Jumalan mielen mukainen suosituskirje
”Alammeko taas suositella itseämme? Vai tarvinnemmeko, niin kuin muutamat (viittaus valheapostoleihin Amplified Biblen mukaan), suosituskirjeitä teille tai teiltä? Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat” (2Kor 3:1,2).
Eikö korinttolaisilla ollut jo itsessään todistusta Paavalista ja hänen työtovereistaan; eikö heidän uskonsa, joka oli Paavalin saarnan välityksellä syntynyt, ollut kaiken kattava suosituskirje?
Maailma kerskaa viisaudestaan ja kyvyistään, mutta eiväthän mitkään todistukset puhetaidosta tai oppineisuudesta tai kyvystä hurmata kuulijat, voi vetää vertoja sille konkreettiselle hedelmälle, mitä palvelustyö Hengessä saa aikaan.
”Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin” (2Kor 3:3).
Jokainen Jumalan oma on kirje Kristuksesta. On siis mieletöntä, jos kirjoitamme suosituskirjeitä, joissa kerskailemme luonnollisista lahjoistamme ja kyvyistämme.
Kuinka ihana ajatus se onkaan, että juuri Jumalan Pyhä Henki on kirjoittanut sydämiimme todistuksen Kristuksesta. Ilman tätä sisällistä todistusta ei kenelläkään ole pätevyyttä toimia Jumalan valtakunnassa.
”Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi” (2Kor 3:4-6).
Ei ainoastaan todistus Kristuksesta ole Pyhän Hengen käsialaa meissä Hänen omissaan. Kaikki, mitä voimme saada aikaan on Hänestä; meillä itsellämme ei ole edes kykyä ajatella oikein ilman Hänen valoaan. Kaikki kykymme, hengelliset tai luontaiset, ovat Jumalalta. Riippumattomina Hänestä emme voi saada mitään aikaan.
Luotamuksemme ei siis saa perustua omiin kykyihimme ja suoritukseemme. Meitä ei ole kutsuttu luottamaan itseemme, vaan Kristuksen kautta Jumalaan. Emme saa itsevarmoina turvata aiempaan menestykseemme ja suorituksiimme, sillä me olemme ailahtelevia ja alistetut jatkuvalle muutokselle. On siis tyhmää ”mitata itseään omalla itsellään ja vertailla itseään omaan itseensä” (2Kor 10:12). Sensijaan meidän tulisi kaikessa luottaa ja riippua Jumalassa, ikiaikojen kalliossa, ”jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” (Jaak 1:17).
Se, että Jumala on joskus käyttänyt minua voimallisesti, ei tarkoita, että Hän käyttäisi tänään. Se, että Jumala on joskus toiminut kauttani tietyllä tavalla, ei ole perusta sille, että tänäänkin olisi niin. Se, että Jumala toimii tietyllä tavalla, ei perustu siihen, mitä me olemme kokeneet joskus, vaan Hänen Sanaansa. Pyhä Henki toimillaan kirkastaa aina Jumalan Sanaa, Kristusta. Terveessä hengellisyydessä emme ikinä saa perustautua itseemme.
Tämän lyhyen katsauksen toisen korinttolaiskirjeen alusta, voisi lopettaa kehotuksella sen lopusta:
”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta” (2Kor 13:5).
Ratkaisevaa ei ole se, mitä oli eilen, vaan se, mitä on tänään.
Uskovan suosituskirje on hänestä leijaileva Kristuksen tuntemisen tuoksu, tai sen puute.
Aamen.