Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Kutsu katsella ruohoa

Vertauskuvat, Luomakunta, Ruoho, Vertauskuvallisuus luomakunnassa, Vuorisaarna

Tartun tässä Jeesuksen kehotukseen, joka kuului seuraavasti: "Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää" (Matt 6:28). Lisäksi mieleeni nousee se, mitä Saarnaaja sanoi: "Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla" (Saarn 3:1). 

Roomalaiskirjeessä sanotaan että kaikki on luotu Kristukseen (Hänestä, Hänen kauttaan ja Häneen). Kaikki on siis luotu Jeesusta varten, ja kuten Psalmissa sanotaan, niin luomakunta, taivaat julistavat Jumalan kunniaa. Tämä on syvällisellä tavalla syy niiden olemassaoloon. Ne puhuvat puhetta jonka ääni ei ole kätketty, vaan se on kuultavissa, vaikkakaan ei maallisilla korvilla; "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.  Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.  Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.  Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle"(Ps 19:2‭-‬5).

Jumala on jättänyt allekirjoituksensa kaikkeen, mitä Hän on luonut; ei niin että tekstattu nimikirjoitus löytyisi puun lehdistä kuten taiteilijan taulusta tämän nimi, vaan Jumalan kädenjälki on Hänen allekirjoituksensa, niinkuin saman taiteilijan taulut voivat olla tunnistettavissa saman tekijän töiksi samankaltaisen tyylin vuoksi. Kuten edellisessä tekstissä kirjoitin, Jumala on kirjoittanut "Poemansa" kaikkeen luotuun. 

Kesän aikana olen siis viivähtänyt aina välillä ajatuksissani kukkien parissa, aina pajun ja leskenlehtien kukinnan alusta tähän hetkeen, kun horsmat ovat juuri alkaneet kukkia puna-violetti loistossaan. En juuri tunne kukkia, mutta väliin mahtuu myös voikukat, karhunputket, mustikankukat, metsämansikan kukat, lupiinit, rentukat, lumpeen- ja ulpukan kukat ja niin edelleen. Mikä tässä on ihastuttavaa, on se, että kaikki tapahtuu tietynlaisessa järjestyksessä ja rytmissä, minkä Jumala on luonut. Jos siis katselee kedon kukkia, niin näkee sen, mistä Saarnaaja puhuu: kaikella on aikansa. Ja miten kaunista se onkaan. Jokaisessa vaiheessa kukkivat jotkut kukat. Joka hetki ilman täyttää jostakin kukasta lähtevä tuoksu ja koko ajan on joidenkin kukkien mesi houkuttelemassa pölyttäjiä, kuten mehiläisiä, jotka valmistavat sitten hunajaa. Kaikki tämä on kaunista ja hyvää. Mikään hetki tätä kokonaisuutta ei ole turha tai merkityksetön, eikä minkään hetken kohdalta tule kiirehtiä seuraavaan vaiheeseen. Uskon, että tämä sama kaava kuvastaa myös ihmisen elämää. 

Totta on myös se, että tiettyjen kukkien rinnalla kasvavat tietyt rikkaruohot. Tietynlaisen kauneuden ja tuoksun rinnalla on myös tietynlaista ikävyyttä, mikä kertoo syntiinlankeemuksen todellisuudesta, sillä Sana sanoo, että rikkaruohot ilmaantuivat vasta sitten, kun Jumala kirosi maan: "Kirottu olkoon maa sinun (langenneen Aadamin) tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä" (1Moos 3:17-18). Oman elämämme hämmennyksessä tai ahdingossa olemme taipuvaisia katselemaan vain noita rikkaruohoja; lankeemuksen todellisuutta, ja meiltä jää helposti huomaamatta  Jumalan hyvä tarkoitus ja työ, jota Hän siinä samalla meissä tekee. Hän kasvattaa meissä jotain kaunista ja hyvää, vaikka ei vielä kaikkia lankeemuksen seurauksia meistä poistakaan. Jeesus siis kehottaa: "Katselkaa kedon kukkia" ja kun elämässämme on ollut aika jonkun siemenen itää ja jonkun rikkaruohon ilmestyä näyttämölle niin kutsu kuuluu katsoa Jumalan hyviä lupauksia siitä, mitä hyvää Hän oman liittouskollisuutensa perusteella aikoo meissä kasvattaa. Hänen tiensä ovat tutkimattomat, mutteivät Hänen päämääränsä. Hän ei perustele meille kaikkea mitä Hän sallii, mutta kutsuu luottamaan Häneen itseensä. 

Jeesus jatkoi puhumalla siitä, kuinka Jumala vaatettaa kedon kukkaset suurempaan loistoon, kuin mitä oli Salomon aikana Israelin valtakunnan loisto (sille ei löytynyt vertaistaan). Kysymys kuuluu, ja haaste uskollemme kuuluu: kuinka Hän ei siis vaatettaisi meitä, jotka olemme Hänelle niin paljon suurempiarvoiset? Ja ennenkaikkea, Hän peittää alimittaisuutemme ja syntimme Kristuksen vanhurskaudella kun uskomme, eikä mitään perustetta enää jää jäljelle, miksi emme jo asemaltamme olisi kuin kukkaketo vailla rikkaruohoja; laulujen laulun puutarha, josta suloinen tuoksu nousee rakastamme ilahduttamaan. Sitä on Jumalan armo! 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).