Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Vuorisaarnasta kummunneita ajatuksia rukouksesta

Rukous, Baalin profeetat, Elia, Hurmos, Ulkokultaisuus, Vuorisaarna

”Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti Minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan..” (Matt 6:5,7,8).

Meitä varoitetaan: 1.Ettemme olisi ulkokultaisten tai pakanoiden kaltaisia, ja tällä tarkoitetaan sisintämme. 2.Ettemme olisi teoiltamme ulkokultaisten tai pakanoiden kaltaisia.

Millainen on ulkokullattu henkilö? Sellainen, kenelle jumalisuus on vain keino voiton saamiseksi. Hänelle voitto on sitä, kun ihmiset katselevat häntä, ylistävät hänen vanhurskauttansa (joka on pelkkää teatteria), ja kun ihmiset näkevät hänet muita parempana ja muita hengellisempänä. Ulkokullatun ihmisen elämän valtaistuimella istuu hän itse. Hänen teoissaan ja toimissaan on päämääränä hänen oman nimensä kirkastuminen. Ulkokultainen ihminen piittaa jumalisista asioista vain sinänsä, kuin ne edistävät hänen omia tarkoitusperiään. Tällaisen ihmisen hengellisyys on suurta kulissia ja teatteria—Hänen sydämensä ei ole kiintynyt Jumalaan vaan häneen itseensä.

Millainen on pakana rukoillessaan? Hän on kuin baalin profeetta, joka huutaa täyttä kurkkua jumalaansa, hyppii rakentamansa alttarin ääressä, vieläpä viileskelee itseään ja joutuu hurmoksiin. ”Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa” (1Kun 18:29). Tällaisen pakanan rukous on vain tyhjien sanojen hokemista ja ilman pieksämistä—he ”luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa vuoksi kuullaan” (Matt 6:7). Pakana siis uskoo saavuttavansa rukouksessa läpimurron sillä, että hän itse pinnistää voimansa äärimmilleen ja mantraamisen kaltaisen messuamisen, vouhottamisen, sekä itsensä viiltelyn kautta saavuttaa hurmostilan—silloin baal varmasti vastaa! Näin rukoileva ei kuitenkaan saa vastausta, sillä 1. hän ei kohdista rukouksiaan ainoalle tosi Jumalalle, vaan mielikuvituksensa tuotokselle tai kivipaadelle. 2.Koska luotetaan uskonnollisten rituaalien voimaan (sielu voidaan saattaa tietyin metodein, luonnollisin keinoin kiihoituksen tilaan ja saattaa tätä kautta jopa hurmoksen kaltaiseen tilaan—tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä aidon hengellisen kokemuksen kanssa, vaikka toki aitoonkin kokemukseen liittyy tunteita).

”Vaan kun sinä rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee (sydämesi), maksaa sinulle” (Matt 6:6). Saarnaaja kehottaa meitä olemaan koko sydämestämme mukana siinä, kun lähestymme Jumalaa (Saarn 5:1). Meidän tulisi olla kuin Jaakob, joka aikoessaan mennä Beeteliin (Jumalan huone) rakentaakseen sinne alttarin Herralle (rukoillaksensa ja palvoaksensa Jumalaa), ”sanoi perheellensä ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan: ’Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne, puhdistautukaa ja muuttakaa vaatteenne’”(1Moos 35:2). Niin kuin ylimmäinen pappi astui kaikkein pyhimpään puhdistautuneen ja pyhittäytyneenä, kunnioituksessa ja hartaudessa, niin tulisi meidänkin ”varoa jalkamme, kun menemme Jumalan huoneeseen” (Saarn 5:1). Jumalaa on parempi lähestyä hiljaisuudessa, Hänen pyhyytensä sekä oman aseman tiedostaen, kuin suurella metelillä ja ymmärtämättömyydellä. Tämä ei tarkoita sitä, että Jumala olisi etäinen tai kylmä, tai vain pelkkiä muotomenoja haluava—Hän nimenomaan haluaa että olisimme varmasti sydämistämme mukana siinä, mitä teemme—ettemme olisi kuin ympäriinsä säntäilevät päättömät kanat. Ilman tätä ohjetta voimme kyllä kokea hurmosta, mutta aitoon hengen vapauteen voi johtaa vain se, että lähtökohtana on oman sydämen avaaminen Jumalalle kaikessa nöyryydessä, ilman teeskentelyä, niin, että Herran armosta sisimpämme asiat saavat käydä Hänen mielensä mukaiseen järjestykseen.

