Jumalan pitkämielisyys
Teksti on vapaa suomennos A.W Pinkin kirjan Attributes of God kappaleesta The Patience of God.
Tästä Jumalan luonteenpiirteestä on kirjoitettu sangen vähän. Monet Raamatun tutkijat ovat jättäneet aiheen tyystin koskemattomaksi. Tämän ilmiön syytä ei ole helppo käsittää, sillä onhan Jumalan kärsivällisyys merkittävä osa Hänen luonnettaan (kuten esimerkiksi myös pyhyys, viisaus tai voima) ja sillä on myös valtava vaikutus maailmanhistorian tapahtumien kulkuun. Pitkämielisyys on todellakin sellainen piirre Jumalassa, josta meidän tulisi Häntä ihailla ja kiittää. On toki totta, että sana ’pitkämielisyys’ saattaa esiintyä hakemistoissa muita piirteitä kuvaavia sanoja harvemmin, mutta sitä kirkkaammin tämä Jumalan luonteen täydellisyys loistaa lähes Raamatun jokaiselta sivulta. Ainakin on varmaa, että me menetämme paljon, ellemme usein nosta katsettamme Häneen ja mietiskele Hänen pitkämielisyyttään. Mitä iloa, rauhaa ja luottavaisuutta asian ajatteleminen tuokaan todellisen Jumalan lapsen sydämeen!
Syy sille, miksi niin monet ovat epäonnistuneet kirjoittaa tästä luonteenpiirteestä on luultavasti vaikeus erottaa sitä Jumalan hyvyydestä ja armosta. Jumalan pitkämielisyyttä mainitaan kerta toisensa jälkeen Hänen armonsa yhteydessä. ”Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa” (2Moos 34:6). ”Herra on pitkämielinen ja suuri armossa..” (4Moos 34:18). ”Mutta Sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa” (Ps 86:15). Kun pohdimme asiaa hetken, voimme ymmärtää, etteivät armo ja pitkämielisyys kuitenkaan ole yksi ja sama. Pitkämielisyys on tapa tai piirre, joka määrittää Jumalan toimia kohti luotua. Se, että Jumala taas toimii tällä tavalla, johtuu yksin Hänen armostaan.
Jumalan pitkämielisyys on siis osa Hänen armoaan sekä hyvyyttään, vaikka se eroaakin molemmista. Jumala on korkein hyvä. Hän on myöskin suurin lempeys, sillä onhan lempeys aina aidon hyvyyden seurakaveri. Mitä suurempaa siis on hyvyys, sitä voimakkaampaa on lempeys. Kuka olikaan niin Pyhä kuin Jeesus Kristus, entä kuka yhtä sävyisä? Hänen hitautensa vihaan versoaa Hänen armostaan. ”Herra on täynnä myötätuntoisuutta ja hidas vihaan (pitkämielinen)” (Ps 145:8). Armon silmät näkevät aina luodun kurjana, pitkämielisyys taas rikollisena. Armo säälii häntä hänen kurjuudessaan, pitkämielisyys taas kärsii hänessä olevaa synnin turmelusta, joka on tuon kurjuuden aiheuttaja. Armon ja pitkämielisyyden hienonhieno ero tulee siis esille tavasta, jolla Jumala niiden kautta näkee luodun.
Jumalan pitkämielisyys on se Jumalan voima, joka saa Hänet kärsivällisesti kestämään jumalattomien pahuutta ja antamaan heille aikaa kääntyä pahuudestaan. Pitkämielisyydellään Hän hillitsee itsensä, ettei näyttäisi vihaansa vielä ja laittaisi syntisten rangaistusta jo täytäntöön. Hän siis on, ”pitkämielinen ja suuri voimassansa” (Nah 1:3).
