Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Pako Egyptiin (Matt 2:12-23)

Matteuksen evankeliumi · Egypti, Herodes, Jeesuksen syntymä, Joosef ja Maria, Pako Egyptiin

“Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa” (Matt 2:12).

Tietäjät olivat tavanneet Jerusalemissa Herodeksen, joka oli lähettänyt heidät etsimään lasta Betlehemistä. Herodes oli myös vaatinut, että tietäjät tulisivat ilmoittamaan hänelle, mistä hän voisi lapsen löytää. Ehkä tietäjät eivät epäilleet Herodeksen aikeita, ja he olisivat luultavasti siksi palanneet Herodeksen luo, ellei Jumala olisi heitä unessa kieltänyt niin toimimasta. Tästä opimme, että Jumala on voimallinen varjelemaan omiansa yllättävissäkin tilanteissa, joihin hänen omansa eivät osaa varautua. “Herralta tulevat miehen askeleet; mitäpä ymmärtäisi tiestänsä ihminen itse” (Snl 20:24)? Eivät tietäjät siinä hetkessä tietenkään nähneet, mitä seurauksia heidän teoillaan ja valinnoillaan olisi seuraavassa hetkessä. Eivät he voineet arvata, miten suureen vaaraan he olivat vilpittömällä kyselyllään saattaneet pienen Jeesus lapsen jo heti tämän syntymän jälkimainingeissa. Eivät tietäjät arvanneet, että Herodeksen kyselyjen taustalla oli ollut vain halu raivata tieltä uusi kuningas.

“Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: ‘Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin Minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet’. Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin. Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ‘Egyptistä Minä kutsuin poikani’” (Matt 2:13-15).

Voimme vain kuvitella, miten äkkiä noussut uhka Herodeksen aikeista järkytti tuoreita vanhempia. Kaikki oli ollut rauhallista ja hyvin, ja nyt oli horisontti täynnä uhkaavia pilviä ja myrskyn jyrinän ääni jo tavoitti heidät. Pimeyden voimat eivät tosiaankaan jääneet toimettomiksi, kun maailman kaikkeuden Luoja astui sisälle luomukseensa; kun valkeus alkoi loistaa pimeydessä ja kun itse elämä ilmestyi. Mutta Jumalalta eivät lopu keinot kesken, kun Hän toteuttaa omaa suunnitelmaansa. Kuten Hän ohjasi tietäjien askeleet, samoin Hän ohjasi ja varjeli myös Joosefia ja Mariaa. Samalla tavalla  voi Jumala myös meitä varjella, Ilmestyskirjan kieltä käyttääksemme, tuolta lohikäärmeeltä, joka koetti niellä Lapsen heti tämän synnyttyä ja joka nyt vainoaa Hänen jälkeläisiään eli uskovia (Ilm 12:17).

Egyptiin pakeneminen on merkillinen asia, sillä siinä Jeesus aivan elämänsä alkumetreillä kulki ikään kuin pikakelauksella Israelin kansan vaiheiden läpi. Nälänhätä oli vaivannut Kanaanin maata, jossa Jaakob perheineen asui. Jumala oli kuitenkin valmistanut pelastuksen Joosefin kautta, joka oli orjana myyty Egyptiin. Niin Jaakob perheineen pakeni Egyptiin ja oli siellä turvassa ja heistä pidettiin huolta. Mutta uusi kuningas nousi valtaan ja Israel orjuutettiin. Jumala kuitenkin pelasti kansansa, ja johdatti sen erämaan kautta luvattuun maahansa. Jeesuskin pakeni Egyptiin vanhempiensa matkassa, ja myös palasi sieltä takaisin. Ja vielä ennen palvelustyönsä aloittamista Hän oli neljäkymmentä päivää erämaassa koeteltavana, kuten Israel oli ollut neljäkymmentä vuotta. Tämä kaikki ikäänkuin julistaa ja puhuu meille vahvaa kieltä siitä, että Kristus itse on tosi Israel; Hän itse on totinen Viinipuu (Joh 15:1), ja vain Hänessä on todellinen vapaus kaikesta synnin orjuudesta mitä Egypti Raamatun symboliikassa monesti edustaa! Vain Jeesuksessa on ulospääsy vanhasta elämästä ja pääsy uuteen elämään, sisälle Jumalan lupauksiin. Vain Hänessä on voitto kaikista koettelemuksista ja kiusauksista! Hän on kulkenut läpi sen kaiken ja vielä tehnyt sen meidän tähtemme. Hän oli ilman syntiä, ja kuitenkin tuli koetelluksi kaikessa, ja “sentähden, että Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi Hän kiusattuja auttaa” (Hebr 2:18).

“Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Betlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: ‘Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli kun heitä ei enää ole’“ (Matt 2:16-18).

