Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Matka meren poikki

Armo, Jumalan oikeudenmukaisuus, Jumalan viha, Kivisydän, Meri, Synti, Vanhurskauttaminen, Vertauskuvat

"Meren Sinä halkaisit heidän edessänsä kahtia, niin että he kulkivat meren poikki kuivaa myöten; mutta heidän takaa-ajajansa Sinä syöksit syvyyteen, niinkuin kiven valtaviin vesiin." -Neh 9:11

Meille, jotka olimme kiinni eksytyksen kavalissa juonissa ja kaikkinaisissa ihmisten arpapeleissä; meille, joita kivisydäminemme vietiin mykkien epäjumalien luo miten vain tahdottiin. Meille syntyi vapahtaja. Poika, Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa kuva. Hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen. Hän tyhjensi itsensä, astui alas ihmeellisestä kirkkaudestaan orjan muotoon synkkään pimeyteemme, jotta me voisimme tulla näkeviksi. Hän oli kuuliainen loppuun saakka; Häntä piinattiin, muttei Hän suutansa avannut. Hän oli ihmisten halveksima, mutta suurin ikinä annettu lahja ihmiskunnalle.

Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaisesti Hänet luovutettiin ihmisten käsiin, ristiinnaulittavaksi. Hänen henkeään ei Häneltä kuitenkaan riistetty vaan Hän itse antoi sen. Hän otti syntimme harteilleen ja Hänet heitettiin niiden kanssa meren syvyyteen, joka on symbolinen kuvaus Jumalan vihasta. Kun Jeesus joi sen maljan, joka sai Hänet Getsemanessa hikoilemaan verta, kaatui synnin kirous ja Jumalan vanhurskaan tuomion meri Hänen päällensä. Hän otti paikkamme. Hänet tehtiin synniksi, jotta me saisimme Hänen vanhurskautensa. Jumala kohtelee meitä nyt, kuin olisimme eläneet joka hetki kuten Jeesus maanpäällä.

Poikaansa Jumala taas kohteli, kuten yhdenkin synnin tehnyttä ihmistä oikeudenmukaisuus vaatii kohtelemaan. Kun Jeesus joi Jumalan vihan laimentamattoman maljan, tuli Hän arkiksi, joka pelastaa meidät tulevalta tulvalta. Iisak, lupauksen lapsi säästettiin, vaikka olisikin ansainnut kuolla syntiensä vuoksi Jumalan veitsestä. Hänen sijaansa annettiin virheetön Uhrikaritsa; Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Hänet, joka kerran sanallaan tyynnytti myrskyn Gennesaretin järvellä, heitettiin yli laidan kuin Joona aikoinaan. Tässäkin meri on Jumalan viha, joka raivosi ihmisten tottelemattomuuden tähden. Jeesus vajosi meren syvyyteen, ja näin se meille tyyntyi. Hän halkaisi meren kahtia, jotta Hänen valittunsa voisi kulkea sen halki jalkojen häneltä kastumatta. Kuinka väärin olisikaan ajatella, että on olemassa jokin toinen tie! Ilman Jeesusta meillä ei olisi toivoa päästä vastarannalle enempää, kuin savisella veneellä ylittää tuo ääretön raivoava meri. Se sulattaisi meidät. Senvuoksi:


  • ei ole toista nimeä ihmisille annettu, jossa heidän pitää pelastuman

  • ei ole muuta toivoa, kuin Jeesuksen sanat: "se on täytetty"

  • ei ole toista välimiestä, ei ketään toista, joka kykenee esittelemään meidät Isälle.


Ei ole toista tietä, ei muuta totuutta, eikä elämää Hänen ulkopuolellaan. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Syntiuhrilain mukaisesi Hän kärsi leirin ulkopuolella. Hänen lihansa eli esirippu repesi ylhäältä alas, ja Hänen kuolemansa kautta meillä on pääsy Kaikkeinpyhimpään; Isän rakastavaan läsnäoloon. Jeesus riensi edeltämme, Hän avasi tien. Hän on edeltäjuoksija. Me saamme kulkea Hänen askelissaan.

