Paavali ja superapostolit
Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan” (2Kor 11:3).
On siis olemassa vaara, että uskovan mieli turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka hänellä on, nimenomaan Kristusta kohtaan.
Tärkeintä on aina se, kuinka suhtaudumme Kristukseen.
Mutta kuinka käärme kavaluudellaan petti Eevan? Mikä sai aikaan Eevassa mielen turmeltumisen, mikä ei kuitenkaan tapahdu silmänräpäyksessä?
Käärmeestä sanotaan, että se ”oli kavalin kaikista kedon eläimistä.” ”Se sanoi vaimolle: ’Onko Jumala todellakin sanonut?’” Onko Jumala todella muka kieltänyt teiltä jotakin noin hyvää ja ihanaa? Käärme marssitti näyttämölle ensin epäilyksen jota pian seurasi tyytymättömyys. Kaikki perustui valheeseen, joka sai Eevan kyseenalaistamaan Jumalan hyvyyden. Käärmeen oppi oli se, että todellinen hyvä perustuu riippumattomuuteen Jumalasta ja Jumalan selkeitä sanoja parempaan ja salaperäisempään tietoon. On kuitenkin kysyttävä, mitä Aadamilta ja Eevalta puuttui paratiisissa? Kaikkihan oli jo heidän; heillä oli täydellinen yhteys Jumalaan, täydelliset olosuhteet.. mitä he muka saattoivat kaivata?
Käärme sanoi Eevalle: ”ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” Eeva suostui kuuntelemaan käärmettä ja näin antautui sen vieteltäväksi. Jos Jumalan sana olisi vahvana asunut Eevan sydämessä ja hän olisi siihen luottanut, olisi tätä tuskin tapahtunut. Nyt Eeva kuitenkin käärmeen johdattelemana huomasi, kuinka ”siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä..” Tässä kohtaa lankeamus oli jo tapahtunut.
Kuinka käärme siis petti Eevan? Se ohjasi Eevan katseen ulkoiseen kauneuteen, ihanuuteen ja näyttävyyteen, ja näin sai Eevan pauloihinsa, niin ettei tämä enää välittänyt totuudesta, jonka Jumala oli asiasta sanonut.
Nyt meidän on kysyttävä, miksi Paavali halusi ohjata korinttolaisia miettimään syntiinlankeemusta kirjeensä kohdassa, jossa hän pyrkii varoittamaan ns. ”isoisista apostoleista” tai, kuten monet englantilaiset käännökset sanovat, ”super apostoleista.”
Tuntuu, kuin Paavali tekisi oudon rinnastuksen. Aivan kuin hän vertaisi hyvän ja pahantiedonpuuta, tai sen hedelmää ”isoisiin apostoleihin” joista hän korinttolaisia varottaa. ”Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on heidän tekojensa mukainen” (2Kor 11:13-15). Uskon, ettemme kykene ikinä yhtymään jakeeseen: ”hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat” (2Kor 2:11), ellemme tunne kertomusta syntiinlankeemuksesta. Hyvän ja pahantiedon puun juurella on nähtävissä kaiken eksymisen perusolemus.
Niin kuin siis oli paratiisissa ja Paavalinkin aikana, niin on myös meidän päivinämme; käärme pyrkii luonnolliseen ihmiseen, sieluun ja lihaan vetoamalla houkuttelemaan meidät pois raittiista uskosta; pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.
Tästä varoitetaan monella tapaa Raamatussa. ”Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla sanoilla” (Kol 2:4). ”Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheille..” (Ef 5:6), ja puhe on aina tyhjänpäiväinen, vaikka se sieluamme kiihottaisikin, muttei johtaisi meitä lähemmäksi Kristusta. Sanat ”kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1) lienevät niin useasti totta elämissämme; niin helposti kaikki muu vie huomiomme pois ristiinnaulitusta Kristuksesta; niin helposti mielemme voisi turmeltua pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.