Herodes, joka oli itse tietäjiä pettänyt ja salannut heiltä todelliset aikeensa, vihastui nyt, kun hän itse tuli tietäjien pettämäksi. Herodes vihastui, kun näytti mahdottomalta enää voida toteuttaa suunnitelma hänen valtaistuimensa uhkaajan siististä likvidoimisesta. En usko, että Herodesta niinkään vihastutti se, että nyt niin moni sivullinen joutuisi kärsimään. Enemmän hän varmasti oli pahoillaan siitä, millaisen tahran hänen maineensa nyt saisi, kun kilpailijan raivaaminen oli toteutettava sotkuisesti. Tämä kaikki puhuu vahvaa kieltä siitä, että miten harvoin onkaan maalla hyvä hallitsija! Miten harvinaista se olikaan Israelin tai Juudan kuningaskunnissa ja miten harvinaista se on ylipäätänsä! Ilmestyskirja sanoittanee tätä hetkeä sen kosmisesta perspektiivistä katsottuna seuraavasti: “Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme.. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi” (Ilm 12:3-4). Herodes ei toiminut vain oman syntisen sydämensä tahdissa, vaan myös saatanan kätyrinä, koettaen toteuttaa tämän päämääriä. Psalmi kaksi puhuu myös hallitsijoista, todeten, että “maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja Hänen Voideltuansa vastaan”, kuten apostolit rukoillessaan sitä siteerasivat ja jatkoivat: “Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat Sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka Sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä Sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi” (Apt 4:26-28). Psalmi kaksi sai täyttymyksensä Jeesuksen elämän myöhemmässä vaiheessa, mutta jo tässä kohden, alkumetreillä, näemme selvästi Hänen elämänsä suunnan. Psalmissa kysyttiin, että miksi? Miksi pakanat pauhaavat ja miksi Jumalan asiaa vastaan noustaan vuosisata vuosisadalta yhä uudelleen? Psalmi ei vastaa tähän, emmekä mekään aina näe vastausta kirkkaasti edessämme. Kaikki kuitenkin nivoutuu tiiviisti osaksi kertomuksen kokonaisuutta ja lohdullista on nähdä se, että kaikki Herodeksen viha ei lopultakaan voinut mitään Jumalan suunnitelmaa vastaan. Samoin ei myöskään ylipappien ja fariseusten viha, eikä Pontius Pilatus voinut mitään Jumalaa vastaan. Himojensa ja vihansa ohjaamana, omia päämääriänsä tavoitellen, he päätyivät vain täyttämään Jumalan suunnitelman--sen mikä oli edeltämäärätty tapahtuvaksi. Tämän he tekivät omasta halustaan, eivät suinkaan pakotettuina. Mutta “ei auta viisaus, ei ymmärrys, ei mikään neuvo Herraa vastaan” (Snl 21:30), tai kuten Elihu totesi: “Mitä sinä Hänelle mahdat” (Job 35:6)?

“Mutta kun Herodes oli kuollut, niin katso, Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille Egyptissä ja sanoi: ‘Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja mene Israelin maahan, sillä ne ovat kuolleet, jotka väijyivät lapsen henkeä’. Niin hän nousi, otti lapsen ja hänen äitinsä ja meni Israelin maahan. Mutta kun hän kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle. Ja sinne tultuaan hän asettui asumaan kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret; että kävisi toteen, mikä profeettain kautta on puhuttu: ‘Hän on kutsuttava Nasaretilaiseksi’ “(Matt 2:19-23).

Joosef ja Maria olivat pienen Jeesus lapsen kanssa vieraalla Egyptin maalla. Heidän siellä olostaan ei meille kerrota enempää, mutta oletettavaa on, ettei heillä ollut siellä tuttuja tai ystäviä. Tosin puuseppä sai varmasti töitä, mutta helppoa aikaa se ei varmastikaan ollut. Tieto ei myöskään kulkenut tuohon aikaan, kuten se nykyään kulkee, ja tuskinpa olisivat Joosef ja Maria mitenkään voineet omin avuin saada käsiinsä tiedon Herodeksen kuolemasta. Mutta tässäkin näemme Jumalan huolenpidon, joka korkealta ylittää meidän omat mahdollisuutemme. On lohdullista että ihmisten ja olosuhteiden rajallisuus ei millään tavoin sido Jumalaa!

J. C Ryle kommentoi Herodeksen kuolemaa: “Tosi kristittyjen ei ikinä pitäisi suuresti vapista vainojen heitä kohdatessa. Heidän vihollisensa voivat tosin olla väkeviä heidän itsensä ollessa heikot; mutta silti heidän ei tarvitse pelätä. Heidän tulisi muistaa, että ‘jumalattomain menestys loppuu lyhyeen’ (Job 20:5). Mitä on tullut faaraoista ja Neroista ja Diocletianuksista, jotka kerran hurjasti vainosivat Jumalan lapsia? Missä on Ranskan Charles yhdeksännen, tai Englannin verisen Maryn viha? He tekivät parhaansa tuhotakseen totuuden ja polkeakseen sen maahan. Mutta totuus nousi maasta jälleen ja yhä elää, mutta sen vastustajat ovat kuolleet ja makaavat haudoissaan. Älköön kenenkään uskovan sydän häntä pettäkö. Kuolema on voimallinen lana, joka voi tasoittaa millaisen vuoren tahansa Kristuksen seurakunnan tieltä. Herra elää iankaiken. Hänen vihollisensa ovat vain ihmisiä. Totuus tulee aina voittamaan.“

Mitä vielä tulee siihen, että Jeesus perheineen päätyi asumaan Galilean Nasaretiin, lukisimme helposti, että syynä oli Joosefin pelko. Ajattelisimme, että olisihan Jeesuksen pitänyt varttua näkyvämmissä oloissa, niin, että Hänen maineensakin olisi jo varhemmin voinut kiiriä kauemmas. Ei varmastikaan voinut olla järkevää, että Messias asettuisi Nasaretiin, josta sanottiin, että “Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää” (Joh 1:46)? Ei varmasti ollut hyvä asia, että Jeesus nyt tultaisiin assosioimaan maalaismoukkiin ja sivistymättömiin, alhaisissa oloissa eläviin ihmisiin. Olisihan ollut parempi, että Hän olisi varttunut Jerusalemissa tai edes Siilossa tai Raamassa tai Beetelissä. Vai miten on asian laita?

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).