Ihmiset, jotka ovat suuria tässä maailmanajassa (ihmisten mittapuilla mitattuna), kiihtyvät helposti. He eivät suinkaan ole valmiita antamaan anteeksi heihin kohdistuneita loukkauksia, saatika kärsimään loukkaajaa. Usein asia taas on aivan päinvastoin niiden kanssa, jotka ovat pieniä ja mitättömiä (maailmallisella mittapuulla mitattuna). Kiihkeä halu saada valtaa, voimaa ja suosiota on se, mikä saa nuo ”suuret” provosoituneina olemaan niin inhottavia toisilleen. Mutta, eikö olekin niin, että se, joka kykenee suitsimaan kielensä, tunteensa ja käytöksensä, on yhtälailla itsensä kuin alamaistensakin herra. ”Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja” (Snl 16:32). Jumala on äärettömän suuri voimassa ja siksi myös todella hidas vihaan. Hänellä on itsessään kaikki tarvittava voima hillitä ja hallita itseään. Tuolla samalla uskomattomalla voimalla Hän myös pitää koko luomakuntaa yllä, halliten taidollisesti aivan kaikkea.
Vaikka luotuina hyödymmekin suuresti Jumalan pitkämielisyydestä, koskee se silti pääasiassa Häntä itseään. Hän sitoo omalla tahdollaan kaikki tekonsa pitkämielisyyden kaapuun, ja kohtelee luotuja miten kohteleekaan ollen aina hyvä ja armollinen. Koska Jumala on pitkämielinen, Hän hillitsee vihansa ja odottaa, olipa Häneen kohdistunut loukkaus kuinka suuri tahansa. Hän on väkevä pitkämielisyydessään vaikka haluaisikin jo osoittaa olevansa vanhurskas tuomari sekä näyttää vihansa. Emme siis ylläty, että hepreankielinen sana pitkämielisyydelle käännetään ’hitautena vihaan’ (Neh 9:17, Ps 103:8—KJV). Viisaudessaan Jumala on nähnyt hyväksi toimia pitkämielisesti, juuri sillä arvokkuudella, ryhdikkyydellä ja raittiudella, mikä Hänen kirkkaalle nimelleen sopii.
Edellisen kappaleen määritelmän tueksi sanottakoon jotakin Mooseksesta. Hän rukoili Jumalaa israelilaisten edestä, jotka olivat vakavasti rikkoneet Häntä vastaan. Rukoillessaan hän vetosi juurikin Jumalan pitkämielisyyteen, vaikka Tämä oli ensin uhannut tuhota koko kansan. Mooses rukoili välimiehelle tyypilliseen tapaan: ”Osoittautukoon nyt Sinun suuri voimasi, Herra, niin kuin olet puhunut sanoen: Herra on pitkämielinen ja suuri armossa” (4Moos 14:17-18). Mooses tunsi Jumalan ja tiesi, että Hänen pitkämielisyytensä on Hänen voimansa itsehillintään. Tässä kohden joku voisi esittää kärkevän kysymyksen, mahtaako Jumala olla heikko kun Hänen täytyy turvautua itsehillintään? Onko Jumalan luonteessa epätäydellisyyksiä, joita harrastamasta Hän kuitenkin juuri ja juuri välttyy suuren voimansa tähden? Ei toki! Eihän Jumala ole meidän kaltaisemme. Hänen vihansakin on hyvää ja oikeudenmukaista. On vain syntisen onni, että Hän antaa aikaa parannuksen tekoon. Hänen pitkämielisyytensä on juuri sitä hyvyyttä, joka syntistä kutsuu parannukseen (Room 2:4).
Yhtälailla toisaalla Roomalaiskirjeessä puhutaan asiasta. ”Entä jos Jumala, vaikka Hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön” (Room 9:22)? Mutta, jos Hän vain heti rankaisisi ja murskaisi nämä tuomion alaiset astiat palasiksi, ei Hänen ihmeellinen voimansa itsehillintään niin kirkkaasti tulisi julki. Kun Hän pidättäytyy rankaisemasta jumalattomia heti, ja kärsii heitä niin pitkään ja suuresti, tulee Hänen pitkämielisyytensä ihmeellisellä tavalla esille. Ylistys ja kunnia Hänelle siitä! On kuitenkin aivan eri asia, kuinka jumalattomat tähän suhtautuvat. Surullisina luemme Sanasta seuraavaa: ”Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa..” (Saarn 8:11). Mikä ero onkaan yön- ja päivän lapsien välillä; mikä ero onkaan valolla ja pimeydellä! Se, mitä nämä jumalattomat hyväksikäyttävät, sitä tosiuskovaiset ihailevat ja ihmettelevät kiitollisina.
