Jumalan suvereenius
Seuraava teksti on vapaa suomennos A.W Pinkin kirjan Attributes of God luvusta Sovereignty of God
Yksinkertaisesti ilmaistuna, Jumalan suvereeniudella kuvataan sitä, kuinka Hänen ylivaltaisuutensa ilmenee käytännössä. Hän on äärettömästi korkeampi, kuin korkein luotu olento. Hän on Korkein. Hän on taivaan ja maan Herra. Hän ei ole kenellekään eikä millekään alamainen. Hän ei ole minkään itsensä ulkopuolisen vaikuttimen alainen. Hän on täysin vapaa. Hän tekee kuten haluaa; vain kuten haluaa, ja aina kuten haluaa. Kukaan ei voi estää Häntä, eikä pidättää Häntä täyttämästä tahtoaan. Näin Hänen Sanansa nimenomaisesti julistaa: ”Minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, Minä teen” (Jes 46:10). ”Hän tekee, niin kuin Hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää Hänen kätensä ja sanoo Hänelle ’mitäs teet?’”(Dan 4:32).
Jumalan suvereenius tarkoittaa itseasiassa samaa kuin Hänen nimensä. Hän on Jumala. Hän istuu koko universumin valtaistuimella. Hän ohjaa ja toteuttaa ja ylläpitää kaikkea ”tahtonsa mielisuosion” ja ”tahtonsa päättämän mukaan” (Ef 1:5,11).
Charles Spurgeon oli oikeassa opettaessaan Matteuksen evankeliumista 20:15 seuraavaa: ”Yksikään toinen Jumalan luonteenpiirre, kuin Hänen suvereeniutensa, ei ole niin suuresti Hänen lapsiaan lohduttava. Jopa vaikeimmissa olosuhteissa ja ankarimmissa koettelemuksissa he turvaavat Jumalaan uskoen, että Hän suvereeniudessaan on säätänyt ne tapahtumaan. He uskovat että Hän on Herra niiden yläpuolella ja tekee pyhittävää työtään omissaan lakkaamatta. Ei ole olemassa mitään, mihin Korkeimman lapsien tulisi niin hartaasti pyrkiä tyytymään, kuin heidän Herransa suvereeniin kaikkivaltiuteen—Hän on kuningas ylitse kaikkien tekojensa—Hänellä on oikeus istua valtaistuimella, ja niin Hän myös tälläkin hetkellä tekee. Toisaalta, ei ole olemassa opetusta, jota maalliset mielet enemmän vihaisivat, ei toista totuutta, josta olisi heidän keskuudessaan tehty moinen potkupallo, kuin suuri ja ällistyttävä, mutta mitä totuudellisin oppi äärettömän Jumalan suvereeniudesta. Ihmiset kyllä sallisivat Jumalan olla työpajassaan muovaamassa maailmoja, tai aarreaitassaan ojentelemassa palkkioitaan ja jakamassa almujaan. Ihmiset sallisivat Jumalan olla missä tahansa paitsi valtaistuimellaan. Hänen sallitaan kyllä yllläpitää maata ja sen perustuksia, taivaankannen valojen loistetta, tai hallitsevan yhäti liikkuvan meren aaltoja. Mutta kun Jumala nousee valtaistuimelleen, Hänen luotunsa kiristelevät hampaitaan. Kun julistamme valtaistuimelle noussutta Jumalaa, joka voi lupaa kysymättä vaikka hävittää koko maailman, silloin meille sihistään ja päällemme ulostetaan. Silloin ihmiset tukkivat korvansa, sillä tätä valtaistuimella istuvaa Jumalaa he eivät tunne saatikka rakasta. Mutta juuri tästä Jumalasta me rakastamme puhua ja Häneen me laitamme toivomme.”
”Kaiken, mitä Herra tahtoo, Hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä” (Ps. 135:6). Juuri tämä on se tapa, jolla Raamattu hyvin selkeästi kuvaa Mahtavaa ja Korkeinta; Kaikkivaltiasta Jumalaa. Hänen valtaansa ei kukaan kykene horjuttamaan. Hänen voimansa on rajaton, eikä Hän ole minkään itsensä ulkopuolisen voiman vaikutuksen alaisena.
Me elämme ajassa, jossa jopa kaikkein oikeaoppisimmatkin tuntuvat pelkäävän Jumalan suvereeniuden myöntämistä. He sanovat, että se sulkisi ihmisen vastuun ulkopuolelle. Tosiasiassa juuri Jumalan suvereenius on syy siihen, että ihminen on vastuussa teoistaan ja elämästään Jumalan edessä.
