Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Jumalan armosta, Kristuksesta ja perisynnistä

Ennaltamäärääminen, Ihminen, Synti, Aadam, Ihmissuvun edustaja, Langenneen suvun päämies, Pelastusvarmuus, Perisynti, Room 5, Synnin alkuperä, Syntiinlankeemus, Uskonkestäväisyys

Puhuttuaan ensin siitä toivosta, mikä uskovaisilla on Jumalassa, sekä kaikesta siitä, mistä uskova saa jo täällä ajassa iloita, siirtyy Paavali kuvaamaan toivomme, varmuutemme ja luottavaisuutemme perustusta. ”Toivo ei saata häpeään, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room 5:5). Nyt kysymme, miksi se ei saata häpeään? Miksi ei ole mahdollista, että kun olen aidosti matkalle lähtenyt, joutuisin vielä pettymään? Miten voin olla varma, ettei minun käy, kuin kävi Egyptistä lähteneen israelilaisten sukupolven; he hukkuivat erämaahan? Näihin kysymyksiin löydämme vastauksen kohta.

”Sillä meidän vielä ollessamme heikot, kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä” (Room 5:6). Milloin siis Kristus kuoli edestämme? Silloin, kun me vielä olimme heikot. Heikot sanan merkitys ei ole se, että me tarvitsimme vain vähän apua Jumalalta. Kuvaus meistä veden varassa ja Jeesus heittämässä meille pelastusrengasta ei alkuunkaan tapaa tuon sanan todellista merkitystä. Alkukielen sanaa käytettiin sairauteen liittyvästä heikkoudesta, ja tässä se kuvaa synnin läpitunkevuutta. Toisin sanoen: Kristus kuoli meidän jumalattomien, täysin Jumalan edessä kelvottomiksi ja kyvyttömiksi käyneiden edestä. Vieläpä Hän kuoli oikeaan aikaan. Hänen kuolemansa tapahtui jo ennen aikojen alkua sovitulla hetkellä, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan” (Apt 2:23). Kaikki kävi tismalleen siten, kuin Jumala oli sen määrännyt tapahtuvaksi, kuten alkuseurakunta rukouksessaan rukoili: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat Sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka Sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä Sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi” (Apt 4:28). Kyse ei ollut sen enempää valitettavasta vahingosta, jolle Jumala ei mahtanut mitään, kuin siitäkään, että kyseessä olisi ollut jokin varasuunnitelma. Kaikki tuo, mitä tapahtui, tapahtui siksi että Jumala oli niin päättänyt ikuisista ajoista asti. Jeesus kuoli oikeaan aikaan edestämme myös siinä mielessä, että ajan kulu ei voi ikinä tehdä meistä parempia tai pelastettavampia, päinvastoin: kun aika kuluu, ja jos Jumala ei hillitse synnin todellisuutta ihmisessä, paatuu tämä lisää. Ja mikä kaikkein ihmeellisintä, Kristus kuoli juuri minun syntieni tähden silloin, kun minua ei vielä ollutkaan, ja nyt kun olen Hänen Hengestään uudestisyntynyt, tarkoittaa se sitä, että tuo jo silloin tapahtunut sovitus on realisoitunut kohdallani. Paavali kirjoittaa tästä Timoteukselle: ”Hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, mutta nyt ilmisaatettu meidän vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta” (2Tim 1:9-10).

”Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä, hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla” (Room 5:7). Kontrastiksi Jumalan rakkaudelle, kääntää Paavali katseemme hetkeksi inhimilliseen rakkauteen ja niihin uhrauksiin, joihin se kykenee. Jos löytyisi joku, joka olisi hyvä sanan varsinaisessa merkityksessä, niin kenties voisit kuolla hänen edestään? Rivien välistä voimme lukea, että jos joku joskus saattaisikin henkensä toisen edestä uhrata, niin ei hän kuitenkaan sitä tekisi paatuneen rikollisen edestä. Mutta miltä asia näyttääkään Jumalan näkökulmasta tarkasteltuna? Hänen hyvyytensä ja pyhyytensä mittapuulla mitattuna ei kukaan ole vanhurskas tai hyvä, ”niin kuin kirjoitettu on: ’Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan”  ja ”ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään” (Room 3:10,12). Jumalan kasvojen edessä me olemme lähtökohtaisesti langenneita ja siksi myös syyllisiä ja pahoja. Kuinka suuresti siis eroaakaan Hänen rakkautensa inhimillisestä rakkaudesta. Kuinka erinomainen onkaan Hänen rakkautensa omaamme verrattuna! Ja miten ihmeellistä onkaan se, että Hän on valmistanut tien, jota pitkin tulla osalliseksi tuosta Hänen hyvästä, puhtaasta ja pyhästä rakkaudestaan!

