Evankeliumista
Jeesus otti meidän syntimme päällensä, kannettavakseen. Hän oli synnitön, mutta pahat tekomme sälytettiin Hänen päälleen. Syntimme tulivat varmasti myös Hänen tunnolleen. Entä mitä sanotaan meistä, Häneen uskovista? "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä" (1Joh 1:8). Jos siis sanomme, ettei paha riipu lihassamme kiinni; ettei aatamilta perimässämme luonnossa asu syntiä, niin me eksytämme itsemme. Jeesus on vastakohta tälle. Hän oli synnitön vaikka tulikin lihaksi syntiinlangenneeseen luomakuntaan. Sitten sanotaan: "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (1Joh 1:9). Uskovina me voimme, ja meidän tulee, elää niin, ettei meillä ole syntiä tunnollamme. Emme saa paaduttaa sisällistä ääntä, jos se osoittaa meidän tehneen syntiä! Meidän tulee olla herkkiä tunnustamaan ja vaeltamaan valkeudessa! Tuntomme voi siis olla vapaa, sillä Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä kun me tunnustamme!
Tunnustamisesta puheenollen.. Mikä on kovin synnintunto, mitä olemme kokeneet? Se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Jeesus koki. Me uskovat olemme synnintuntomme poltteessa löytäneet tiemme ristin juurelle ja löytäneet armon. Olemme saaneet lohdutuksen. Mitään armoa tai lohdutusta ei kuitenkaan osoitettu Jeesukselle, joka tuolla ristillä riippui Jumalan vihan alaisena, hyljättynä. Meidän synnintuntomme on vajavaista. Omatuntomme ei ole täysin kirkas. Toisin oli Jeesuksen, synnittömän uhrikaritsan laita. Mitä tuskia Hän mahtoikaan kokea, kun syntimme asetettiin Hänen päälleen. Miltä Hänestä mahtoikaan tuntua, kun koko ihmiskunnan synnit asetettiin Hänen ylleen, Hänen tunnolleen. Mikä kontrasti taivaan ylevän puhtauden ja maan alhaisen saastaisuuden välillä! Jeesus totisesti alensi itsensä! Uskon, että vielä synnintuntoakin suurempi kauhu kohtasi Häntä, kun Jumala käänsi kasvonsa pois Hänestä. Kun Poika riippui ristillä, hylkäsi Isä Hänet. Pienintäkään armon sädettä ei loistanut Jeesukselle tuona hetkenä. Päinvastoin! Luemme pimeydestä, joka peitti kaiken maan.
Kun saavumme ristille, näemme siinä Jeesuksen kärsimässä meidän edestämme. Jeesukselle maksettiin palkka meidän ansioistamme. Rangaistuksemme oli Hänen päällänsä, jotta meillä voisi olla rauha, Hänen rauhansa. Rangaistuksemme oli Hänen päällänsä, jotta me voisimme tulla osallisiksi oikeudenmukaisen Jumalan pyhästä rakkaudesta. Jeesus, joka oli synnitön, ei löytänyt armoa, jotta me syntiset voisimme sen löytää. Hän seisoi lain edessä sillä paikalla, jolla meidän olisi lain mukaan kuulunut seistä. Kun Hän on Pelastajamme ja Herramme, emme me löydä pisaraakaan vihaa nostaessamme katseemme kohti taivasta, vaan pelkästään rakkautta. Uskossa Jeesuksen täydelliseen sovitustyöhön löydämme sen Jumalan suosiollisuuden, mistä Jeesus läpi ikuisuuden Jumalan Poikana nautti ennen lihaksi tulemistaan, ja josta Hän nyt, ylösnousseena, läpi taivaiden kulkeneena Uuden liiton välimiehenä nauttii.
Uskossa Jeesukseen saamme seistä syytömäksijulistettuina, asemaltamme pyhinä, Pyhän ja Vanhurskaan Jumalan edessä, vaikka edelleen taistelemmekin alempaa luontoamme vastaan. Vaikka elämämme vanhurskautus onkin vielä kesken, olemme jo nyt vanhurskaiksi julistettuja, sillä Jumala on lukenut meidän tilillemme Hänen Poikansa täydellisen vanhurskauden. Vanhurskauteemme pätee siis toteamus: "jo nyt, mutta ei vielä."
Kaikki toivomme perustuu siihen, että Jeesus risillä ei löytänyt toivoa. Hän joi pohjaan asti sen tuomion maljan, jonka olisi tullut meidän päällemme kaatua, ja niin, nyt me saamme juoda iankaikkisen autuuden maljasta. Saamme olla osalliset iankaikkisesta elämästä kätkettyinä Hänen vanhurskauteensa. Jeesus Kristus on ylösnousemus ja elämä!