Yksi Herramme nimistä on ”kärsivällisyyden Jumala” (Room 15:5). Hän ei ainoastaan tee pitkämielisiä tekoja vaan on myös luonteeltaan pitkämielinen ja kärsivällinen. ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen..” (Kol 3:12) ja ”olkaa Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset” (Ef 5:1). Kun siis olet kiusauksessa vihastua toisen tyhmyydestä, kun mielesi tekisi kostaa sille, joka on tehnyt sinulle vääryyttä, muista kuinka pitkämielinen Herra onkaan ollut sinun kanssasi!
Kuinka ihmeellisesti tapa, jolla Jumala kohtelee syntisiä julistaakaan Hänen pitkämielisyyttänsä! Kuinka ihmeellisesti tämän totuuden valo loistikaan aataminaikalaisien elämään. Kun lähes kaikki liha taivaan alla oli vajonnut äärimmäiseen turmelukseen ”Jumalan pitkämielisyys odotti” (1Piet 3:20). Hän varoitti heitä ja antoi heille aikaa kääntyä (luultavasti Hän odotti noin 120 vuotta ennen kuin tuhosi heidät (1Moos 6:3)). Tuona aikana Nooa oli heidän keskellään saarnaamassa vanhurskautta (2Piet 2:5). Myöhempinäkin aikoinakin pakanat ovat sekä kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa ja myös tehneet mitä inhottavimpia, Jumalaa herjaavia tekoja. Näinäkin päivinä jumalat kulkevat himojensa perässä mitä hirveimpiin ja luonnonvastaisimpiin synteihin (Room 1:19-26). Edelleen he teoillaan täyttävät syntiensä mittaa ja kasaavat yllensä vihaa. Kaikesta tästä huolimatta Jumala ei ole vetänyt, eikä vedä heti esiin miekkaansa puhdistaaksensa maanpiiriä tästä moraalisen sairauden läjästä. Läpi menneiden aikojen Hän on sallinut (pitkämielisyydessään) kaikkien pakanain vaeltaa omia teitänsä; ja kuitenkaan Hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä Hän on tehnyt heille hyvää, antaen taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja ravinnut heidän sydämiään ruualla ja ilolla (Apt 14:16,17).
Myös tapa, jolla Jumala on kohdellut israelin kansaa sen historiassa julistaa ihmeellisesti Hänen pitkämielisyyttään. Ensin ”Hän kärsi heidät tapojansa noin neljäkymmentä vuotta erämaassa” (Apt 13:18). Myöhemmin, israelin kansan valloitettua Kanaanin maan, he kääntyivät ympärillään asuvien kansojen pahuuteen ja hirveään epäjumalanpalvelukseen. Tästä Jumala tosin kuritti heitä haavoille asti, muttei kuitenkaan täysin tuhonnut heitä. Historiansa aikana israelilaisten jumalattomuus on noussut niin suuriin mittasuhteisiin, että vain ja ainoastaan Jumalan äärettömän pitkämielisyyden ansiosta he ovat säästyneet. Jeremiankin päivinä Hän säästi uskostaan luopunutta kansaansa monia vuosia, ja vasta sitten luovutti heidät babyloniin pakkosiirtolaisuuteen. Lopulta heidän kapinansa saavutti huippunsa. He ristiinnaulitsivat Hänen Poikansa. Taas kerran Hän odotti ja antoi aikaa, jopa 40 vuotta kunnes lähetti rooman legioonat repimään Jerusalemin hajalle. Tätä Hän ei kuitenkaan tehnyt ennen kuin he olivat tuominneet itsensä sopimattomiksi iankaikkiseen elämään (Apt 13:46).