”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme” (Room 5:8). Mistä saattaa siis johtua se, jos emme paljoakaan perusta Jumalan rakkaudesta? Mistä johtuu se, että vaikka Herra sanoo: ”Minä olen teitä rakastanut” niin vastaus kuuluu: ”Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin (Mal 1:2)? Malakia antaa tähän merkillisen vastauksen, jota jokaisen olisi hyvä syventyä pohtimaan. Ytimessään vastaus esitettyihin kysymyksiin kuitenkin olisi se, että emme ole tulleet näkemään oman syntimme ja turmeltuneisuutemme kauheutta, sillä juuri sitä taustaa vasten loistaa evankeliumin valo ja Jumalan rakkaus kaikkein kirkkaimmin. Hän ei astunut alas taivaasta pelastamaan hyviä ihmisiä. Hän tuli pelastamaan jumalattomia. Kristus ei kuollut muiden, kuin syntisten edestä. Hän ei tullut etsimään muita kuin kadotettuja, ja voi meitä, ellemme ymmärrä, että sitä me olisimme edelleenkin ilman Hänen armoansa. Kysymys siis kuuluu: mitä Hän näki meissä, kun päätti meitä pelastaa? Ja vastaus kuuluu: vain syntiä ja aihetta tuomita kadotukseen! Mutta suuren armonsa ja rakkautensa tähden Hän valitsi rakastaa meitä! Mikä siunattu varmuus tästä lähteestä kumpuaakaan jokaisen uskovan sydämeen! Miten suurta onkaan olla armahdettu syntinen! Miten ihanaa onkaan maistella noita sanoja, joita kenenkään ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä: ”Mutta Jumala..”

”Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut Hänen veressään, pelastumme Hänen kauttansa vihasta” (Room 5:9). Jos siis armo ja Jumalan rakkaus tuli osaksemme silloin, kun olimme täysin kelvottomat ja arvottomat, niin kuinka paljoa varmemmin ne nyt pysyvätkään meissä, kun Hän kerran on meidät pelastanut ja vanhurskauttanut. Jos Hän kerran meidän syntisten puoleen valitsi katsoa ja kätki ja yhdisti meidät Poikaansa Kristukseen, ja niin pääsimme pakoon Hänen vihaansa, kuten Nooa arkissa tulvaa, niin kuinka paljoa enemmän ja kuinka paljoa suuremmalla varmuudella olemmekaan turvassa kaikelta tuomiolta ja rangaistukselta, sillä Kristuksessa oleminen on sitä, että Hän on kantanut ja kärsinyt tuon kaiken edestämme!

”Sillä jo me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi Hänen kanssaan Hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme Hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (Room 5:10,11).
Jeesuksen omana minut on kätketty ja yhdistetty niin Jeesuksen kuolemaan, kuin Hänen ylösnousemukseensa. Jumalan näkökulmasta se, mikä tapahtui Jeesukselle, tapahtui myös minulle. Hän on kuollut kuolemani ja niin saan nyt uskosta Häneen olla herätettynä uuteen elämään. Vanha on pois mennyt ja synnin hallitusvalta sisimmästäni on kuollut ja kukistunut ja nyt Kristus istuu sydämeni valtaistuimella halliten. Minä olin kuollut synteihini ja rikkomuksiini, mutta Jumala Henkensä kautta teki minut eläväksi (Ef 2:1).

