Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Ihminen, Jumalan kuvaksi luotu

Elämän päämäärä, Elämän vanhurskautus, Hengen hedelmä, Itsensä korottaminen, Jeesuksen kaltaisuus, Jumalan kuva, Pyhitys, Saatana, Syntiinlankeemus, Ylpeys

”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät” (1Moos 1:27). ”Kun Jumala loi ihmisen, teki Hän hänet Jumalan kaltaiseksi” (1Moos 5:1). ”Ja kuitenkin Sinä teit hänestä (ihmisestä) lähes jumal’olennon, Sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella” (Ps 8:6). Kun käymme pohtimaan, mitä se tarkoittaa, että olemme Jumalan kuvaksi luotuja, lähes jumal’olentoja, on meidän hyödyllistä ensin hieman tutkia saatanan lakeemusta ja syntiä—välttääksemme mahdollisen kompastumisen.

Saatanasta sanotaan: ”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ’Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi’. Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan” (Jes 14:12-15). Saatanan synti oli ylpeys ja itsensä korottaminen. Hän halusi tulla Jumalaksi, ”tehdä itsensä Korkeimman vertaiseksi”. Paavali puhuu kirjeessään tessalonikalaisille antikristuksesta ja samalla myös varoittaa heitä: ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala..” tämä antikristuksen henki, ”laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa” (2Tess 2:3,4,7). Tiedämme siis, mistä lähteestä kumpuaa halu korottaa itseään! Tiedämme, että ”joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään” (Matt 23:12). Alentakaamme siis itsemme ristin juurelle! Tiedämme myös, että antikristuksen henki vaikuttaa juuri tässä ajassa ja yrittää mitätöidä Jeesusta ja ristiä sekä korottaa itseä. Saatanan juonet eivät kuitenkaan ole meille tuntemattomat (2Kor 1:11) –mikäli tunnemme Sanan.

Ajan alkuhämärissä saatana enkeleineen siis syöstiin alas taivaasta. Hän epäonnistui yrityksessään, muttei ole luovuttanut. Tänäkin päivänä hän etsii, kuin kiljuva jalopeura ”kenen voisi niellä”. Kaiken Jumalan luoman, hyvän ja kauniin, hän haluaa turmella ja tuhota. Jo paratiisissa näemme saatanan hyökänneen viekkaasti ihmisen kimppuun, saaden tämän lankeamaan samaan syntiin, mihin hän itsekin oli langennut eli ylpeyteen ja itsensä korottamiseen. ”Käärme sanoi vaimolle: ’Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan’” (1Moos 3:5). Sinänsä ei ole hämmästyttävää, että miltei kaikissa itämaisissa-, ja alkukantaisissa uskonnoissa, sekä new age liikkeessä ihminen pyrkii juuri ymmärtämään sisäisen jumalansa ja löytämään piilevät voimansa ja kykynsä—löytämään oman sisäisen potentiaalinsa kuten jotkut menestysteologitkin opettavat. Toisinaan sitä kutsutaan valaistumiseksi, toisinaan korkeammaksi voitelun tasoksi. Opin alkulähde on kuitenkin sama; käärme. Käärme houkuttelee ihmisen itse astumaan elämänsä valtaistuimelle, julistamaan: ’tapahtukoon minun tahtoni, tulkoon minun valtakuntani ja toteutukoot omat unelmani”. On hyvin kieroutunutta kuvitella, että tällätavalla, jollakin, mikä minusta löytyy, voisimme päästä takaisin paratiisiin—sillä juuri halu olla kuten Jumala johti lankeemukseen! Varokaamme tätä ansaa!

Jumala siis alussa sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme..” (1Moos 1:26), mutta ei ihminen kuitenkaan ole Jumala, eikä Jumalan vertainen. Kun katsomme peiliin, emme näe Jumalaa emmekä jumalaa. Kun Jumala katsoo peiliin, ei hän näe meitä itsessään. Hän on Luoja, me vain luotuja. Totisesti ”kuinka korkea onkaan Sinun nimesi Herra”, mutta ”mikä on ihminen, että Sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen” (Ps 8:2,5)? Toisaalla Psalmeissa Jumala nuhtelee kansaansa: ”Luuletko, että Minä olen sinun kaltaisesti” tai englanniksi ”you thought I was once entirely like you” (Ps 50:21). ”Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä Minä olen Jumala, eikä toista ole, Minä olen Jumala, eikä ole Minun vertaistani” (Jes 46:9). ”Sillä Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole Minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat Minun tieni korkeammat teidän teitänne, ja Minun ajatukseni teidän ajatuksianne” (Jes 55:8,9). Voi kuinka ihmisen ylpeyttä vastaan onkaan loukattu näissä Raamatunjakeissa! Luojan ja luodun välillä vallitsee kuitenkin ääretön ero! Jumala on ”Pyhä, Pyhä, Pyhä” eikä ole Hänen vertaistaan tai kaltaistaan!