Entä tapa, jolla Jumala kohtelee nykypäivän maailmaa? Kuinka pitkämielinen Hän onkaan! Kaikkialla ihmiset juoksevat synnistä syntiin täysin häpeättöminä. He todellakin juovat jumalanpilkkaa kuin vettä! Kaikkialla Jumalan pyhää lakia julkisesti halvennetaan ja Jumalaa pilkataan. On todella suuri ihme, ettei Hän hetipaikalla ojenna käteään ja iske noita julkeita jumalankieltäjiä murskaksi. Miksei Hän hetipaikalla kohtele noita julkeita samoin, kuin aikanaan Ananiasta ja Safiiraa? Miksei Hän käske maata avaamaan kitaansa ja nielemään kansansa vainoojia, jotte he elävinä suistuisivat tuonelaan kuten Daatan ja Abiram? Entä miksei Taivaan vanhurskas viha hetipaikalla tee loppua tieltään poikenneen kristikunnan elämöinnille? Kuinka monesti kuulemme ja näemmekään uskoa tunnustavien ihmisten vaeltavan synnissä ja halventavan Jumalan armoa? On vain yksi mahdollinen vastaus edellä esitettyihin kysymyksiin: Jumala on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön.
Pysähtykäämme lopuksi hetkeksi arvioimaan omaa elämäämme. Siitä ei ole kauankaan, kun vielä kuljimme muiden mukana pimeydessä ja jumalattomuudessa. Emme piitanneet vähääkään Jumalan kunniasta, päinvastoin, oma häpeämme oli kunniamme ja elimme ainoastaan omille himoillemme. Kuinka pitkämielinen Jumala olikaan kärsiessään tuota turmeltuneisuuttamme! Nyt Hänen armonsa on temmannut meidät ulos, kuin hehkuvat hiilet uunista. Hän on lahjoittanut meille iankaikkisen elämän ja paikan perheessään. Hän on pukenut meidät syyttömyyden valkeisiin vaatteisiin ja tehnyt meistä soveliaita palvomaan itseään! Kuinka suurta nyt tulisikaan kiitollisuutemme olla! Pyrkikäämme siis pois kaikesta pinnallisuudesta ja hitaudesta kuuliaisuuteen. Valvokaamme myös askeliamme, ettei meidän havaittaisi olevan luisumassa tilaan, jossa olemme hukanneet ensirakkautemme! Älkäämme antako tämän maailman pettää itseämme vaan vaeltakaamme Hänen teitään, Hänen Sanansa valossa. Heikkoina hetkinämme, kun liha tuntuu olevan voitolla, pyrkikäämme täyttymään Hengellä ja lohduttautukaamme Hänen pitkämielisyydessään!
Viipyköön ajatuksemme vielä hetken tämän aiheen parissa, jotta sydämemme voisivat pehmetä ja omatuntomme herkistyä. Oppikaamme pyhässä kristillisen kokemuksen koulussa ”pyhien kärsivällisyyttä”, alamaisuutta Jumalan tahdolle ja taitoa vaeltaa kestävinä valon lapsina. Etsikäämme hartaasti Herraa, että Hänen armonsa voisi yhä runsaammin ilmetä elämissämme imitoidaksemme Hänen kärsivällisyyttään enenevissä määrin. Sanotaanhan meille: ”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt 5:48). Jakeen välittömässä yhteydessä Jeesus myös kehottaa omiaan rakastamaan vihamiehiään, siunaamaan niitä, jotka meitä kiroavat ja tekemään hyvää niille, jotka meitä kaltoin kohtelevat. Koska Jumala kerran niin pitkään kärsii jumalattoman maailman pahuutta, eikö meidänkin tulisi toimia Jeesuksen e.m sanojen mukaan sen sijaan, että janoaisimme kostoa jo yhden ainoan loukkauksen tähden!