”Meidän Jumalamme on taivaissa, mitä ikinä Hän tahtoo, sen Hän tekee” (Ps. 115:3). Oman tahtonsa mukaan Hän suvereenina Jumalana antoi jokaiselle luodulleen sellaisen jalansijan elämästä, kuin itsessään näki hyväksi. Hän loi enkelit, joista osan asetti ehdolliseen asemaan, ja osalle taas antoi muuttumattoman aseman seistä edessänsä (1Tim 5:21), ja Hän asetti Kristuksen kaiken pääksi (Kol 2:10). Älkäämme unohtako syntiä tehneiden enkelien (2Piet 2:4) olleen yhtälailla Hänen luomuksiaan niiden rinnalla, jotka eivät syntiä tehneet. Vaikka Kaikkitietävä Jumala näki, että nämä tulisivat lankeamaan, jos Hän asettaisi heidät asemaan, joka oli altis muutokselle, teki Hän niin. Jumala siis salli heidän lankeamisensa, kuitenkaan sitä suvaitsematta; Hän ei ollut tuon lankeemuksen alkuunpanija.
Samoin Jumala suvereeniudessaan asetti Aadamin Eedenin puutarhaan, antaen hänelle ehdollisen jalansijan. Halutessaan Hän tietenkin olisi myös voinut asettaa Aadamin jalansijalle, joka olisi ollut ehdoton. Hän olisi voinut asettaa Aadamin alustalle, joka olisi ollut yhtä varma kuin enkelien, jotka eivät langenneet, tai asemaan, joka olisi ollut yhtä muuttumaton kuin niiden, jotka nyt todella ovat Kristuksessa. Jumala kuitenkin asetti hänet Eedeniin, luodun vastuulliseen asemaan, jossa hän joko kaatuisi tai pysyisi pystyssä; jossa hän joko olisi tottelematon tai kuuliainen Herransa edessä. Aadam joutui vastaamaan itsestään Jumalalle tämän antaman lain mukaisesti. Hän oli täydessä vastuussa ja hänen kuuliaisuutensa koeteltiin kaikkein suotuisimmissa olosuhteissa.
Kuinka sitten on? Antoiko Jumala Aadamille tuon ehdollisen ja vastuunalaisen jalansijan, koska oli oikein, että Jumala toimi näin Aadamia kohtaan? Ei, sillä anoa oikeuttaja on Jumala itse. Hän ei asettanut luoduillensa olemusta, koska oli oikein tehdä niin, tai koska Hän oli velvoitettu tekemään niin. Hän toimi, kuten toimi, ja Hän on toimissaan aina oikeassa. Ei siis ole olemassa mitään Jumalan ulkopuolista oikeutta, joka vaatisi Häntä toimimaan tietyillä tavoilla. Hän ei ole velvollisuuksien alainen sillä Hän on suvereeni. Hänen tahtonsa valta ylittää kaiken. Hän on kaikkien lakien yläpuolella, sillä Hän itse on laki itselleen. Mitä ikinä Hän tekeekään, se on hyvää. Voi sitä kapinallista joka kyseenalaistaa Herramme suvereeniuden: ”Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa—maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajallensa: Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!” (Jes 45:9).
Jumala myös suvereeniudessaan asetti Israelin ehdolliselle jalansijalle. Toisen Mooseksen kirjan luvut 19,20 ja 24 osoittavat tämän selvästi. Heidät asetettiin tekojen lain alaisuuteen. Jumala antoi heille tietyt lait, määräten heidän menestymisensä riippuvaiseksi Hänen asetustensa noudattamisesta. Israel oli kuitenkin uppiniskainen ja ympärileikkaamaton sydämeltään. He kapinoivat Jumalaa vastaan, hylkäsivät Hänen lakinsa, kääntyivät epäjumalien puoleen ja tulivat luopioiksi. Tämän seurauksena jumalallinen tuomio kohtasi heitä ja he joutuivat vihollistensa käsiin. He joutuivat hajalleen kaikkialle maailmaan, ja ovat yhä Jumalan paheksuvan tyytymättömyyden alaisia.
Täydellisessä suvereeniudessaan Jumala siis asetti Lusiferin (nykyisin saatana) ja tämän enkelit, Aatamin sekä Israelin kullekin kuuluvaan vastuulliseen asemaan. Hänen suvereeniutensa ei siis millään tavalla poista luotua hänen vastuustaan. Päinvastoin! Luodun vastuullisuus on seurausta tuosta ehdollisesta asemasta, johon Jumala näki hyväksi tämän asettaa. Näin siis Jumalan suvereeniuden ja luodun vastuullisuuden välillä vallitsee täydellinen harmonia. Monet ovat esittäneet mitä typerimmän väitteen, että on mahdotonta osoittaa, mihin Pyhän Jumalan suvereenius loppuu ja mistä luodun tilivelvollisuus taikka vastuu alkaa. Luodun vastuu alkaa siitä, että hänen Luojansa on hänet moiseen asemaan asettanut, sillä mitä tulee Jumalan suvereeniuteen, ei sillä ole loppua!