Ihminen siis alussa luotiin Jumalan kuvaksi, Hänen kaltaisekseen, mutta siltikään ei ole ketään Jumalan kaltaista? Miten nämä kaksi sopivat yhteen? Jos emme sitä heti näe, älkäämme kuitenkaan sanoko, että Raamattu olisi ristiriidassa itsensä kanssa—sitä se ei koskaan ole. Vain meissä voi olla vikaa.. Itse uskon, että asia tulee ymmärtää seuraavasti: ihminen luotiin kuvastamaan Jumalaa, eli heijastamaan jotakin Hänen luonteestaan. Mistä sitten voimme tietää, mitä meidän tulisi Hänestä heijastaa? Vastaus on tietenkin Jeesus Kristus, Jumalan lihaksitullut Poika, meidän Herramme ja Kuninkaamme! Jeesuksesta sanotaan, että Hän on ”näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa” (Kol 1:15). Jeesus on sekä lihaan tullut Jumala, että täydellinen ihminen, ja ihmisyytensä puolesta sitä, mitä tarkoittaa olla Jumalan kuva (2Kor 4:4). Kun siis katselemme Jeesusta, tiedämme millaisiksi meidät tarkoitettiin. Jeesus sanoo: ”Ottakaa Minun ikeeni päällenne ja oppikaa Minusta, sillä Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne” (Matt 11:29). ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa (vaihtoehtoisesti:uskollisuutensa, hyväntahtoisuutensa)(Snl 19:22).

Se, että meidät luotiin Jumalan kuviksi tarkoittaa siis sitä, että meidän tulee kasvaa Jeesuksen kaltaisuuteen (joka ei tarkoita suuria tekoja, ns.uskon sanojen käyttöä tai ulkonaisia voiman ilmenemiä vaan sisäisen elämän pyhittymistä ja sitä, että Hän meissä kasvaa ja me vähenemme). Ajatuksemme tästä aihealueesta eivät kuitenkaan voi olla oikeat, ellemme ymmärrä erästä ongelmaa, nimittäin syntiinlankeemusta. ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room 3:23). Niinpä meille kerrotaan, että ”kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa” (1Moos 5:3). Niinpä siis kuolema tuli yhden ihmisen kautta jokaisen osaksi ja kaikki kuolevat Aadamissa (1Kor 15:21,22). Ihminen siis luotiin Jumalan kuvaksi, mutta hän lankesi ja tuon lankeemuksen seurauksena olemme saastuneet ja meissä on Aadamin kuva—olemmehan hänen jälkeläisiään. ”Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla Hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa—armosta te olette pelastetut” (Ef 2:4,5). Nyt siis, jos olemme uudestisyntyneitä kristittyjä, on Jumalan tahto kohdallamme pyhitys, eli elämän ja vaelluksen vanhurskautus (1Tess 4:3), mikä tarkoittaa Kristuksen kaltaiseksi muuttumista. Koko olemuksemme siis tulisi olla todistus Jumalan ihmeellisestä elämästä—jos Hän kerran asuu sisimmissämme. Tutkikaamme siis itseämme, kypsyykö meissä Hengen hedelmä: ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal 5:22). Toteamme siis, ettei tarkoituksemme todeksi eläminen ole mitään superuskovaisuutta—elämää, joka ilmentää Jumalan raakaa voimaa, kuten eräs on kerran sanonut. Meidän ei tule tavoitella, että elämäämme leimaisi jokin voima tai voitelu. Ei! Herramme sanoin hengellisen kasvumme merkkinä tulisi olla hengellinen köyhyys, murheellisuus, hiljaisuus, vanhurskauden nälkä ja jano, laupeus, puhdassydämisyys, rauhanteot ja myös se, että meitä vanhurskauden tähden vainotaan ja solvataan (Matt 5:3-11). Vastaus ongelmiimme ei siis ikinä ole se, että löytäisimme oman potentiaalimme, sisäisen voiman tai kyvyn. Vastaus on aina Jumalalle antautuminen, jota leimaa Isä meidän rukous: ”Pyhitetty olkoon Sinun nimesi, tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi maan päällä, niin kuin taivaissa”. Ongelmamme alkavat hiljalleen ratketa, kun annamme itsemme Taivaallisen Savenvalajan työpöydälle ja sanomme: ’olen vain astia, tapahtukoon Sinun tahtosi kaikessa; elämäni jokaisella osa-alueella’. Ja niin Hän alkaa muovata meistä Kristuksen kaltaisia! Painopisteen ei ikinä tule olla siinä, onko meillä joitain tekoja, vaan siinä, olemmeko Kristuksen kaltaisia sisimmältämme! Rukouksemme ei tulisi olla: ’käytä minua’, vaan: ’tee minusta käyttökelpoinen astia kirkastamaan Sinun nimeäsi koko elämälläni’. Aamen..

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).