Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Tasa-arvo johtajuudesta

Johtajuus, Junia, Luomisjärjestys, Naisen asema seurakunnassa, Perhe, Perheen pää, Perhejärjestys

Ristin Voiton mielipidepalstalla oli teksti otsikolla ”Tasa-arvoinen johtajuus on uskollista Raamatulle" (Rv 23). Tekstin oli allekirjoittanut yhdeksän ihmistä, ainakin osa teologeja. Teksti on osa pidempään jatkunutta keskustelua naisen asemasta Jumalan seurakunnassa.

Tässä kirjoitelmassa haluan koettaa käsitellä joitakin k.o tekstissä esiintyneitä argumentteja ja väitteitä.

Tekstissä todettiin, ”että patriarkaalisuus eli miesvaltaisuus oli syntiinlankeemuksen aiheuttamaa kirousta, ei osa luomistyötä.” Mielestäni tämä väite on ongelmallinen monellakin tapaa.

Ensiksikin, olettakaamme, että väite pitää paikkansa. Millä perusteella meillä silti olisi oikeus palata järjestykseen, joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta? Ja jos jokin peruste löytyy, täytyisi sen samalla oikeuttaa meidät ulos muistakin syntiinlankeemuksen kirouksista/seurauksista, kuten siitä, mitä miehelle sen seurauksena sanottiin: ”..niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi.. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi..” (1Moos 3:17-19).

Toiseksi, väite siitä, että patriarkaalisuus olisi osa syntiinlankeemuksen aiheuttamaa kirousta, ei osa alkuperäistä luomistyötä tai luomisjärjestystä, perustuu käsittääkseni siihen, mitä Raamattu kertoo Jumalan sanoneen Eevalle lankeemuksen jälkeen. ”Ja vaimolle Hän sanoi: ’Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva’” (1Moos 3:16). Kysymys siis kuuluu, tulisiko meidän, uuden liiton kristittyjen pitää tätä syntiinlankeemuksen kirousta/sen seurausta kumottuna Jeesuksen ristintyön tähden? Luulen, että Paavali ei ajatellut näin, sillä hänen kirjoittaessaan Timoteukselle sukupuolirooleista, perustelee hän väitteensä juuri syntiinlankeemuksella. Hän kirjoittaa: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen” (1Tim 2:11-14). Paavalin mukaan naisen ei siis tulisi olla opettajana auktoriteettiasemassa, koska ”nainen petettiin ja joutui rikkomukseen,” mutta vielä enemmän siksi, koska ”Aadam luotiin ensin, sitten Eeva.” Paavalin näkemys sukupuolien rooleista seurakunnassa ei siis perustu ainoastaan syntiinlankeemuksen seurauksiin, vaan myös luomisjärjestykseen.

Mitä siis voimme huomata luomisjärjestyksestä? Kuten kävi jo ilmi, Aadam luotiin ensin. Harva kuitenkin tuntuu huomanneen erästä pientä, mutta hyvinkin merkittävän tuntuista ykstityiskohtaa. Kun ”Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ’Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman’” (1Moos 2:16-17), ei naista oltu vielä luotu. Luulen, että tällä huomiolla on suuri merkitys aiheemme kannalta, sillä se paljastaa taustan Paavalin kirjoittamalle ”Aadam luotiin ensin, sitten Eeva,” jota hän käytti tekstissään perustana opetukselleen sukupuolirooleista. Käsitääkseni voidaan siis todeta, että Jumala antoi käskynsä Aadamille ennen Eevan luomista siksi, että oli Aadamin tehtävänä sittemmin opettaa vaimonsa noudattamaan tätä käskyä.

Tekstin väittämä, että ”alussa mies ja nainen asetettiin yhdessä samanarvoisina hallitsemaan puutarhaa,” pitää siis sinänsä paikkansa, sillä ei Jumalan edessä ole miestä ilman naista. Asiayhteydessään toteama on kuitenkin harhaanjohtava, koska vaikka mies ja nainen ovatkin samanarvoiset, oli heillä selkeästi erilaiset roolit. Sanoihan Jumala ennen Eevan luomista: ”Minä teen hänelle (Aadamille) avun, joka on hänelle sopiva” (1Moos 2:18).