Karmel vuorella baalin profeetat eivät hurmoksestaan huolimatta saaneet vastausta. Elia kuitenkin sai vastauksen rukoukseensa. ”Niin Elia sanoi kaikelle kansalle: ’Astukaa minun luokseni’. Ja kaikki kansa astui hänen luoksensa. Niin hän korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. Ja Elia otti kaksitoista kiveä, yhtä monta kuin oli Jaakobin poikien sukukuntia, hänen, jolle oli tullut tämä Herran sana: ’Israel on oleva sinun nimesi’. Ja hän rakensi kivistä alttarin Herran nimeen ja teki alttarin ympärille ojan, johon olisi mahtunut kaksi seamittaa jyviä. Sitten hän latoi puut, paloitteli mullikan ja pani kappaleet puiden päälle. Ja hän sanoi: ’Täyttäkää neljä ruukkua vedellä ja vuodattakaa se polttouhrin ja puiden päälle’. Ja hän sanoi: ’Tehkää se toinen kerta’. Ja he tekivät sen toisen kerran. Vielä hän sanoi: ’Tehkää se kolmas kerta’. Ja he tekivät niin kolmannen kerran. Niin vesi juoksi ympäri alttarin; ojankin hän täytti vedellä. Ja kun oli tullut hetki, jolloin ruokauhri uhrataan, astui profeetta Elia esille ja sanoi: ’Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että Sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen Sinun palvelijasi ja että minä olen Sinun käskystäsi tehnyt kaiken tämän. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään, että Sinä, Herra, olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin” (1Kun 18:30-37).

Elia: 1.Korjasi Herran alttarin, joka oli ollut hajotettuna; hän valmistautui rukoilemaan Jumalaa tavalla, joka on Jumalalle otollinen. Näin on meidänkin rukouksiemme laita. Ei riitä, että lausumme sanamme oikein ja tuomme oikean tunteen mukaan rukoukseemme. Tärkeää on se, missä asennossa sydämemme on suhteessa Jumalaan. Onko elämämme Herran mielenmukaisessa järjestyksessä? Onko Herran alttari pystytettynä vai hajalla sisimmissämme? 2.Rukoili oikealla hetkellä, ja niin meidänkin tulee elämissämme ottaa hetkestä vaarin, ja opetella hyödyntämään tyhjiä hetkiä elämissämme. Jeesuksen esimerkin mukaan meidän on hyvä oppia toisinaan viettämään aikaa hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä rukoillen ja mietiskellen. 3.Vetosi rukouksellaan Jumalan luonteeseen osoittaen näin tehdessään hengellistä ymmärrystä sekä Jumalan tuntemista. Elia rukoili vedoten Jumalan maineeseen, sillä Jumala on kiinnostunut omasta maineestaan ja kunniastaan ihmisten keskuudessa. Hän haluaa kääntää Hänestä luopuneet takaisin ja voittaa omakseen ne, jotka eivät Häntä vielä tunne. Hän haluaa puhdistaa nimensä kaikista syytöksistä ja valheista—Hän haluaa, että ihmisillä olisi oikea kuva ja käsitys Hänestä. Raamattu on täynnä esimerkkejä rukouksista, joissa Jumalan miehet ja naiset vetoavat etenkin Jumalan kunniaan, mutta myös Jumalan luonteeseen. Tiedämme sen, ettei Jumala kunniaansa jaa!

Kun rukoilemme Jumalaa, uskokaamme Häneen, sillä ”ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät” (Hebr 11:6). Kun lähestymme Taivaallista Isäämme, muistakaamme se, että ”Hän joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi Hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka Hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin Hänen kanssansa” (Room 8:32). Jos Jumala kerran uhrasi Poikansa edestämme, jotta me voisimme uudestisyntyä Hänen lapsikseen, niin eikö Hän nyt pitäisi huolta meistä? Eikö Hän nyt antaisi meille sitä, mitä me todella tarvitsemme? Tämän ymmärtäminen on iso suoja masennusta vastaan—jos Hän on sallinut vaikeuksia elämääni, on Hän tehnyt sen hyvällä tarkoituksella, vaikken sitä nyt käsittäisikään. Hänen päämääränsä ovat hyvät! Roomalaiskirjeen lupaus on yhä voimassa! Hiuskarvakaan ei päästämme putoa Hänen sitä sallimatta! ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennekuin Häneltä anottekaan” (Matt 6:8). Rukoustemme pääasiallinen sisältö ei siis saisi koostua siitä, mitä pakanat tavoittelevat, eli omista tarpeistamme, olivatpa ne sitten ruumiin tai sielun tarpeita. Meitä on kehotettu etsimään ensin taivasten valtakuntaa. Tämä ohje pätee myös rukoukseen! Mutta vielä taivasten valtakunnan etsimistäkin tärkeämpää on rukouksessa palvoa Jumalaa, meidän Taivaallista Isäämme. Muistakaamme, että aina lähestyessämme Herraa, saamme olla rehellisiä heikkoutemme kanssa; saamme huudahtaa: "Herra minä uskon, auta minun epäuskoani."

”Kun rukoilette sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon Sinun nimesi; tulkoon Sinun valtakuntasi; (tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa)..” (Luuk 11:2).

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).