Kylväjävertauksesta
Eräänä päivänä, kun Jeesus lähti asunnostaan ja kulki yhden järven rannalle, kokoontui Hänen luoksensa paljon ihmisiä. Kansaa todella kokoontui niin paljon, että Hänen oli siirryttävä veneeseen, jotta voisi paremmin opettaa heitä. ”Ja Hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: ’Katso, kylväjä meni kylvämään. Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne. Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat. Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne. Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon” (Matt 13:1-9).
Avatessaan opetuslapsilleen kertomaansa vertausta Jeesus selitti: ”Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen” (Matt 13:19). Keskeistä tässä on se, että kuulija ei ymmärrä kuulemaansa. Syynä voi olla hengellinen sokeus: ”Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, Hänen, joka on Jumalan kuva” (2Kor 4:3-4). Jumala on ainoa, joka voi poistaa tämän hengellisen sokeuden peitteen kuulijan mielen yltä; vain Jumala voi avata ihmissydämen ymmärryksen portit hengellisille totuuksille. Kaikki siis riippuu Jumalasta, mutta evankeliumin julistajan tehtävänä on Filippuksen tavoin kysyä: ”Ymmärrätkö myös, mitä luet” (Apt 8:30)? On siis ensiarvoisen tärkeää, että kuulijan ymmärrys ei jäisi hedelmättömäksi totuuksista, joita julistetaan, sillä ymmärtämättömyyden asfaltilla ei uskon siemen pääse itämään. Se, joka pysyy ymmärtämättömyydessään, on kuin sokea mies, joka kävelee kadulla kallisarvoisen helmen ohitse pysähtymättä sitä poimimaan, tai kuin mies, joka näkee tuon Jumalan valtakunnan helmen, mutta ylenkatsoo sen ja pitää sitä halpana, koska se ei kelpaa tämän maailman rahanvaihtajien pöydille. Onhan niin, että tämä maailma halveksuu taivaan aarteita; ”me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus” (1Kor 1:23). Sitä todellista viisautta, joka on Kristuksessa ei maailma tunne.
Se, ”mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois” (Matt 13:20-21). John Bunyanin kirjassa Kristityn vaellus kuvataan henkilöä nimeltä Altis. Tämä lyöttäytyy kristityn mukaan taipaleen alussa ja innostuu valtavasti kuullessaan siunauksista ja kaikesta siitä, mikä heitä matkan päässä odottaa. Alttiin askel on kevyttä ja huoletonta, kun kristitty taas kantaa harteillaan syntitaakkaa. Tässä vaiheessa kestomusta kristitty ei ole vielä käynyt portista sisään kaidalle tielle. Hän on vasta pakenemassa turmion kaupungista ja etsii tuota ovea, jonka sijainnista Evankelista niminen henkilö on hänelle kertonut. Kun näitä ystävyksiä kohtaa ensimmäinen vastoinkäyminen, ”epäilyksen suo,” kääntyy Altis takaisin Turmion kaupunkiin ja kristitty saa jatkaa matkaansa eteenpäin yksin. Alttiin sydämen pelto oli hyvin kivinen; hän rakasti helppoa elämää ja nautintoja. Hän oli kyllä valmis ottamaan vastaan siunauksia, mutta vain jos ne eivät tulisi maksamaan hänelle mitään. Alttiin sydämessä ei ollut tilaa uskon siemenelle kasvaa. Hänelle sopisi ohjeeksi Elifaan sanat: ”Jos Kaikkivaltias tulee sinun kulta-aarteeksesi, sinun hopeaharkoiksesi, silloin on ilosi olevat Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen” (Job 22:25-26). Alttiin ongelmana oli juuri se, ettei Jumala yksin ollut hänen aarteensa—eikä hän siksi olisi kestänyt kaidalla tiellä kulkemista. Jeesuksesta kerrotaan, että Hän edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, sekä halveksui kaikkea häpeää, jota sai ihmisiltä osakseen—Hän ei välittänyt siitä (Hepr 13:2). Heprealaiskirjeestä luemme: ”Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin (kuten Altis teki); mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden ei Jumala heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä Hän on valmistanut heille kaupungin” (Hepr 11:13-16). Jeesuksen terävät sanat toisaalla osuvat suoraan Alttiin sydämeen: ”Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen” (Luuk 17:33). Kallioperälle kylvetty siemen jäi maan pintakerrokseen—sillä maata ei ollut enempää—ja niinpä siinä oleva uskon siemen tosin iti nopeasti ja näimme huomattavan kasvupyrähdyksen alussa. Näkemämme kasvu ei vain ollut todellista hengellistä kasvua. Ensimmäisessä koetuksessa tuo pinnallinen usko kuihtui. Opimme tästä, että pelkkä siunausten ja helpon elämän tavoittelu estää juurtumisen.
”Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi” (Matt 13:22). Jotta sydämen peltomaa voisi olla hyvä, on siitä ensin kitkettävä juurineen kaikki rikkaruohot ja sitten vielä estettävä uusien kasvu alktiivisella sydämen varjelulla, mikä ei toki tarkoita omaan voimaansa nojautumista vaan Kristuksessa pysymistä. ”Yli kaiken varjeltavan varjele sydämesi sillä sieltä elämä lähtee.” Tämä tarkoittaa, että ”jokainen istutus, jota Minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois” (Matt 15:13). Johannes taas kirjoitti: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti” (1Joh 2:15-17). ”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Sentähden Minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa (Matt 6:24-27)? Sydämessä, joka on kiinni rikkauksien haalimisessa, tai joka huolehtii maallisista liikaa, ei voi kasvaa luottamus Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa.
Kallioperälle kylvetystä siemenestä sanottiin, että se ”nousi kohta(pian) oraalle.” Hyvään maahan pudonneesta ei tällaista mainita. Oletettavasti syynä on ainakin se, että kallion päällä oleva ohut maakerros—sillä sitä on vähän—lämpenee auringon vaikutuksesta nopeammin. Jos kylvö oli vielä sattunut tapahtumaan sateisena aikana, ei ihme, että siemen kallioperässä iti nopeasti. Siemen, joka siinä iti, oli kuitenkin vain pinnallisen uskon siemen. Hyvään maahan kylvetyn siemenen laita oli toisin. Se kasvoi tosin hitaammin, mutta maan alla, katseilta piilossa se kasvatti itsellensä juuret—sellaiset juuret, että ”helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä” (Jer 17:8). Tyhmä siis se, joka haluaa vain tuottaa hedelmiä, muttei ollenkaan pysähdy juurtuakseen. Meidän kannattaa ottaa varteen seuraavasta varoituksesta: ”Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi” (Saarn 7:17). Ulkoista ilmenemistä tärkeämpi on sisin; älä yritä omalla voimallasi tehdä itsestäsi pyhempää kuin olet—anna Jumalan ensin käsitellä rauhassa sisimpäsi. Jumala tulee kyllä herkistämään omaatuntoasi ja asettamaan sormensa niiden asioiden päälle, joista Hän haluaa sinun luopuvan. Älä siis kohdista sairaalloisia vaatimuksia ulkokuoreesi. Älä myöskään kamppaile saadaksesi osaksesi arvostusta ihmisiltä, äläkä yritä näyttää viisaalta ihmisten silmissä tai viisaammalta, kuin mitä olet, sillä se on ylpeyttä. ”Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä” (Matt 13:23). Jos sydämesi pelto siis on ollut kesannolla, anna Jumalan kyntää se; Hän voi kääntää kaiken siunaukseksi ja tehdä maan hedelmälliseksi! Jos sydämesi pelto taas on täynnä kiviä, anna Herran särkeä ne ja rouhentaa ne tomuksi; Hänen käsissään maasi voi tuottaa vielä ihanan sadon josta sulotuoksu kohoaa Herran kasvojen eteen! Muista: mikä kyynelin kylvetään, se riemuiten niitetään!