"Meidän takaa-ajajamme Hän syöksi syvyyteen." Hän, emme me, syöksi tuon Egyptin maasta kotoisin olevan hirviön, aina ovellamme vaanivan synnin, jota emme omalla voimallamme kykene vastustamaan edes hengen uudessa tilassa, syvyyteen. Mikäli emme nyt, uskovaisinakaan kykene voittamaan tuota petoa, kuinka hukassa olimmekaan silloin, kun sydämemme olivat vielä kiviset! Todellinen ongelma, mikä tuli uudestisyntymisessä ratkaistua, olikin nimenomaan sydänkysymys. Kivisydämemme, joka aina veti meitä takaisin Egyptiin, poistettiin. Kristus todella kuoli oikeaan aikaan syntisten puolesta.

Synti, ja oma sydämemme eivät kuitenkaan olleet ainoita, jolta Jeesus meidät pelasti. Hän pelasti meidät siltä, mihin ne olisivat meidät johtaneet; Helvetiltä. Helvetti taas on Jumalan vihan puhdas ilmentymä. Tosiasiassa meidät siis pelastettiin Jumalalta, tullaksemme sovitetuiksi Hänelle Hänen Pojassaan ja kyetäksemme eläämään Hänelle. Kuinka rikkaasti Golgata ilmentääkään Jumalan luonteenpiirteitä!

Jumala on rakkaus. Hänen rakkaudessaan on myös vihaa, sillä Hän rakastaa hyvää, mutta vihaa pahaa. Jotte me, luonnostamme pahat voisimme tulla asetetuiksi Hänen eteensä, täytyi Jeesuksen ottaa syntiset luontomme harteilleen. Kun tämä tapahtui, Jumala osoitti kuinka paljon Hän vihaa syntiä. Hän murskasi oman Poikansa. Hän antoi meille uudestisyntymässä Jeesuksen luonnon; niin suuri on Hänen halunsa armahtaa ja rakastaa. Hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan.

Jumala on sekä oikeudenmukainen, että armahtava. Tämä on valtava paradoksi, sillä tuomaria, joka jättäisi kieron rikollisen rankaisematta pidettäisiin turmeltuneena, kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisena. Nyt Jumala ei itseään kieltää saata. Meidän tulisi sanoa: ei itseään kiellä. Hän toimii aina luonteensa täyteydessä; jokainen Hänessä oleva piirre on harmoniassa kokonaisuuden kanssa. Kuinka Hän siis saattaa armahtaa syntisen? Sillä jos Hän olisi pelkästään pyyhkinyt syntimme pois, Hän olisi kieltänyt olevansa oikeudenmukainen. Mutta, jos Hän olisi vain kohdellut meitä oikeudenmukaisesti, ei olisi mitään seliteltävää (ikäänkuin Jumala olisi tilivelvollinen tekemisistään). Hän armahtaa ketä armahtaa ja paaduttaa kenet paaduttaa. Jumala on Hyvä, ja tekee hyvin sekä tuomitessaan, että armahtaessaan. On Hänen valintansa, kummalla tavalla Hän kirkastaa nimensä. Kaikki me ansaitsisimme tuomion, joten nyt ymmärrämme, mitä Herran pelko on.

Älköön kukaan romanttisesti ajatelko Jumalan rakkaudesta, että se olisi sentimentaalista. Hän ei ole Jumala, jonka jokin Häntä itseään korkeampi laki pakottaa vastentahtoaan rankaisemaan syntisiä. Jumala ei pyytele anteeksi keneltäkään. Hän ei ole kuten me. Jes 53:10 (NIV) kertoo meille, kuinka Jumalaa miellytti runnella ja murskata Poikansa. Ei siksi, kuka Jeesus on, vaan siksi, että Hän otti syntimme.

Vaikka Jumala on suvereeni valitessaan, kuinka kirkastaa nimensä, on Hänen tahtonsa ennemmin armahtaa. Hänen nimensä tulee kuitenkin kirkastumaan tavalla tai toisella. Ellei kääntymystä tapahdu, Hän teroittaa miekkansa.

Me, Jeesuksen omat taas olemme turvassa, vahvalla perustalla, sillä Hän otti syntimme ja kivisydämemme sovittaen meidät Isän kanssa. Se on todella täytetty. Hän lunasti meidät ja on nyt se sielujemme Paimen, joka johdattaa meidät viheriöiville Jumalan tuntemisen niityille! Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).