Jumalan hyvyys
Seuraava teksti on vapaa suomennos A.W.Pinkin kirjan Attributes of God kappaleesta Goodness of God.
”Jumalan hyvyys pysyy alati” (Ps 52:1-KJV). Jumalan hyvyys avaa meille näkymän Hänen luonteensa täydellisyydestä. ”Jumala on valkeus eikä Hänessä ole mitään pimeyttä” (1Joh 1:5). Hän on olemukseltaan ja luonteeltaan niin täydellinen, ettei Häneltä puutu mitään, eikä Hän siis myöskään tarvitse mitään. Hän ei muutu; Hän ei voi kasvaa paremmaksi tai oppia uutta. Hän on jo täydellinen.
”Jumala on alkujaan hyvä. Hyvä itsessään, toisin kuin luodut, jotka ovat hyviä ainoastaan siinämäärin kuin ovat osalliset Jumalasta. Jumala on perimmäiseltä olemukseltaan hyvä, eikä vain jonkinasteisesti sillä Hän on itse hyvyys. Luotujen hyvyys taas on vain lisättyä laatua. Jumalan hyvyys on ääretön, luodun hyvyys vain pisara. Jumala on kuin ääretön meri, jonne kaikki olemassa oleva hyvyys on kerääntynyt. Hän on ikuisesti ja muuttumattomasti hyvä. Hänen hyvyytensä ei ikinä muutu määrällisesti, sillä kaikki täyteys jo asuu Hänessä” (Thomas Manton).
Jumala on ”summum bonum”; korkein hyvä. Englannin kielen ’Jumala’ sanan saksilainen merkitys on ’Hyvä’ määräisellä artikkelilla. Hän ei ainoastaan ole kaikkia olentoja mahtavampi; Hän on paras. Kaikki se hyvyys, mitä voidaan luodusta löytää, on Jumalan hänelle välittämää ja antamaa. Jumalan hyvyys taas on Hänen ikuisen luonteensa olemusta. Jumala on aina hyvä, ja Hän on ollut sitä läpi iäisyyden. Silloinkin kun ei ollut olemassa ketään, joka olisi voinut havaita Hänen hyvyytensä, ei ketään, jolle Hän olisi sitä anteliaasti osoittanut tai välittänyt, silloinkin Hän jo oli täydellisen hyvä. Hänen hyvyytensä ensimmäinen ilmentymä olikin olemuksen lahjoittaminen kaikkeudelle. ”Sinä olet hyvä ja hyvin Sinä teet” (Ps 119:68). Jumala on itsessään ääretön ja ehtymätön aarre. Hänessä on hyvyyttä niin, että Hän voi täyttää koko luomakunnan sillä.
Kaikki mitä Jumalasta huokuu ulos—Hänen säädöksensä, luomistyönsä, lakinsa sekä sallimuksensa—ne eivät voi olla mitään muuta kuin hyviä. Onhan kirjoitettu: ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä Hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää” (1Moos 1:31). Jumalan hyvyys oli siis ensiksi havaittavissa Hänen luomistyössään. Mitä lähemmin tarkastelemme luotua olentoa, sitä ilmeisemmäksi käy Luojan hyvyys. Pohditaanpa Jumalan luomistyön huipentumaa, ihmistä. Kaikella syyllä voimme todeta: ”Minä kiitän Sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat Sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää” (Ps 139:14). Kaikki kehojemme rakenteessa todistaa Jumalan hyvyyttä. Kuinka hyvin selkämme soveltuukaan työntekoon. Kuinka ihana onkaan uni, jonka Herra asetti kehojemme virkistykseksi. Miten hyväntahtoinen Hän olikaan valmistaessaan meille kulmakarvat ja ripset silmiemme suojaksi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Jumalan hyvyys ei vain rajoittuneesti kohdistu ihmiseen. Hän osoittaa hyvyyttään jokaiselle luodulle. ”Kaikkien silmät vartioitsevat Sinua ja Sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät” (Ps 145:15,16). Tätä totuutta vahvistamaan voitaisiin kirjoittaa lukemattomia kirjoja, ja onkin kirjoitettu. Olkoon kyseessä sitten ilmojen linnut tai metsien eläimet, on Jumala runsaasti täyttänyt niiden tarpeet. Jumala ”antaa ravinnon kaikelle lihalle, sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti” (Ps 33:5-KJV).