Ratkaisevaa ei siis ikinä tulisi olla se, millaiseen pakettiin sanoma on kääritty, vaan se, mistä sanomasta on kyse.
Käärmeen strategiana näyttää olevan Jumalan antaman väheksyminen ja halveksuminen ja jonkin paremman tarjoaminen sen rinnalle tai sen päälle. Tällä se pyrkii siihen, että sen tarjoama alkaisi näyttää silmissämme kiehtovammalta ja paremmalta, kuin Jumalan antama.
Kaikki on jo meille uskoville kuitenkin annettu; ja jos olemme Jumalasta syntyneitä, niin silloin olemme myös Hänen lapsiaan—ei 80% vaan 100%. Jos kuuntelemme käärmettä, emme kohta enää tyydykään lapsen asemaan. Haluamme tulla suuriksi. Haluamme olla nouseva armeija, lipunkantajia, Elia sukupolvi jne. Samalla evankeliumi käy joksikin tavalliseksi ja arkipäiväiseksi; se innostaa meitä enää sikäli, kuin se on voiman, suuruuden ja menestyksen mahdollistaja—ristin saarnan tilalle tarvitaan jotakin kiihottavampaa, ehkä ilmestyksiä, luonnolliseen ihmiseen vetoamista ja hienoja kertomuksia.
Joku oli lumonnut korinttolaiset. ”Vanha Paavali” ja hänen sanomansa, vaikka se oli puhdasta evankeliumia, ei enää meinannut kelvata heille. Paavalihan oli tullut korinttolaisten luo ilman puheen tai viisauden loistoa. Hän kertoo, kuinka oli päättänyt olla ”tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan” (1Kor 2:1-5). Sittemmin korinttolaiset alkoivat katsoa ulkoista ja mitata maallisilla mittareilla—he päätyivät etsimään todistetta siitä, puhuuko Kristus edes Paavalin kautta (2Kor 13:3).
Paavali jatkaa: ”Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, mitä me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä te olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte” (2Kor 11:4). Se, että näin oli korinttolaisten keskuudessa, todisti siitä, että heidän mielensä oli jo alkanut turmeltumaan pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.
Miksi korinttolaiset sitten sallivat tämän? Koska väärän sanoman esittäjät olivat käärineet sanomansa niin hienoon pakettiin. Heidän tarjoamansa ravinto tuntui luonnollisesta ihmisestä ristin evankeliumin ruisleipää herkullisemmalta, heidän esiintymisensä oli vanhaa Paavalia ihanampi katsella ja heidän sanomansa sisälsi jotakin kumman suloista ja kiehtovaa ymmärrystä. Mutta kuinka kävikään? Suostuttuaan näiden isoisten apostolien kätten alle, ajautuivat korinttolaiset etäämmäksi Kristuksesta.
Tekstini loppuun haluan vielä lainata muutaman osuvan sanan K.A Pohjakallion 1950-l kirjoittamasta kirjasta Seurakuntaa seulotaan.
”Miten tällaisissa tilaisuuksissa sitten toimitaan?
Niissä ei tungeta totuuden miekkaa omaantuntoon, vaan pyritään kaikin tavoin miellyttämään kuulijoita. Heitä ei satuteta kuolettavasti, niin että he jäisivät Jeesuksen ristin juurelle Elämän Ruhtinaaseen turvaamaan, vaan heidät saarrostetaan taivasti joka puolelta ja houkutellaan edestäpäin herkullisilla syöteillä, ja niin heidät saadaan saaliiksi aivan loukkaantumattomina ja eheinä.
Ja mitä tästä saaliista on sanottava?
Se on ihmisen saamaa saalista, kokoustekniikan ja inhimillisen taidon tuottamaa tulosta. Juuri näinhän kootaan suuria joukkoja puolue-elämänkin piirissä toimittaessa.
Kuulijat voidaan sielullisesti lumota.
Heidät voidaan helpostikin saada ihastumaan.