Teksti, ”Tasa-arvoinen johtajuus on uskollista Raamatulle” pyrkii myös vastaamaan kahteen mielipidepalstalla julkaistuun tekstiin, joiden kirjoittajat ”ottavat vastineissaan voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen johtajuusnäkemyksen raamatullisuutta vastaan.” ”Kokkonen perustelee hierarkkista näkemystä myös jakeella 1Kor 11:3, jossa viitataan mieheen naisen päänä. Tekstikokonaisuus, johon jae kuuluu, ei kuitenkaan käsittele pastorin tai vanhimman rooleja tai opeta universaalia johtajuushierarkiaa. Paavali opettaa siinä hiusten ja päähineiden käyttöä rukouksen ja profetoinnin yhteydessä. Paavalin aikana kunniaton hiustyyli yhdistettiin pakanallisiin uskonnollisiin menoihin, joissa naisten ja miesten rooleja sekoitettiin.” Kuitenkin on niin, että kaikki, mitä Paavali ensimmäisen korinttolaiskirjeen 11 luvussa kirjoittaa, nojaa vahvasti—kuten Paavalin opetuksen yleensäkin—Vanhaan Testamenttiin. Yllä olevan lainauksen analyysi k.o luvusta tuntuu samalta, kuin jos asetettaisiin kärry vetämään aasia, eikä toisinpäin, sillä siinä varsinaisen opin käytännön sovelluksista tehdään varsinainen oppi. Aivan kuin Paavali olisikin kirjoittanut, että naisen tulee käyttää päähinettä rukoillessaan yhteisissä kokoontumisissa, ja että Jumala tästä syystä loi vaimon miehestä. Luvun opetukset pään peittämisestä ja peittämättä jättämisestä, sekä muista asioista, perustuvat kaikki jälleen luomisjärjestykseen. Tämä käy ilmi seuraavista jakeista: ”Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten” (1Kor 11:8-9). ”Tasa-arvo johtajuutta” puoltavien mielestä tätä ei kuitenkaan saa irroittaa kokonaisuudesta, kuten Kokkonen heidän mielestään tekee, ”vaan tekstiä tulee lukea kokoavan jakeen 12 loppuun asti, koska Paavalin ajatus päättyy vasta siihen. Jakeessa 12 Paavali vetoaa tasa-arvoon: ”—sillä niin kuin nainen on alkuisin miehestä, niin myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on Jumalasta.” On kuitenkin mielestäni kysyttävä, mitä tällä huomiolla koetetaan saavuttaa, sillä luomisjärjestyksellä ja sukupuolirooleilla perheessä ja seurakunnassa ei ole mitään tekemistä yksilön arvon kanssa. Se, että Paavalin mukaan naisen ei tulisi olla sellaisessa opetustoimessa, jossa hän vallitsee miehiä, eli on auktoriteettinä heille, eikä se, että miehen tulisi olla perheensä pää, liity millään lailla tasa-arvoon tai sen puutteeseen. Arvomme ei määräydy virkojemme, tehtäviemme eikä tekemisemme mukaan.

Seuraavaksi tekstissä todetaan, että ”vastoin Kokkosen näkemystä Vanhan testamentin ja vanhan liiton patriarkaalista pappeutta, jota sitoivat juutalaisen lain säädökset, ei voida suoraan verrata uuden liiton pappeuteen, joka ei katso syntyperään ja perustuu yleiseen pappeuteen ja Pyhän Hengen kutsuun ja lahjoihin.” Yleisellä pappeudella ei kuitenkaan ole sinänsä mitään tekemistä perheroolien tai seurakuntajärjestyksen kanssa. Yleisessä pappeudessahan on pohjimmiltaan kyse siitä, ettemme tarvitse ihmisvälittäjiä—kuten vanhan liiton aikana--, vaan meillä kaikilla on Jeesuksen veren perusteella pääsy kaikkeinpyhimpään, eli Jumalan läsnäoloon Hengessä. Miehen olo perheen päänä ei siis tarkoita sitä, että hän eläisi vaimonsakin hengellisyyden todeksi vaimonsa puolesta.

Seuraavaksi teksti ottaa esille tapaus Juniaan (Room 16:7). Oletettavaa siis on, että Junia oli nainen, jopa apostoli. Toimipa Junia sitten millaisissa tehtävissä tahansa, hän kuitenkaan tuskin ohitti Raamatun opetusta siitä, että Andronikus oli hänen päänsä—hehän mitä luultavimmin olivat aviopari. Apostoli ei kuitenkaan ole sama, kuin paimen, tai opettaja—kyseessä on erilainen armoitus. Sana apostoli tietääkseni merkitsee ’lähetettyä’, tai erityistä sanansaattajaa. Jos tällaisessa tehtävässä Junia on toiminut, ei siitä mielestäni kuitenkaan voida mitenkään vetää johtopäätöstä, että nainen voisi olla jäsenenä vanhimmistossa.

Helluntailiikkeen alkuaikojen ”naispioneerit” joihin tekstissä viitataan—ovatko he olleet lähetystyöntekijöitä vai mitä, en tiedä—lienevät toimineen kuten Juniakin. Mutta jos olisikin ollut niin, että helluntailiikkeen alkuaikoina paikallisseurakunnan paimenina oli naisia, ei se tarkoita, että Raamatun opetuksen valossa se silti olisi oikein, tai ihanne. Monessahan me kaikki hairahdumme ja lienee niin, että Jumala monesti kärsii hairahduksiamme, kuitenkin pyrkien kaikessa ohjaamaan meitä totuuteen. Emme saa antaa traditiolle samaa painoarvoa kuin kirjoitetulle Sanalle—niin kuin roomalaiskatoliset tekevät. Kuitenkin tekstissä kysytään, että kuinka pastorin ja vanhimman välinen ero voidaan perustella Uuden testamentin valossa; meillähän helluntailiikkeessä on jo naispastoreita. Tässä kuitenkin jätetään huomiotta se, että naispastorius ei Raamatun valossa saatakaan olla oikein, juuri siksi, että pastori nähdään yleensä kuin osana vanhimmistoa.

Teksti sisältää myös seuraavanlaisen lauseen: ”Merkille pantavaa kuitenkin on, että Uudessa testamentissa—ympäröivästä kulttuurista huolimatta—seurakunnissa oli myös naisjohtajia ja –opettajia.” Tätä esitystä ei perustella mitenkään, enkä itse ole vastaavaa tietoa Raamattua lukiessani saanut.

Lopuksi haluan todeta, yhdessä noiden yhdeksän kirjoittajan kanssa, että ”Jumalan sanaa tulee kunnioittaa, eikä sen jakeita ja ajatuksia tule irrottaa mielivaltaisesti tukemaan omia ennakkokäsityksiä.” Suokoon Jumala meille kaikille lisävaloa tässä, ja muissakin asioissa. Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).