
Henkensä meidät johdattaa turvallisesti kotiin;
Ylistämme Häntä kaikesta menneestä,
Luotamme Häneen kaikessa tulevassa.
-Joseph Hart

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).