Tämä koskee sekä kääntymättömiä että uskovaisia. Emme pääse siitä mihinkään, että suuri joukko uskoa tunnustaviakin on valmis yhtymään melkein mihin hyvänsä, mikä tuntuu mieluisalta ja mitä taidolla ja ihmismieltä hivelevällä varmuudella tarjotaan.
Sielullinen hurmioituminen on virkistävää ja tuntuu paljon mukavammalta kuin omantunnon haavojen vieminen Jeesuksen lääkittäviksi.
Mutta ne ihmiset, jotka loukkaantumattomina ja koskemattomin tunnoin kohottavat käsiään ja tekevät kaikkea muutakin, mitä heillä menojen ohjaajan toimesta kulloinkin teetetään, eivät suinkaan siirry kuolemasta elämään, eikä pimeyden vallasta Jumalan Pojan valtakuntaan.
Ja jos tällaiseen näennäiseen tulokseen totutaan ja sitä tarkoittava tekniikka hyväksytään, ollaan ehdottomasti hienon eksytyksen vallassa. Tämä on sitä kultivoitua kristillisyyttä, jota Jumala ei tule koskaan tuntemaan omakseen.”
”Teknisessä herätyskokouksessa esitetään kuulijoille lähinnä jonkinlainen onnen tarjous. Siellä osoitetaan maailma saatanan vallassa olevaksi onnettomuuden piiriksi, suositellaan Jumalaa ja Jeesusta ihmisten auttajina ja kuvataan uskonelämä hyvin onnelliseksi. Tämän jälkeen vedotaan kuulijoiden harkintaan ja luonnollisiin, itsekkäisiin toiveisiin ja kehoitetaan heitä valitsemaan oman etunsa mukainen Jumalan lapsen asema. –Tästä valinnasta tulee monen kohdalla eräänlainen älyn ja tunteen ratkaisu. Sielullisesti vapauttavat, kodikkaat välihöysteet luovat yhteisvirityksellisen tunnelman, mikä helpottaa joukkojättäytymistä.
Kaikki johdetaan, ohjataan ja hoidetaan siten, ettei mitään jää varsinaisesti kokoukseen saapuneen omaksi kannanotoksi. Hänen ei tarvitse kärsiä taistelua ja nähdä vaivaa, kun kokoustekniikka on huomioinut kaikki psykologiset seikat ja liittää hänet miellyttävältä tuntuvan ryhmäliikehtimisen pyörteeseen. Häntä opetetaan käyttämään sitä uskon avainta, jolla paremman elämän ovi avautuu, hänelle tarjotaan suuhun ne sanat, joiden välityksellä hän pääsee Jumalan yhteyteen ja mielisuosioon. Ja kaiken tämän mukaan liittyy sellaista ulkonaista juhlatuntua ja suurten joukkojen hyväksymisen tukea, ettei tarvitse ajatella Jeesuksen sanoja: ’Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi.’”
Haluaisin vielä kysyä, että eikö kaikkea jo ole annettu Kristuksessa Hänen omilleen? Emmekö Häneen uskovina jo ole Hänen lapsiaan? Eikö meillä Jeesuksen veressä ole jo pääsyä kaikkeinpyhimpään, Isän läsnäoloon? Emmeko jo ole hyväksyttyjä ja armahdettuja Jeesuksen sovitustyön perusteella? Tarvitsemmeko jotakin muuta? Eikö meillä jo ole "voitelu Pyhältä" ja tieto, niin että tunnemme totuuden (1Joh 2:20)? Eikö meillä jo ole sanomaa, jonka kautta maailma voi pelastua? Paavalin sanoin: "teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan" (1Kor 3:22-23).
Kun Jeesukselta kysyttiin viimeisistä ajoista, sanoi Hän: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä" (Matt 24:4). Valvokaamme siis, että katseemme pysyisi Kristuksessa, Jumalan Karitsassa, joka ottaa pois syntimme (Joh 1:29)!