Tässä vielä lisätodisteita sille, että luodun vastuu on seurausta Luojan suvereeniudesta. Kuinka monet Raamattuun kirjatut käskyt olivat oikeita, koska Jumala määräsi ne? Entä kuinka monet olisivat olleet oikeita, ellei Hän olisi niitä määrännyt? Mitä oikeutta Aadamilla oli ”syödä yhdestäkään paratiisin puusta?” –Hänellä oli Luojansa lupa (1Moos 2:16), ja ilman tätä lupaa hän olisi ollut varas. Mikä oikeus Israelilaisilla oli ”lainata” Egyptiläisiltä koruja sekä vaatteita (2Moos 12:35)? –Se minkä Jumala oli heille antanut (2Moos 3:22). Mikä oikeus Israelilaisilla oli teurastaa lukemattomat määrät lampaita uhrina Jumalallensa? –Heillä ei olisi ollut mitään oikeutta, ellei heidän Jumalansa olisi kehottanut heitä toimimaan tuolla tavalla. Millä oikeudella Israelilaiset tappoivat kaikki Kanaanilaiset? Heillä ei olisi ollut mitään oikeutta tehdä niin ilman, että Jumala olisi heitä käskenyt. Entä mikä oikeus miehellä on odottaa vaimoltaan alamaisuutta? Ei mitään, ellei Jumala olisi niin säätänyt. Voisimme jatkaa listaa loputtomiin. Ihmisen vastuu perustuu Jumalan suvereeniuteen.
Ottakaamme esille vielä yksi esimerkki siitä, kuinka Jumalamme suvereenius toimii käytännössä. Jumala asetti valittunsa erilaiselle jalansijalle kuin Aadamin tai Israelin. Heidän jalkansa ovat ehdottomalla maaperällä. Ikuisen liiton voideltu Pää, Jeesus Kristus otti heidän vastuunsa harteilleen, ja työnsä kautta lahjoitti valituillensa vanhurskauden, joka on täydellinen, ikuinen, ja jota on mahdoton tehdä tyhjäksi. Jeesus asetettiin ehdolliselle maaperälle, sillä Hän syntyi lain alle lunastaakseen lain alaiset (Gal 4:4-5), ainoastaan sillä äärettömällä erotuksella, että toiset epäonnistuivat, Hän ei. Hänen kohdallaan epäonnistuminen ei ollut edes mahdollisuus. Kuka asettikaan Jeesuksen tälle ehdolliselle jalansijalle? Kolmiyhteinen Jumala, jonka suvereeni tahto voiteli Hänet, ja jonka suvereeni rakkaus lähetti Hänet. Kolmiyhteinen Jumala, joka suvereenilla auktoriteetillään määräsi Hänelle Hänen tehtävänsä.
Jeesuksen tuli täyttää tietyt ehdot voidakseen olla Välimies. Hänen täytyi tulla alas syntisen lihan kaltaisuudessa, kirkastaa ja korostaa lain vaatimuksia ja osoittaa lain olevan kunnioitettava. Hänen tuli ristinpuulla ottaa harteilleen kaikkien Jumalan lasten synnit. Hänen tuli täydellisesti sovittaa heidät Isän kanssa. Hänen tuli kestää Jumalan vihan hyökyaalto. Hänen tuli kuolla ja tulla haudatuksi. Näiden ehtojen täyttämisestä Hänelle luvattiin palkinto (Jes 53:10-12). Hänestä tulisi esikoinen monien veljien joukossa; Hänellä olisi kansa, jonka tulisi jakaa Hänen kirkkautensa. Siunattu olkoon Hänen nimensä ikuisesti, sillä Hän täytti nuo ehdot. Tämän vuoksi on Isä sitoutunut juhlallisella valalla säilyttämään omanaan, sekä siunaamaan läpi ikuisuuden jokaisen, jonka sovittajaksi Hänen lihaksi tullut poikansa on tullut. Koska Hän otti heidän paikkansa, he nyt jakavat Hänen paikkansa. Hänen vanhurskautensa on heidän. Hänen asemansa Jumalan edessä on heidän. Hänen elämänsä on heidän. Ei ole enää edellytyksiä, jotka heidän pitäisi täyttää tai velvollisuuksia, jotka tulisi suorittaa päästäkseen iankaikkiseen onneensa. ”Sillä Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään” (Hepr 10:14).
Näin on siis Jumalan suvereenius avoimena edessämme, esitettynä niiden eri tapojen kautta, joilla Hän on kohdellut luotujaan. Osalle enkeleistä, Aadamille sekä Israelille Hän antoi ehdollisen jalansijan, tehden siunauksen jatkumon heidän elämässään riippuvaiseksi heidän uskollisuudestaan ja kuuliaisuudestaan Jumalaa kohtaan. Mutta terävänä kontrastina edellämainitulle, annettiin ”piskuiselle laumalle” (Luuk 12:32) ehdoton ja muuttumaton asema Jumalan ikuisessa liitossa, ohjauksessa ja Kristuksessa. Heidän asemansa riippuu siitä, mitä Jeesus teki heidän puolestaan. ”Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ’Herra tuntee omansa’”(2Tim 2:19). Se perustus, jolla Jumalan valitut saavat seistä, on täydellinen: ”ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä” (Saarn 3:14). Ihmetelkäämme siis Jumalan valtavaa suvereeniutta, sillä totisesti: ”Hän on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo” (Room 9:18).