Jumalan hyvyys on nähtävissä luonnollisten mielihyvänlähteiden laajassa skaalassa, joita Hän luoduilleen tarjoaa. Hän olisi voinut tehdä kaiken niin, että nälkämme tyydyttyisi mauttomalla ruualla; Hän olisi voinut jättää makuhermomme luomatta. Kuinka suuresti Hänen hyväntahtoisuutensa siis ilmeneekään kaikissa niissä ihmeellisissä mauissa, joita Hän on antanut lihalle, vihanneksille ja hedelmille. Hän ei pelkästään antanut meille aisteja, vaan antaa myös aistejamme tyydyttävät asiat. Kuinka hyvä Hän onkaan! Maa olisi voinut olla elinkelpoinen ja hedelmällinen paljon rumempana ja karumpanakin. Ei Hänen olisi tarvinnut luoda kukkia ilahduttamaan silmiämme tai niiden tuoksuja hurmaamaan hajuaistejamme. Voisi olla niinkin, että kävelisimme kedoilla ilman, että lintujen laulu ihanasti tervehtisi korviamme. Mistä tämä ihanuus johtuu? Totisesti ”Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia luotujansa (kaikkeutta, jonka Hän on luonut)” (Ps 145:9).
Kun ihminen rikkoi Luojansa lakia, ei Hän lainmukaisesti heti kaatanut sekoittamatonta vihaansa tuon lainrikkojan niskaan. Tähän Hänellä kylläkin olisi ollut oikeus. Hän olisi hyvinkin voinut rangaista langenneita olentoja ottamalla heiltä pois kaikki siunauksensa ja lahjoittamansa mielihyvän lähteet. Kyllä Hän silti tuomitsee, mutta Hän on myös armollinen. Hänen hallintojärjestelmäänsä kuuluu yhtä aikaa ihmeellisesti sekä armo että tuomio. Tämän voidaan todeta olevan mitä ilmeisin tosiasia; mitä perusteellisemmin Hänen hallintoaan tutkitaan, sitä selvemmin käy ilmi, että ”armo (täynnänsä iloista luottamusta) saa voiton riemun tuomion ylitse” (Jaak 2:13-AMP). Huolimatta kaikesta siitä pahasta, mikä langenneessa tilassamme on läsnä, on hyvällä aina vaa’assa runsas ylivoima sitä vastaan. Verrattain harvinaisin poikkeuksin miehet ja naiset saavat osakseen paljon suuremman määrän terveyttä ja hyvinvointia täynnä olevia päiviä kuin kipua ja sairautta. Maailmassa on paljon enemmän luotujen iloisuutta kuin luotujen kurjuutta. Suruamme lieventääkseen on Jumala luonut ihmismielen notkeaksi niin, että se helposti sopeutuu eri olosuhteisiin ja kykenee näkemään valoisimmat puolet asioista.
Vaikka maailmassa onkin paljon kärsimystä ja surua, ei Jumalan hyväntahtoisuutta silti voida oikeutetusti kyseenalaistaa. Mikäli ihminen rikkoo Jumalan hyvyyttä vastaan, mikäli hän halveksuu ”Hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta ja kovuudellaan ja sydämensä katumattomuudella kartuttaa päällensä vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi” (Room 2:4,5), ketä voi hän syyttää paitsi itseään? Jumala ei olisi hyvä, ellei oikeudenmukaisesti rankaisisi niitä, jotka väärinkäyttävät Hänen siunauksiaan, hyväksikäyttävät Hänen hyväntahtoisuuttaan ja tallovat Hänen armollisuutensa jalkojensa alle. Kun Jumala vapauttaa maanpiirin niistä, jotka ovat rikkoneet Hänen lakejaan, pilkanneet Hänen sanansaattajiaan, ylenkatsoneet Hänen Poikansa sekä vainonneet niitä, joiden edestä Hän kuoli, tulee se olemaan mitä kirkkain ilmentymä Hänen hyvyydestään.
