Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Eeli, Eelin pojat ja Samuel

1Sam, Ahneus, Eeli, Epäjumalanpalvelus, Haureuden synti, Hofni ja Piinehas, Iisebelin henki, Jumala toteuttaa tahtonsa, Jumalan äänen kuuleminen, Jumalan huolenpito, Rukous, Samuel, Synnin suvaitseminen, Tuomio, Uskollisuus, Väärä jumalanpalvelus

Muutama päivä sitten tarkoitukseni oli lukea Samuelista. 1Samuelin kirjan toinen luku kuitenkin pysäytti minut. Siinä sanottiin, että ”Eelin poikien synti oli kovin suuri Herran edessä, koska he pitivät Herran uhrilahjan halpana” (1Sam 2:17), ymmärsin, että he pitivät Jumalan tahdon, Hänen päämääriensä ja valtakuntansa etsimisen, Hänelle omistautumisen ja pyhittäytymisen halpana. Näiden miesten toiminta uhrauspaikalla esti muita—niitäkin, jotka varmasti olisivat kokosydämisesti halunneet uhrata Herralle, palvelemasta Jumalaa täydesti. ”Eelin pojat olivat kelvottomia miehiä; he eivät välittäneet Herrasta” (1Sam 2:12). Se mikä olisi oikeasti kuulunut Herralle, päätyi näiden ahneiden pappien vatsaan; edistämään heidän omia tarkoituksiaan. He estivät ihmisiä antautumasta Jumalalle ja käyttivät heitä ja sitä mitä heillä oli, vain täyttääkseen omat vatsansa (1Sam 2:13-16). Tästä pahasta eivät Eelin pojat saaneet kyllikseen, vaan mös ”makasivat niiden naisten kanssa, jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan ovella” (1Sam 2:22). Siinä paikassa, jossa Herraa olisi tullut nöyrällä sydämellä etsiä, ja jossa Herran kirkkauden olisi tullut ilmestyä, harjoitettiin haureutta. Mikä hirvittävä synti ja häväistys!

Haureus oli myös Korintin seurakunnan synti. Heitä Paavali nuhteli seuraavasti: ”Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne” (1Kor 5:2). Eelin poikien synti oli myös ylpeys, joka johtaa vakavaan paatumukseen, ellei siitä tee parannusta. Eeli yritti ojentaa poikiaan, mutta ymmärsin, ettei täysisydämisesti, sillä ”hän kunnioitti poikiaan enemmän kuin Jumalaa” (1Sam 2:29). ”Mutta he eivät kuulleet isäänsä, sillä Herra tahtoi surmata heidät” (1Sam 2:25) Jumala halusi surmata heidät? Kyllä; Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten Jumalattomuutta vastaan (Room 1:18). Paavali kysyy osuvasti: ”Entä jos Jumala, vaikka Hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita (=ihmisiä), jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka Hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?” (Room 9:22-23). Kuka voi syyttää Jumalaa; Hän on hyvä ja oikeudenmukainen kaikille. ”Hän on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo” (Room 9:18). Varmaa on se, että Hän haluaa näyttää voimansa ja kirkastaa nimensä, eikä ole sitä, joka voisi tarttua Hänen käteensä ja sanoa, ’mitäs teet’. Ihminen on luotu Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi; Hänen tarkoitusperiään varten. Jumala aikoo kirkastaa nimensä, joko aktiivisesti ihmisen antautumisemme kautta, taikka passiivisesti oikeudenmukaisen tuomion ja Jumalan vihan kohdatessa ihmistä.

Tänä päivänä on myös tämä sana voimassa: ”Vääryydentekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen” (Ilm 22:11). Niinpä siis Samuelista, joka eli kaiken tuon pimeyden ja luopumuksen keskellä, sanotaan että ”poikanen Samuel kasvoi Herran edessä” (1Sam 2:21), ja hieman myöhemmin: ”poikanen Samuel kasvoi kasvamistaan ja oli sekä Herralle että ihmisille otollinen” (1Sam 2:26). Jumala istui valtaistuimella; Hän tiesi, mitä oli tekemässä. Kaikki oli Hänen käsissään, mitään ei tapahtunut Hänen siitä tietämättä, mikään tapahtuma ei tullut Hänelle yllätyksenä. Asianlaita on samoin nykyään. Pyhä siis pyhittyi edelleen ”sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne..” minkä ensi hedelmä on ”että kartatte haureutta” (1Tes 4:3), ”sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee” (Hepr 13:4), eivätkä he siis peri, eivätkä voi periä Jumalan valtakuntaa, kuin katumuksen, nöyrtymisen ja parannuksenteon kautta.

Eelin pojat olivat siis Jumalan tuomion alla joka oli kohta toteutuva—pitkämielisyydessään Herra antaa aina aikaa kääntyä, ja nuhtelee, mutta ”jos kääntymystä ei tule, niin Hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä” (Ps 7:12). Eelin pojat eivät halunneet tehdä parannusta, ja niinpä Herra kirkasti nimensä ja toteutti tahtonsa: ”he kuolivat molemmat samana päivänä” (1Sam 2:34).

