Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Täysi hengellinen siunaus on Kristuksessa

Efesolaiskirje · Ef 1, Evankeliumi, Evankeliumin suurin hyvä, Hengellinen siunaus Kristuksessa, Siunaus, Tyytymättömyys

Efesolaiskirjeen alusta löytyvät sanat, "ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa.."

Mutta mitä vastaisit kysymykseen, oletko siunattu? Toivon, että pysähdyt miettimään asiaa hetkeksi, ennen kuin jatkat lukemista eteenpäin.

Jos koet olevasi siunattu, niin miksi? Mikä mielestäsi on suurin siunaus elämässäsi? Entä, kun tutkit sisintäsi, löydätkö sieltä tyytymättömyyttä vai pikemminkin kiitollisuutta Jumalaa kohtaan?

Mahdolliseen tyytymättömyyteen voi olla syynä:


  • Kokemus siitä, että Jumala on siunannut minua niin vähän

  • Matala käsitys Jeesuksen sovitustyöstä, tai sen merkityksen vähättely omassa elämässä.

  • Epäusko, eli sen valheen uskominen, että Jumala pidättää minulta jotakin hyvää—jotakin, joka minusta näyttäisi houkuttelevalta ja hyvältä, mutta jonka Jumala epää minulta. Tälläinen epäusko epäilee Jumalan tarkoitusperiä ja hyvyyttä ja tekee meidät kyvyttömiksi luottamaan Jumalaan. Kertomus syntiinlakeemuksesta puhuu juuri tästä (kts. 1Moos 3).

  • Luulo siitä, että Jumala siunaisi jollakin muulla perusteella, kuin Jeesuksen sovitustyön perusteella (esim. onnistuneet uskovat ansaitsevat siunauksia, tai: tietyt luonteet vetävät puoleensa siunauksia Jumalalta kuin magneetti).


Mutta mikä on suurin mahdollinen siunaus? Efesolaiskirjeen alusta löytyy toteamus, että Jumala on siunannut omiaan ”kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa..” Jos emme heti tämän kuultuamme riemastukaan ja yhdy Paavaliin Jumalan ylistämisessä, voi evankeliumissa marinoituminen auttaa meitä. Se on taivaallisen Ylilääkärimme lääkemääräys mielemme tylsyyttä ja tyytymättömyyttä vastaan. Ano, että Jumala oikein marinoisi sinut evankeliumissa ja Hänen tuntemisessaan. Etsi tuota marinoitumista Sanan edessä ja rukouksin! Jumalalla on kaikille halukkaille silmävoidetta, jotta paremmin voisimme nähdä Hänen kirkkauttaan evankeliumissa. On vielä todettava, että vaikkemme kokisikaan mitään, olisimme silti äärettömän siunattuja, koska Jeesus verellään on lunastanut meille osallisuuden äärettömästä hyvyydestä ja rakkaudesta, nimittäin Jumalasta.

Efesolaiskirje kääntää heti alussa katseemme ajallisista iankaikkiseen. Jumalan tahto on alusta asti—ennen maailman perustamista—ollut siunata Häneen uskovia ”kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa..” Jumalan ja Hänen tahtonsa ollessa muuttumattomia, haluaa Hän edelleen samoin siunata jokaista omaansa. Hän ei myöskään ole ikinä pidättänyt omiltaan mitään hyvää—mitään sellaista, mikä olisi heidän tosi parhaaksensa. Se, että Jumala on siunannut meitä kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa tarkoittaa sitä, että se kaikki siunaus tulee osakseni ilman, että minun täytyisi itse ponnistella sen eteen. Tai paremminkin olisi sanottava, että tuo kaikki siunaus on jo tullut osakseni sillä hetkellä, kun olen tullut osalliseksi Kristuksen sovintoverestä. Sanat ”on siunannut..” muistuttaa minua samankaltaisista sanoista  ”on rakastanut..” Muistatko, mistä ne löytyvät?

Jumala on siis siunannut omiaan ”kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa” , mutta vielä ei ole vastattu kysymykseen miten? Paavali aloittaa siihen vastaamisen jakeessa neljä.

Jae neljä johtaa meidät suoraan ytimeen. Se kertoo, miten suurin hyvä ja suurin siunaus Jumalalta meille on se, että me saamme tulla Hänen eteensä ja että Hän näkee Poikansa kautta meidät täysin pyhinä ja nuhteettomina—se on asemamme Jeesuksen vanhurskauteen kätkettyinä Jumalan lapsina. Tämän totuuden käsittäminen on uskoville erittäin tärkeää. Asemamme Jumalan edessä on eri asia kuin totuus itsestämme tässä hetkessä. Meidän pyhityksemme on vielä pahasti kesken, mutta kuitenkin meillä jo nyt uskon kautta on Jumalan edessä se asema, että olemme täysin pyhät. Tätä tarkoittaa se, että olemme kätketyt Jeesukseen. Mutta suurin siunaus Jumalalta ei ole meidän asemamme Kristuksessa, vaan se, mistä tuossa asemassa todella on kyse; mihin hyvään se meidät johtaa? Suurin siunaus on siis se, että saamme tulla Hänen eteensä ja saamme olla Hänen yhteydessään—jo nyt, ja iankaikkisuuden—ja nyt vaelluksemme keskellä saamme turvata ja nojautua siihen, että Hän tahtoi meidät yhteyteensä ja Hän poisti kaikki esteet tieltämme Jeesuksen kautta. Tähän voimme aina vedota!