Eniten Jumalan hyvyyttä havainnollistaa se, että Hän lähetti Poikansa, ”vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan” (Gal 4:4,5). Kuinka lukemattomat äänet juuri tuolloin ylistivätkään Jumalaa taivaassa sanoen: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto” (Luuk 2:14). Evankeliumissa siis ”Jumalan armo (ansaitsematon suosio ja siunaus Jumalalta) on ilmestynyt vapautukseksi synnistä ja ikuiseksi pelastukseksi kaikille ihmisille” (Tit 2:11-Amplified Bible). Jumalan hyvyyttä ei voida kyseenalaistaa vaikka Hän ei valmistanutkaan pelastusta kaikille luoduilleen, kuten langenneille enkeleille. Tosin Hän olisi hyvä, vaikka olisi päättänyt olla pelastamatta ketään. Mikäli joku kokee halua kyseenalaistaa tätä lausuntoa, muistakoon Herramme suvereenin etuoikeuden: ”Enkö saa tehdä omallani (laillisesti), mitä tahdon?” (Matt 20:15).
”Kiittäkööt ihmiset Herraa Hänen hyvyydestänsä (armostansa), Hänen ihmeellisistä teoistansa ihmislapsia kohtaan” (Ps 107:8). Eikö Hänen tulisikin saada hyväntahtoisuudestaan vaihdossa kiitollisuutta meiltä? Silti se jää meidän suurelta Hyväntekijältämme niin usein saamatta. Syynä on luultavasti Hänen hyvyytensä jatkuva ja runsas kohdistuminen meihin. Olemme niin tottuneet ja turtuneet siihen, ettemme juurikaan osaa arvostaa sitä, emme kunnioittaa tai kiittää Häntä siitä. Varokaamme tällaista tilaa, jossa Jumalasta tulee meille ikään kuin itsestäänselvyys. ”Vai halveksitko Hänen hyvyytensä runsautta” (Room 2:4)? Kun Hänen hyvyydessään ei nähdä kutsua parannuksentekoon, silloin sitä ’halveksitaan.’ Virheelliset olettamukset Jumalan hyvyydestä saattavat myös johtaa luuloon, että Jumala jättäisi synnit täysin huomioimatta. Tällainen olettamus johtaisi tietenkin paatumukseen ja siten Jumalan hyvyyden halveksimiseen.
Kristityn luottamuksen ytimessä on usko Jumalan hyvyyteen ja siihen nojautuminen. On ihanaa miettiä Jumalan hyvyyden täydellisyyttä sisimmissämme. Hänen hyvyytensä kestää aina, siispä meidän ei ikinä tarvitse lannistua tai masentua. ”Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä, ja Hän tuntee ne, jotka Häneen luottavat” (Nah 1:7).
”Kun muut kohtelevat meitä pahoin, tulisi sen vain yllyttää meitä entistäkin sydämellisemmin kiittämään Herraa. Hän on hyvä! Ollessamme itse tietoisia, kuinka etäällä me olemme hyvistä, tulisi meidän lisääntyvässä kunnioituksessa siunata Häntä, sillä Hän on hyvä. Älkäämme ikinä hyväksykö hetkellistä epäuskoa mikä kohdistuu Jumalan hyvyyteen. Vaikka kaiken muun voisikin kyseenalaistaa, on tämä kuitenkin varma: Jumala on hyvä. Hänen toimintatapansa tosin voivat näkyväisessä maailmassa muuttua, mutta Hän on luonteeltansa muuttumattomasti Hyvä” (C.H. Spurgeon).