Entä Eeli, joka kunnioitti poikiaan enemmän kuin Jumalaa, niin ettei nuhdellut heitä täysisydämisesti? Häntä syytettiin samala syytöksellä kuin hänen poikiaan: ”te lihotatte itseänne parhaalla osalla jokaisesta minun kansani Israelin uhrilahjasta” (1Sam 2:29). Eeli tuli osalliseksi poikiensa synnistä, ja olikin ennen kuolemaansa lihava mies (1Sam 4:18). Eeli kuoli, heti kun sanoma hänen poikiensa kuolemasta tavoitti hänet. Eeli oli lihonut, muttei oikean Jumalanpalveluksen seurauksena, vaan osallisuudesta pimeyden hedelmättömiin tekoihin. Tästä Sana sanoo: ”älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä” (Ef 5:11). Herralla oli se Eeliä vastaan, että hän ”suvaitsi tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää Jumalan palvelijoita harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua..” (Ilm 2:20). Eelin ei olisi tullut antaa tunnesiteidenkään vaikuttaa itseensä, vaan etsiä ainoastaan Hänen kunniaa, jolle kaikki kunnia kuuluu (Room 11:36). ”Hän tiesi poikiensa pilkkaavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa” (1Sam 3:13). Eeli ja hänen poikansa kuolivat.

Eeli oli kunnioittanut poikiaan enemmän kuin Jumalaa. Jaakob kirjoittaa: ”Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen” (4:4). Synnin suvaitseminen ja salliminen voi johtaa myös meidän vatsojemme kasvuun; saatamme saavuttaa sitä kautta maallista hyötyä ja etua, mutta jos niin teemme, vaellamme vihollisuudessa Jumalaa kohtaan. Se, joka rakkauden nimissä suvaitsee vähäisen hapatuksen seurakunnassa, ei vaella rakkaudessa eikä rakasta aitoja Jumalan lapsia, saatika Jumalan tahdon tapahtumista, sillä vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.

Kaiken epäjumalanpalveluksen ja synnin keskellä Herra kuitenkin valmisti Samuelia. ”Minä herätän itselleni uskollisen papin, joka tekee Minun sydämeni ja mieleni mukaan.. ja hän on vaeltava Minun voideltuni edessä kaiken elinaikansa” (1Sam 2:35). Kaiken turmeluksen ja rappion keskellä on lohdullista tietää, että ”Herra valvoo Sanaansa toteuttaaksensa sen” (Jer 1:12), ja että ”Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että Hän voimallisesti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet Hänelle” (2Aik 16:9). ”Minä etsin heidän joukostansa miestä ( ei poikaa), joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa Minun edessäni maan puolesta, etten Minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt” (Hes 22:30). Aikanaan Herra löysi Samuelin. Löytääkö Hän tänään ketään? Ketään, joka janoaisi Jumalan tuntemista ja Kristuksen kaltaiseksi muuttumista ja Hänen valtakuntansa etsimistä? Ketään, joka haluaisi täysin antautua Jumalalle? Samuelista sanotaan, että hän ”makasi Herran temppelissä, jossa Jumalan arkki oli” (2Sam 3:3). Makaammeko me kammioissamme? Onko meille kaikki turhaa Jumalan tuntemisen rinnalla, kuten Paavalille? Janoammeko oppia kuulemaan Jumalan ääntä? Erotammeko sitä varten aikaa? Olemmeko valmiita valvomaan öitä sen tähden? Vastaammeko Jumalalle kuten Samuel: ”Puhu, Herra; palvelijasi kuulee” (2Sam 3:10).

Aikaisemmassa kohdassa kirjoitin, että Jumala haluaa kirkastaa nimensä, joko aktiivisessa antautumisessamme, taikka passiivisesti meidän tuomiossamme. Jumalalle on aktiivinen antautumisemme kuitenkin mieluisampi vaihtoehto: ”Niin totta kuin Minä elän sanoo Herra, Herra, ei ole Minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!” (Hes 33:11). Siispä, jos ”tänä päivänä kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” (Hebr 4:7), vaan kääntykää ja tehkää parannus!

Samuelin päivinä Israelin kansa teki syntiä Herraa vastaan, he valitsivat itselleen kuninkaan ja siten rikkoivat Herraa vastaan. Nämä sanat kuvaavat varmasti hyvin kansan tilaa tuona aikana: ”kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta” (Jer 17:5). Luopuessaan tehtävästään Samuel kuitenkin sanoo: ”pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä” (1Sam 12:23). Rukoilemattomuus on syntiä Samuelin mukaan! Toinen tärkeä sana on, että ”kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan ’tänä päivänä’ ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi” (Hebr 3:13).

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).