Kontrastina sille, mitä on olla Jeesuksessa, käy Paavali esittämään nyt sitä, mitä oli olla Aadamissa, ja se on jokaisen uskosta osattoman asema Jumalan edessä. Samalla saamme enemmän sisältöä jakeen kuusi sanalle ”heikot.” Aadam on syntiinlangenneen ihmissuvun päämies. Kristus taas on uudistetun ihmissuvun päämies. Kahdennestatoista jakeesta viidennen luvun loppuun on näiden kahden vertailua.

”Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” (Room 5:12). Tässä on esitetty totuus, jota voi olla vaikea niellä. Kun Aadam lankesi, oli koko ihmissuku hänen ”kupeessaan” ja lankesi yhdessä hänen kanssaan. Tämä periaate on nähtävillä Hebrealaiskirjeen 7:7-10, missä kerrotaan, kuinka Leevi oli Aabrahamin kupeissa tämän maksaessa kymmenykset Melkisedekille, ”ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut kymmenyksiä.”  Kun luemme kahdennentoista jakeen tarkasti, huomaamme, että Aadam siis kuoli, koska hän teki syntiä. Meidän, hänen jälkeläistensä osa on toinen. Me teemme syntiä koska olemme kuolleita hengellisesti.

Ohimennen on mainittava perheen pää ja johtajuuskeskusteluun liittyen, että Eevahan lankesi ensin, muttei häntä mainita tässä lainkaan. Vaikka jokainen vastaakin Jumalalle omasta elämästään, on kuitenkin niin, että mies on Jumalan edessä vastuussa koko perheestään.

Koko ihmiskunta siis lankesi päämiehensä ja edustajansa Aadamin johdolla ja niin joutui katoavaisuuden ja turmeluksen alaisuuteen. Vaikka Jumala alussa loikin ihmisen hyväksi ja oman kuvansa kaltaiseksi, turmeltui ihmisen luonto pahaksi ja Aadamin jälkeläiset ovat olleet hänen kaltaisiaan, hänen kuviaan (1Moos 5:3). Tuo syntiinlangennut luonto on jokaisella ihmisellä syntymästä saakka (Ps 51:7). Ihminen ei siis ole syntyessään tyhjä taulu, eikä pohjimmiltaan hyvä, kuten humanisti väittää. Jos ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, olisi maailma hyvin erilainen paikka. Yleisessä keskustelussa tosin ihmistä itseään ei haluta nähdä syypäänä ongelmiin, vaan syytetään olosuhteita tai yhteiskuntaa. Mutta kysymys kuuluu: kuka nuo olosuhteet on saanut aikaan, ja kenen rakentama on yhteiskunta? Vastaus on ilmeinen. Ihmiskunnan tragedia on se, että aina tulee olemaan ahneutta, sotia, pettämistä, haureutta ja kaikenlaista syntiä. Lääketieteen, tai teknologian kehittyminen, tekoäly, eikä mikään muukaan voi meitä auttaa. Vain Kristus on vastaus!

Mutta palataksemme Aadamiin. Hän itse ei ollut synnin alkuperä. Saatana esitteli synnin Eevalle ja hänelle ja he lankesivat—samaan syntiin, johon saatana itse oli aikojen alkuhämärissä langennut. Tuon synnin ytimessä oli halu olla Jumalasta riippumaton ja siten olla itse itselleen jumala ja uudelleen määritellä myös hyvä ja paha sopimaan oman sydämen mieltymyksiin. Siten Jumalalle selän kääntäminen on kuin avaisi Pandoran lippaan, josta sitten tulvii esiin kaikenkaltaista syntiä, pahuutta ja kauheutta.

”Sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole” (Room 5:13). Jumala ei vain mielivaltaisesti päättänyt tuomita tiettyjä tekoja synniksi lain antamisen yhteydessä. Se, mikä on pahaa, on aina ollut pahaa, ja synti on aina ollut syntiä, onpa se osattu sanottaa tai ei. Laki nimittäin on heijastuma Jumalan pyhästä luonteesta ja Hän itse on mitta ja standardi kaikelle hyvyydelle. Se, mikä on Hänen luonteelleen vastakkaista, on pahaa; se taas, mikä on Hänen luonteensa mukaista, on hyvää. Vaikka siis kala ei tietäisikään uivansa vedessä, ui se silti vedessä. Samoin on synnin laita. Vaikka kukaan ihminen ei tietäisi omistavansa syntiinlangennutta luontoa, ja siten pitäisi kaikkia syntisiä ajatuksiaan ja tekojaan normaaleina, ei se tekisi tyhjäksi sitä tosiasiaa, että ihminen on syntiinlangennut ja tekee syntiä.

”Kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva” (Room 5:14). Millainen oli Aadamin rikkomus? Se oli tietoinen tottelemattomuus Jumalaa kohtaan. Kuitenkin myös ne, jotka eivät ole tietoisesti rikkoneet Jumalaa vastaan, ovat osalliset Aadamin langenneesta luonnosta. Vielä kertauksena: Aadamin jälkeläisillä synnin tekeminen ei johda syntiinlankeemukseen, vaan syntiinlankeemus synnin tekemiseen. Ihminen ei ole syntinen koska hän tekee syntiä, vaan hän tekee syntiä, koska on luonnoltaan syntinen. Entä mitä on tuo kuoleman hallintavalta? Synnin välitön seuraus oli paratiisissa hengellinen kuolema ja ero Jumalasta. Synnin seurauksena tuli myös fyysinen kuolema. Sitten on myös iankaikkinen kuolema, joka kohtaa jokaista ihmistä synnin tähden, ellei Jeesuksen sovintoveri saa pestä häntä puhtaaksi. Ihminen ei siis vain tarvitse Jumalalta jotakin hengellistä laastaria tullakseen kuntoon. Jokainen uudestisyntymätön—ja jokainen meistä uskovistakin on joskus ollut—kuin Lasarus kuolleena haudassaan. Mutta juuri määrätyllä hetkellä Jeesus tuli hengellisen kuolemamme haudan suulle ja sanoin nuo sanat: ”Tule ulos” ja me tottelimme.

Aadamin kautta jokaisen osaksi tuli synti ja kuolema ”mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi” (Room 5:15). Jos siis perin Aadamilta sen, mitä häneltä perin, niin paljoa enemmän perin nyt Kristukselta Jumalan armon ja iankaikkisen elämän lahjan, kun kerran Jumala on minua niin rakastanut, ”että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä (ja heikkoja ja Jumalan vihollisia), kuoli meidän edestämme” (Room 5:8). Kuinka armollinen, kärsivällinen ja pitkämielinen onkaan Jumala alusta asti ollut! Vaikka Jumala vakuuttikin Aadamille paratiisissa, että sinä päivänä jona hän söisi hyvän- ja pahantiedon puusta, pitäisi hänen "kuolemalla kuoleman” (1Moos 2:17). Ei Jumala kuitenkaan tuhonnut Aadamia ja Eevaa näiden langettua, vaikka hengellisesti he kyllä kuolivat siinä samassa. Jumala tuli etsimään heitä. ”Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: ’Missä olet?’” Kysymys oli läpitunkeva. Aadam ja Eeva olivat jo vetäytyneet paratiisin puiden viileisiin ja hämäriin varjoihin, pois valosta, mikä on vertauskuva langenneen sydämen hengellisestä pimeydestä. Jumala nyt kuitenkin kutsui heitä armossaan ja antoi mahdollisuuden tunnustaa synnit ja sisimmän tila, ja siten kääntyä takasin Hänen puoleensa. Samoin Jumala kutsuu Aadamin jälkeläisiä, syntiinlangenneen luonnon omaavia kapinallisia, kääntymään ja tekemään parannuksen ja turvaamaan yksin Kristuksen sovintovereen. Jumala kutsuu myös meitä uskovia vaeltamaan valkeudessa. Älkäämme me siis jääkö varjoihin, vaan tunnustakaamme alati Jumalalle rukouksissa millaista tekoa me olemme ja synnit, joihin olemme sortuneet! Älkäämme olko kuten Aadam ja Eeva, jotka syyttelivät toisiaan ja käärmettä. Ottakaamme Jumalan edessä vastuu itsestämme. Tunnustakaamme Raamatun sana todeksi ja lähestykäämme sen pohjalta Jumalaa! Aamen!

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).