Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Toivosta nouseva lannistumattomuus ja rohkeus

2. Korinttilaiskirje · Evankeliointi, Hengen virka, Kristuksen kirkkaus, Toivo, Vanhurskauden virka

"Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu" (2Kor 4:1). Ymmärtäisin, että "tällä viralla" Paavali viittaa edellisessä luvussa mainitsemaansa "vanhurskauden virkaan" ja "hengen virkaan" , jotka ovat yksi ja sama asia.

Toisen korinttolaiskirjeen kolmannen luvun perusteella jo voi päätellä sen, että Paavali näki itsensä täydellisesti Jumalasta riippuvaisena. Hän kirjoitti, ettei "meillä itsellämme ole kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita.." (2Kor 3:5-6).

Paavalilla jos kenellä olisi ollut mahdollisuus kerskata luonnollisista kyvyistään ja maallisista ansioistaan! Hän kuitenkin nöyränä kirjoittaa kaiken olevan hänen kohdallaan Jumalan armoa sanoessaan, että: "se kyky mikä meillä on, on Jumalasta". Uskon, että pohjavireenä tässä on ajatus siitä, että Jumala kannattelee omiaan; Hän on se, joka loisti sydämiimme, Hän antoi meille hengellisen näkökyvyn ja Hänessä me olemme kykenevät olemaan uuden liiton palvelijoita. Hän siis ylläpitää elämää meissä, jotka olemme tomusta muovatut ja täysin riippuvaiset Hänestä.

Kun asia siis on näin, ja minä Jumalan palvelija Uudessa liitossa, ei minun tarvitse lannistua kohtasinpa mitä olosuhteita tai sisällisiä vaikeuksia tahansa! Jumala kyllä ylläpitää kykeneväisyyttäni palvella Häntä, kun riipun Hänessä kiinni. Henki on tehnyt minut eläväksi ja saan Hengessä palvella Jumalaa vapaana, sillä "missä Herran Henki on, siinä on vapaus" (2Kor 3:17). Vieläpä iloni, toivoni ja onneni on siinä, että saan katsella ja ihastella Herrani kirkkautta ja muuttua Hänen kaltaisuuteensa "niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki" (2Kor 3:18).

Jos siis edellämainittu on totta elämässäni, niin miksi lannistuisin? Enkö ennemmin sanoisi itselleni psalmistin sanoin "Miksi murehdit minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää Häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani (Ps. 42:12).

"Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa.." (2Kor 3:12,13). Kuinka tämä tulisi käsittää? Paavali vielä tarkentaa Mooseksen peittäneen kasvonsa siksi "etteivät israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista" (2Kor 3:13). Uskon, että voimme ymmärtää tästä ainakin sen, että jos Jumalan valo loistaa sisimmissämme ja me saamme katsella Hänen kirkkauttaan Kristuksen kasvoissa, niin me emme saa laittaa lamppuamme vakan alle piiloon, sillä "ei lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä.. (Matt 5:15,16). Jos Jumala siis on sytyttänyt valon sisimmässämme, älkäämme panko peitettä kasvoillemme ja estäkö tuota valoa loistamasta! 

Uskon, että sanoilla "emmekä tee niinkuin Mooses"  on kuitenkin vielä syvempi merkitys. Luemme, että "kun Aaron ja kaikki Israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen ihon säteilevän, pelkäsivät he lähestyä häntä. Ja kun Mooses oli lakannut puhumasta heidän kanssaan pani hän peitteen kasvoillensa. Mutta niin usein kuin Mooses meni Herran eteen puhuttelemaan Häntä, poisti hän peitteen siksi, kunnes tuli ulos. Ja tultuaan ulos hän puhui israelilaisille,  mitä hänen oli käsketty puhua.  Ja israelilaiset näkivät joka kerta Mooseksen kasvojen ihon säteilevän; ja Mooses veti peitteen kasvoillensa, siksi kunnes hän jälleen meni puhuttelemaan Häntä" (2Moos 34:30,33-35).

Jotta voisimme paremmin käsittää tätä, on meidän hyvä tarkastella luvussamme esiintyvää vastakkainasettelua. Paavali puhuu "kuoleman virasta" ja "kadotustuomion virasta"  joiden kirkkaus on katoavaista. Näitä hän sitten vertaa "Hengen virkaan" ja "vanhurskauden virkaan" joiden kirkkaus on pysyväistä. Kuoleman ja kadotustuomion virka kaiverrettiin kivitauluihin, Hengen ja vanhurskauden virka taas sydämen lihatauluihin. Ensimmäistä edustaa Mooses, jolle laki annettiin, ja jälkimmäistä Kristus, joka täytti kaiken lain ja lunasti sen alaisuudesta, kirouksesta, omansa. Mooseksen kirkkaus tässä valossa on katoavaista , sillä sittenkuin maa ja taivas ovat kadonneet, suuri viimeinen tuomio pidetty ja väärät ovat joutuneet helvettiin, saavat vanhurskaat iloita ikuisesti Isän kasvojen valosta Kristuksessa taivaassa ikuisessa autuudessansa ja levossansa! Tällöin ei kukaan enää muista kadotustuomiota ja kaikki tuomio on jo pidetty ja Jumalan nimi toki senkin kautta kirkastettu! "Mutta jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljon runsaammissa määrin kirkkautta" (2Kor 3:9).

"Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista.." (2Kor 3:7). Jos jo Mooseksen kasvojen katoavainen kirkaus oli sietämätön katsella luonnollisella silmällä, niin kuinka paljon sietämättömämpää sille olisikaan katsoa Jumalaa ja Hänen ääretöntä kirkkauttaan! Nyt me kuitenkin Hengen elävöittäminä (j.6) saamme katsella Herran kirkkautta; emme tosin silmästä silmään Hänen kasvojansa, vaan "kuin kuvastimesta" ja tuo kuvastin on Jeesus Kristus, "Hänen kirkkautensa säteily ja olemuksensa kuva" (Hebr 1:3). Nyt me siis näemme "kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan" (1Kor 13:12).

Nyt meitä siis kehoitetaan, ettemme tekisi kuin Mooses, joka katseli Herran kirkkautta, mutta pani sitten peitteen kasvoillensa, etteivät israelilaiset näkisi niiden loistetta. Entä mistä saamme rohkeutta tähän? "Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat" (2Kor 3:12). Voimme olla rohkeita kiinnittämällä katseemme Kristukseen, sillä "Kristus teissä, on, kirkkauden toivo" (Kol 1:27). Lisäksi toivomme on siinä, että kerran saamme ylösnousemus ruumiissa käyskennellä Jumalan täydessä läsnäolossa ja Hänen niin vahvistamina, että kykenemme katsomaan Häntä kasvoista kasvoihin! Jakeesta 12 löytyy vielä asiaa hyvin kuvastava viittaus, jossa Paavali pyytää esirukousta: Rukoilkaa "minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta" (Ef 6:19).

Siispä toteamme, että "sentähden, kun meillä on tämä virka (Hengen ja vanhurskauden virka) sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan Sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä" (2Kor 4:1-2). Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).