Ainoastaan Jeesuksen tähden saamme lähestyä Jumalaa luottavaisina, Hänen lapsinaan. Saamme tulla Hänen eteensä vanhurskautettuina, pyhitettyinä ja nuhteettomaksi pestyinä. Itsessämme emme ikinä voisi olla riittävät, vaan ainoastaan toivottomat.

Jae neljä päättyy merkillisesti sanaan: ”rakkaudessa.” Se ikään kuin sitoo neljännen ja viidennen jakeen yhteen, samalla selittäen niitä molempia. Se myös ohjaa meidät ajattelemaan Jumalan rakkautta.  Suurinta rakkautta mitä Jumala voi meille osoittaa, on se, että Hän toi meidät yhteyteensä. Suurinta rakkautta nimittäin on antaa toisille parasta ja rakastettavinta, mitä itsellä on, ja, jos näin on soveliasta sanoa: Jumalalla ei ole mitään parempaa, suurempaa ja rakastettavampaa kuin Hän itse, ja niinpä Jumala haluaa lahjoittaa itsensä meille ansiottomille evankeliumissa. Se, että nyt olemme uskon kautta Jeesukseen tulleet osallisiksi Jumalan rakkaudesta, on suurinta mahdollista rakkautta ja suurin mahdollinen siunaus, mitä voimme osaksemme saada ja mitä voimme kokea!

Näin siis toteamme, että mittarina siunattuna olemiselle ei ole ajallinen ja maallinen; elämämme olosuhteet, vaan iankaikkinen ja taivaallinen—ja juuri sitähän Jumala on! Tietenkin tällä siunauksella on myös mitä suurin vaikutus ja merkitys ajalliselle elämällemme, sillä se on ne puitteet, joissa toteutuu sanat: ”jo nyt, mutta ei vielä..” Olemme kuin Aabraham, joka outona ja muukalaisena asui vailla pysyvää kotia—teltoissa. Hän sai nähdä Hänelle luvatun maan, jonka Jumala hänelle ja hänen jälkeläisilleen lupasi, kuitenkaan sitä itse saavuttamatta. Aabrahamin esikuvan mukaan saamme mekin vaeltaa tämän maailman halki, tulevaa uskossa katsellen ja tunnustaen, että olemme vieraita ja muukalaisia täällä maan päällä. Jeesuksessa olemme jo saavuttaneet meille luvatun iankaikkisen elämän, mutta emme vielä sen täyteyttä! Olemme jo nyt siunattuja ”kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa”, muttemme kuitenkaan ole vielä saavuttaneet tuon siunauksen täyteyttä! Vielä parempaa on tulossa! Jos olemme jo saaneet maistaa, että Herra on hyvä, oli se vasta esimakua! Jos hieman olemmekin jo oppineet Häntä tuntemaan, on se vain hento aavistus siitä kirkkaudesta, jota kerran ylösnousemuksen aamuna saamme alkaa katsella, kun vajavainen tunteminen saa vaihtua täydelliseen tuntemiseen!

Mutta voidaksemme oikein käsittää sen, mitä on olla ”siunattu kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa”, täytyy meidän myös ymmärtää oman syntimme ja hengellisen rappiomme syvyys. Itsetietoisina ja itseriittoisina emme ikinä saata syvällisesti ymmärtää Jumalan rakkauden ja siunausten ydintä!

Jos siis ajattelen, että minun kuuluikin saada tulla Jumalan eteen; että ansaitsin sen tai että Jumala oli sen minulle velkaa jostain syystä, silloin en voi käsittää kuinka siunattu todella olenkaan! Jumalan koskien pauhussa syvyys huutaa syvyydelle, ja joskus joku jopa syytti Jeesusta synnin palvelijaksi, koska Hän haluaa ensin osoittaa meille syntimme syvyyden ja vasta sitten näyttää armonsa ja rakkautensa rikkauden, jotta voisimme Hänet oikeassa valossa nähdä. Joka siis luulee saaneensa anteeksi vain vähän, se myös rakastaa vähän. Mutta joka ymmärtää saaneensa anteeksi äärettömän rikkomuksensa—rikkomuksemmehan on luonteeltaan äärettömän vakava, sillä sen kohde on ääretön Jumala; synti siis on ääretön loukkaus Jumalaa kohtaan—vain se saattaa ymmärtää Jumalan rakkauden äärettömyydestä jotakin.

Mutta ylistetty olkoon Jumala! Vaikka minä en valinnut Häntä, valitsi Hän minut. Vaikka minä en tahtonut Häntä—vaan syntiä—oli Hänen tahtonsa mielisuosio kuitenkin pelastaa minut. Langenneena en ikinä olisi saattanut tulla Hänen eteensä—tai jos jotenkin olisin voinut tulla, olisi Hänen pyhyytensä kirkkaus tuhonnut minut aivan kuten aurinko tuhoaa kappaleet, jotka joutuvat liian lähelle sitä—mutta Hän Pojassaan lahjoitti minulle tarvitsemani vanhurskauden suojakseni ja teki minusta lapsensa. Omassa voimassani en kykenisi pysymään Hänen yhteydessään, mutta Hän kannattelee minua. Hän Henkensä kautta auttaa minua minun heikkoudessani.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).